Miten pääni voi olla laihduttamatta?

Olen teinistä asti aina ollut lyhytjäseninen, se kaikista lyhyin. Omasta mielestäni olin myös aina se hieman muita pulleampi (vaikka nyt kun katsoo kuvia, se ei todellakaan ollut totta). Kukaan ei minulle ikinä ole sanonut että olisin lihava, läski tai ylipainoinen. Ikinä. Joten tämä on ollut täysin oman pääni sisällä. Olen vaan itse aina ihannoinut pienirintaisia, pitkiä ja hoikkajäsenisiä ihmisiä. Mutta kun on 160 cm pitkä, lyhytjalkainen, leveälanteinen, niin ei minusta sellaista tulisi, vaikka painaisin nolla kiloa.

Olen lukenut laihdutusartikkeita, kerännyt laihdutusohjeita teinistä asti, osannut ruokien kalorit ja huokaillut painoani koko aikuisuuden ajan(riippumatta siitä minkä painoinen olen ollut). Siksi pystyin samaistumaan voimakkaasti ystäväni Elsan blogikirjoitukseen siitä miten vaikea on olla laihduttamatta ja syyllistymättä ruuasta.

Itse olen ollut ensimmäisen lapsen syntymään asti normaalipainoinen ja sen jälkeen paino on sahanut voimakkaasti 15 kilon väliä. Olen välillä ollut yli sen, mikä luokitellaan minun pituiselleni "normaalipainoksi" (tosin vihaan sanaa ylipaino, koska painon lisäksi ihmisen kehoon liittyy tosi paljon millainen keho on), välillä jopa alipainon rajoissa ja välillä se "normaalipainoinen".

Minulla syömiseen liittyy paljon mielihyvää mutta myös paljon syyllistymistä. Ja jälleen, kukaan ei ole ikinä kommentoinut painoani negatiivisesti, ei parisuhteessa, ei perheessä, ei missään, silloinkin kun olen ollut isoimmillani toisen lapsen syntymän jälkeen. Joten oman painon kommentointi on ollut myös aikuisikäni oman pääni sisällä ja osaksi johtunut siitä, että oma kehoihanteeni on ollut valitettavasti sellainen, mitä en pysty saavuttamaan, koska en ole pitkä ja pienirintainen.

Syön paljon ystäväni Nellan kanssa. Tämä on yksi viimeisimmistä resepteistä, mitä testasimme yhdessä, kesäsalaatti siiderivinegretellä.  Kurkkaa se täältä!

Olen juuri se tyyppi, joka aloittaa uuden elämän (aina välillä) joka maanantai, ja se kestää noin tiistaihin. Olen edelleen se tyyppi, joka päättää samoina maanantaina urheilla joka päivä(hah). Ja olen juuri se tyyppi, joka Burger Kingissä vetää ison aterian mutta pyytää light-cokista, ettei tule liikaa kaloreita. Olen myös se tyyppi, joka jaksaa syödä kilon irtokarkkeja putkeen.

Tätäkin tomaattimakkarapastaa voisin syödä koko vuuallisen. Älä sinä syö sitä kokonaan, mutta testaa resepti, se on kiva, kurkkaa vaikka!

Olen monissa asioissa "kaikki tai ei mitään" -tyylinen ihminen, ja se korostuu tässä. Minulle on paljon helpompaa olla kokonaan syömättä jotain raaka-aineita, olla mehukuurilla, pitää hyvin tiukkaa ruokavaliota kuin syödä kohtuullisesti. Olen ollut erilaisilla dieteeilla ja ne ovat aina onnistuneet. Elämä sen jälkeen on ollut se vaikea asia. Olen onneksi näistä dieettikokeiluista päässyt irti, poikkeuksena alkuvuoden mehukuuri, joka minulla toimii edelleen kivasti joulun herkuttelun(lue ahmimisen) pysäyttämiseksi.

Meillä on joka perjantain pizzaperjantai lasten kanssa, joka on aivan paras perinne. Tässä oma lempipizza juuri nyt.

Rakastan syömistä, ja kaikkea siihen liittyvää niin paljon, että olen tehnyt siitä osaksi itselleni ammatinkin. Rakastan ruuanlaittoa sekä leipomista, mutta myös irtokarkkeja ja sipsejä. Minulla syömisessä on myös voimakas tunne-efekti, syön onnellisena, en niinkään onnettomana. Rakastan maistella toisten tekemään hyvää ruokaa. Rakastan syödä yhdessä, on se sitten perheen, parin tai kavereiden kanssa. Saatan viikon suunnitella mökkijuhannuksen ruokia tai miettiä onnessani koko työmatkan, mitä syödään illalla. Tämä on kaikki minulle silkkaa iloa.

Tämä ilta oli ihana. Juotiin Elsan kanssa kaljaa ja tehtiin italialaista ruokaa. Kurkkaa mansikkabruchetan resepti täältä!

Ruokaan liittyy minulla kuitenkin paljon myös negatiivisia tunteita. Yksi on kaloreiden lasku ja siitä syyllistyminen. Oma, varmaan monelle muulle tyypillinen syömishetkeni, jolloin menetän kontrollin, on iltamyöhä, kun on lopulta saanut lapset nukkumaan, on yksin ja katsoo jotain yhdentekevää telkkarista. Silloin sitä tulee huomaamattaan syötyä sen verran, että syyllisyys iskee. Kovaa. Yöllä sitä sitten vanhasta tottumuksesta laskee kaikki kalorit ja päättää, jälleen kerran, miten nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Huoh. Välillä myös huomaan, että säästän illallisen syömiseltä, että saan syödä yöllä. Joka on täysin typerää.

Olen myös tunnesyöjä ja syön stressiin. Joka syksy paino nousee, koska syksy on minulle kaikkein vaikein vuodenaika: kesän lapsena en kestä lisääntyvää pimeyttä, syksyllä ei ole hengähdystaukoja kevään lomien tapaan ja tuntuu että ihmiset ovat kireämpiä. Pimeinä iltoina tulee syötyä liikaa, samalla kun pakertaa paniikissa kaikkia hommia.

Tiedän paljon ruuasta, hyvinvoinnista, terveellisyydestä ja ruuan vaikutuksista, ihan ammattinikin takia, ja tässä tieto kyllä lisää tuskaa. Välillä syön 6 kertaa päivässä, että söisin tarpeeksi, välillä skippaan kaikki ruokailut ja syön sen sijaan sipsejä, välillä vertailen kaupassa jugurttien kaloreita, enkä makua ja välillä syön pahaa ruokaa, koska se on terveellistä. Vaikka tiedän, että kaikki nuo tavat ovat typeriä.

Tässä kaikin puolin terveellinen ruoka, joka on hyvääkin ;). Vegekebabtortilla avokadojugurtilla, kurkkaa resepti!

Olen pitkälti nykyään sinut oman kehoni kanssa, vaikka suhteeni ruokaan ei ole täysin ongelmaton. Edelleen välillä pääni syyllistää kehoani syömisestä, ja vaikka nykyään jo osaan vaientaa sen, välillä käymme kovaa taistelua.  Ja vaikka en halua ajatella laihtumista, haluan syödä paremmin. Se sitä, että ajattelee ruokaa eri kantilta. Ei kaloreina, vaan valintoina. Tähän pyrin.

Tässä yksi suosikeistani juuri nyt, pinaattipasta pähkinöillä. Kurkkaa resepti!

Ps. Olen todella kiitollinen, että julkisuudessa on nykyään kauniita naisia, jotka eivät edusta pelkästään sitä naisvartalomallia, joka näkyi julkisuudessa minun nuoruudessani. Näin ehkä seuraavat sukupolvet eivät muodosta yhtä epärealistisia tavoitteita omalle ruumiinkuvalleen kuin minä tein teininä.