torstai 27. huhtikuuta 2017

Helppoa Vappuruokaa ja IHAN ULKONA-arvonta


Vappu tulee taas ja valmiita ollaan.

Oman Ihan Ulkona-kirjan sesongin voisi ajatella alkavan nyt, koska vapusta ihmiset syövät yhä enemmän ulkona. Valitsin kirjasta muutaman lempi-vappureseptin kuviin ja linkkeinä muita vappusuosikkeja menneisyydestä.


Nakkipiilot

Maailman helpoin resepti, voitaikinaa ja nakkeja.


Suolaiset nyhtökanamunkit


Parmankinkkutangot ja chilimayo


Minisaldet


Maapähkinäcrunchersit


Napostelutahnat

Kaikki nämä siis kirjasta. Kandee ostaa. Vinkvink.

Ettei tämä jäisi ihan kuviksi, koostin mennävuosilta suosikkimme vappusafkoista. Näissä koosteissa on samalla aina ihana katsoa, mitä kaikkea onkaan tehty vappuina. Yleensä hengattu Koffin puistossa, ennen lapsia, sitten vauvojen kera äitiyslomalla ja nyt kasvavien koululaisten kera. Huomasin juuri, että vappuna ollaan myös menty kihloihin. Hups.

Ihan Ulkona-kirjassakin oleva kinkkupiirakka. 

 Koffin puiston vappuruokia.

Aasialaismeksikohenkistä vappusafkaa.

Vappumenu vanhaan duuniin naposteluteemalla. 

Viimeisenä äitiyslomapäivänä juotiin Mimosaa 

Vappuna mentiin kihloihin, niistä muistuttaa myös kihjalaiskeksit.

Lopuksi kirja-arvonta. Laita alle lempivappusafka ja yhteystiedot, niin ensi maanantaina arvotaan jollekin Ihan Ulkona-kirja!

18 kommenttia:

  1. Perunasalaatti, ei siis einesversiona. Kapriksoa, vähän omenaa, punasipulia, ranskankermaa jne. Nam.

    nicholas.nordstrom@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Perinteitä kunnioittaen... Nakit,perunasalaatti,munkit ja sima :)

    emmiina67@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Kyllä vappuun kuuluu raikas,omatekoinen perunasalaatti ja lihaisat makkarat sekä vihreä salaatti. Ihanus ois tuo kirja!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Nakit ja perunasalaatti perinteisesti sekä äitini tekemät herkulliset munkit.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Itsetehdyt munkit sekä tietysti nakit ja perunasalaatti :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Munkit! :D
    Essi.antola@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihan perinteiset käy! Perunasalaatti, nakit, hyvää sinappia. Kuohua, serpentiinejä...������
    Kristiina

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ceviche alkuun ja grillattu entrecõte/flanksteak misochiliyrttivoilla pääruoaksi. Jälkkäriä ei tarvita.
    Terveisiä Maalaisbistrosta ja Hauskaa Vappua!
    forreliini@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Munkit on se mun juttu! :D Niiden tekeminen on mukavaa, ja vielä mukavampaa on niiden syöminen yhdessä. (:

    - Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti munkit :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Rakastan basilikahärkää ja sillä herkuttelen vappuna!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Nakit ja perunasalaatti
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Simaa ja munkkeja pitää ainakin olla.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  14. Sima ja munkit <3
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Sima ja grilliherkut :)
    helena97@windowslive.com

    VastaaPoista
  16. Nakit ja perunasalaatti ehdottomasti, ja lisäksi simaa ja munkkeja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Sipsit ja dippi! :D
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Sima ja munkit
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista