keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Syö hauskasti, syö Kööpenhaminassa!


Köpiksessä on aina niin ihana syödä. Siellä vaan osataan toi ravintolahomma.

Me sitten syötiin ja juotiin koko viikonloppu. Kivaa.


Kodbyenin alueesta olen kirjoittanut ennenkin. Sinne suunnattiin suoraan lentokentältä. Piti brekustaa Patepatessa, mutta onneksi se oli kiinni. Löydettiin nimittäin uusi paikka; WeDOfood.


Take away-ruokapaikka, jossa (tietysti) ruoka on vähän käsiteltyä jnejne. Parasta on että ruoka oli tosi hyvää.


Köpiksen valloitus alkoi siis WeDOfoodin brunch-boxeilla ja hyvällä latella. Tykkään.


Sitten päivällä tietysti oikeat smörrebrödit ravintola Tvermoesgaardissa, ihan keskustassa, Störgetin sivukadulla, Rosengården nro 12ssa. Ja olutta. Samalla opittiin ravintolan menusta, että kyseinen katu on ollut ennen huorien, varkaiden ja roskasakin katu. Ja että siinä on sijainnut kaksikin panimoa.


Illaksi Mika oli varannut paikat Mansfred´s&Vin - nimisestä paikasta, joka on Michelin-ravintola Relaen omistajien iisimpi paikka. Ravintola on Norrebrossa, joka on kaupunginosa pohjoisempana keskustasta.


Listalta saa tilata joka pieniä annoksia tai maistelumenu. Me tilattiin maistelumenu. Niin kuin aina. Todella kehuttava viinilista, ainakin minun silmissäni. Mutta me joimme olutta.

Ensin tuotiin ohuelti viipaloitua retikkaa jugurttikastikkeessa ja vihreää salaattia, pikkelöityä päärynää ja saksanpähkinää.

Sitten menun todellinen herkku; suoraan lihamyllystä tullutta tartar-pihviä, seassa paahdettuja ruisleivänmuruja, lisänä majoneesia ja kananmunankeltuaista. Versoja myös.  


Sitten täydellinen uppomuna, paahdettua silavaa ja perunasosetta.


Uskomattoman herkullinen vegeannos oli paahdettua kurpitsaa ja kurpitsansiemeniä, jugurtti-viherkastike.


Viimeisinä annoksina possunkoipi-confit(en ole kuullutkaan tälläisesta) sitruuna-sinappiliemessä sekä paahdettua sikurisalaattia parmesanlastujen ja kananmunakeltuaismurun kanssa.  Nämä kaksi annosta yhdessä olivat täydellisyys.


Suosittelen paikkaa ehdottomasti.

Sieltä lähdimmekin hotellille päin ja eksyimme iloisesti. Iltakävelystä tuli hiukan piiiiiitkä. Mutta ei haitannut.


Ensimmäiset aamukahvit joimme hotellilla, mutta pakkohan oli joka aamu kakkoskahvit saada.

Hauska paikka Vesterbrossa on kahvila nimeltään Det Gule Hus.


Kahvilassa saa aamiaista, brunssia, lounasta ja varmaan illallistakin. Minä join kahvia.

Lounas syötiin jälleen keskustassa, hampurilaista. Kuulostaa jokapäiväiseltä, ei ollut sitä.

Paikkana toimi vanhaksi ratikaksi restauroitu ravintola, Sporvejen.  Mika joi litran tuopin ja söi klassikkoburgerin, minä söin avokadoburgerin. Aijai.


Kantapaikaksemme muodostui Mikkeller Bar , Vestebrossa. Paikka vailla vertaa. Kävimme joka päivä.


Taivaassa syntynyt autuus; hyvät oluet ja kaunis, moderni sisutus. Tässä näkyy: ei olutravintolan todellakaan tarvitse näyttää perinteiseltä pubilta ollakseen uskottava. Uskottavuuden luo oluiden valikoima ja laatu, tunnelman sisustus ja ihmiset.

Emmekä olleet ainoita, jotka ajattelivat näin, paikka täyttyi joka päivä hauskoista tanskalaisista.

 

Kodbyenissä kävimme myös juomilla: Karrierissa nautin uskomattoman aperitiivin.

Siinä oli juuri sopivassa suhteessa itse vihreällä teellä ja kurkullalla maustettua giniä, seljakukkasiirappia, omenamehua ja valkuaista. Shake and serve, tack.

Yksi kivoimmista paikoista oli Kodbyenissa sijaitseva Nose2Tail. Paikka kertoo olevansa "Matbodega", ja näinhän se on. Siinä oli vähän samaa fiilistä kuin New Yorkissa sijaitsevassa The Spotted Pig-ravintolassa.

Sisustus oli Kodbyenin tyyliin valkoista kaakelia, puuta ja teollisuushenkeä.

Annokset olivat ISOJA. Paikan idea on että ostetaan kokonainen ruho jotain eläintä ja tehdään päivän annokset siitä niin, että kaikki tulee käytettyä.

Niimpä alkupala-laitasella oli niin maksapasteijaa, maustettua sian ihraa, lihamureketta, palvikinkkua, makkaraa ja maksamakkaraa. Nähtävästi vuorossa ollut ruho oli sikaa...Lisäksi alkupalalaudalla oli vielä juustoa, tuorejuustoa, pikkelöityä kurkkua ja punasipulia sekä tuorejuustoa. HUH.

Ei jaksettu pääruokia tämän setin jälkeen.

Jälkiruuan jaksaa aina, joten akvavitissa ja lakussa liotetut luumut ja vaniljavaahto upposi.

Ja muutama snapsi ruuan jälkeen.

 

Sunnutaina kävimme Christianhavnissa ja sieltä löytyi söpösöpö kahvila, Sweet Treat.


Aina niin rakastamani yhtälö; kahvilan ja sisustuskaupan symbioosi vallitsi täälläkin.


Ikkunapaikat ja hyvää kahvia!

 

Köpis on kiva paikka syödä. Ja juoda.

Ps. Viimeinen paikka jossa kävimme syömässä oli lentokentän Burger King. Kutsukaa miksi haluatte, minä syön Burger Kingissä ja pidän siitä! Nam.

2 kommenttia:

  1. Mahtava postaus. Pitkähkö viikonloppu Köpiksessä odottaa kuukauden päästä, pistänpä tästä muutamn vinkin muistiin. Madklubbenilta ollan varattu pöytä perjantai-illaksi. Lauantai-illaksi pitäisi vielä valita joku kiva paikka, lisäksi aamiaiset ja lounaat ilman varausta.

    VastaaPoista
  2. Madklubbeniakin katsottiin, oi se olisi ollut kiva!laitan vielä shoppauksesta ja Köpis-fiiliksestä ,joten kannattaa tarkkailla blogia!

    VastaaPoista