maanantai 30. huhtikuuta 2018

Viime hetken vappuvinkit ja vappumuistot


Vappu on ollut aina minun juhlani. Rakastan sen kepeyttä, toivoa kesästä ja seurallisuutta.

Olen viettänyt vappua Helsingissä aina. Lapsena katsottiin Mäntymäeltä vappumarssia, teininä taas sekoiltiin Hietsussa.

Sitten tulivatkin haalarivaput, joita rakastin. Olin aktiivinen osakunnassa, ainejärjestössä ja kaikessa muussakin, joten vaput vietettiin haalareissa isolla porukalla juhlien. Välillä monta päivää. Vakiopaikka vappupäivänä oli aina Ullanlinnanmäki, jossa katettiin osakunnan silliaamiaista yleensä jo viideltä aamulla. Oi nostalgiaa.

Ravintola-alan vuosina vappu on hauskaa mutta haasteellista. Ravintola Helmestä muistan, kun tupa oli täynnä vappuaattona, sitten yöllä tehtiin kuun vaihtumisen takia inventaario, sitten seuraavana päivänä vuorossa oli kaksi vappulounaskattausta ja suomidisco illalla. Oli se kyllä ihanaakin. Tosin silloin vannoin, etten ikinä mene ravintolaan vappulounaalle. Ja se on pitänyt.

Lasten myötä vapusta tuli enemmän perhejuhla ja vietimme monet vaput muiden pienten lasten perheiden kanssa Koffin puistossa. Siellä skidi söivät hiekkaa ja me brunssia. '

Viimeisimpinä vuosina olemme viettäneet vappua Pakilassa ystävien luona. Tarjolla on ollut hyvää ruokaa, kuplivaa ja paljon keskusteluja. Lapset ovat olleet jo niin isoja, että viihtyvät keskenään, joten meille on jäänyt kivasti aikaa vaihtaa kaikki kuulumiset.

Tänä vuonna vietän ensimmäistä kertaa vappua pois Helsingistä, vähän erilaisessa perhepiirissä ja vähän uudessa tilanteessa muutenkin. Hieman jännittää. Mutta koolla on kivaa seuraa, paljon lapsia, hyvää ruokaa ja kuplivaakin, niin ei ehkä tule Helsinkiä ikävä :)

Tässä alla sitten niille kaikille samanlaisille viime hetken toimijoille hieman vappureseptejä ja aivan kingi simankorvaajajuoma.

Hauskaa vappua!




Katso siiderimunkki-resepti ja muita vappukattausruokia. 


Helppo, nopea ja simanoloinen sitruunalimonadi vapuksi.

1 kommentti:

  1. Vapunviettäjiä löytyy kyllä moneen lähtöön. Itse elelen haalarivappuvaiheen viimeisiä vuosia, sokeriviikset naamalla serpentiinivuorta mukana raahaten. Olen tässä mietiskellyt, että minnehän suuntaan se vapunvietto kääntyy kun mennään vuosia eteenpäin.

    Innostuin itsekin kirjoittelemaan vapputeemasta. Listasin siis, millaisia heppuja vappuna tulee vastaan: https://aatenarikka.blogspot.fi/2018/04/vapunviettajia-joka-lahtoon-loydatko.html

    VastaaPoista