Syömässä Budapestissa

Me unkarilaiset rakastamme ruokaa. Siis oikeasti rakastamme. Budapestissakin joka paikassa on ruokaa tarjolla, ja ruuasta keskustellaan Unkarissa koko ajan, siitä mitä syödään seuraavaksi ja siitä millaista ruokaa missäkin on. Tässä pari täsmäsuositusta Budapestista, ihan vaan viikonlopun käyntien perusteella. Aika randomilla valittuja casualmestoja tällä kertaa, lomallahan sitä oltiin. 

 

Suomessakin tunnetun Mad Scientistin Madhouse - ravintola on passeli paikka, jos haluaa maistella oluita ja syödä hyvin. Olutlista on pitkä ja oluita voi ostaa joko desin tai neljän koossa, ja neljä desiä olutta tarjottiin panimon hauskasta koeputkilasissa. Ruokalista on kansainvälistä, hentoisin unkarilaisvaikuttein. 

 

 Kauppahallissa (Nagy Csarnok) saa nerokkaan 'kävelyjuustolaudan"( sétáló sajttál) , jonka kanssa voi kävelyskellä kauppahallissa himoitsemassa muita herkkuja.Siellä kannattaa ostaa paprikajauhetta, salamia ja ihanaa pogácsá, lehtitaikinaleivonnaista, jota maustetaan vaikka juustolla, savukyljellä tai kurpitsanseimenillä. Tätä syödään usein oluen kanssa ja sitä saatetaan nimittää "sör korcsolya" :ksi, eli olutluistimeksi, näin olut liukuu leivonnaisen kanssa paremmin alas. 

 

 Yksi elämäni parhaista burgereista nautittiin Burger Marketissa. Pihvin täydellinen kypsyys, juuri sopiva määrä kastikkeita ja lisukkeita burgerissa ja uskomattoman rapeat ranskalaiset. Täydellistä. Paikka onkin rankattu Budapestin top3 burgeripaikaksi.

 

 Moto Pizzeriassa pizzat syödään pahvilta ilman ruokailuvälineitä (pizzat leikataan valmiiksi neljään). Törkeän hyvää, oikeassa kiviuunissa paistettua pizzaa. Salamipizza ja neljän juuston pizza vei sekä kielen että nälän. Olutlista lyhyt. 

 

 Margitszigetillä sijaitsevan lempipaikkani Hippie Islandin etämesta keskustassa tarjoilee kylmää olutta ja hyviä makuja.

 

 

Lisäksi tietysti olivat kaikki kahvilat, leipomot ja kaikki muu hyvä. Budapest on kyllä vatsalle hyvä..

 

Jaettavat annokset - ihastuttaa vai vihastuttaa?

Olen huomannut, että ihmiset jakaantuvat ruuan suhteen kahteen eri leiriin. Niihin, joita ei ruuan jakaminen haittaa ja niihin, joille ruuan jakaminen on jotenkin epämukavaa.

Ruuan jakaminen on ollut ennen se yleisin tapa syödä kaikkialla, Suomessakin, jolloin jokaisella on ollut oma lusikka, jolla sitten on kauhottu yhteisestä astiasta apetta. Meillä tämä tapa on jäänyt pois varallisuustason ja tapojen muuttuessa toisen maailmansodan jälkeen, mutta esimerkiksi Aasian maissa tätä jaettavuutta harrastetaan edelleen ja nyt tapa on rantautunut takaisin meillekin. Monessa ravintolassa tarjoillaan jaettavia annoksia, joko kahdelle tai isommallekin porukalla ja joissain paikoissa se on jo normi. 

Olen viime aikoina pohdiskellut, pidänkö tästä jo kymmenisen vuotta vallalla olleesta tavasta, jonka kai laajemmin Helsingissä aloitti aikoinaan Farang. Sittemmin sitä on jaettu annoksia vaikka missä, joten asiaa tulee ajateltua aika usein. Onhan se aika erilainen tapa syödä, ja Suomessa, jossa on totuttu aika isoon henkilökohtaiseen tilaan, huomaan että se on vähän oudoltakin kuulostava asia, kun jaettaessa annoksia, automaattisesti tulee istuttua vähän lähemmäs toista.

Yleisesti ottaen pidän jaettavuuden ajatuksesta, minusta jaettavissa annoksissa on tiettyä intiimiyttä ja hauskaa yhteisöllisyyttä, sillä saa tuntemattomammatkin ihmiset koottua yhteen. Ruusta tulee puheenaihe ja yhdessä koettu juttu, ja mausta voi puhua yhteisenä kokemuksena. Itse rakastan puhua ruuasta sekä syödessä että muutenkin ja jaettavassa annoksessa on se kiva, että voi puhua miten sama ruoka maistuu aivan erilaiselta eri suussa.

Toisaalta, se mikä vaikuttaa todella paljon annosten jakamiseen, on miten sitä ruokaa sieltä yhteisestä astiasta kauhotaan. Olen visuaalinen syöjä, ruuan ulkonäöllä on minulle todella suuri merkitys, joten jos vieruskaveri sekoittaa koko astian ja tekee ruuasta mössöä, en enää voi nauttia siitä. Olen myös
isoruokainen ja ärsyttää, jos jaettavaa ruokaa on liian vähän, niin että pitää miettiä, miten paljon ruokaa sitä kehtaa lautaselleen ottaa. Ja kyllä sekin ärsyttää, jos jakokumppani ottaa ruokaa liikaa, niin että sitä jää liian vähän.

Ja välillä ravintola ei ajattele sitä, että jos ruoka on jaettavaa, siinä pitää olla komponentteja niin että kaikille riittää, eli jos kyseessä on neljän hengen kampasimpukka-annos, siinä pitää olla neljä kampasimpukkaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että itselläni ruuan jako samalta lautaselta riippuu paljon siitä, kenen kanssa ruuan saa jakaa. Eikä sen aina tarvitse olla sydänystävä, vaan joskus täysin vieraastakin ihmisestä säteilee tiettyä samanmielisyyttä, joka vaikuttaa siihen että ruuan jakaminen on mukavaa.

(Ehkä tietty tarkkuuteni tähän ruuan jakamiseen vaikuttaa myös, että olen kolmilapsisesta perheestä, jossa tietysti jaettiin kaikki ruoka, myös herkut tarkasti kolmeen osaan. Toisten lautasilta ei otettu. En vieläkään pidä siitä, että lautaseltani maistetaan ilman lupaa).

Kävin maistamassa lehdistön edustajana uudistetun Hotelli Marski by Scandic -ravintolan jaettavat maistelupalat. Maistelupalojen nimi on Kuusi Palaa, kuin on myös hotellin ravintolan (koska rakastan sanaleikkejä, en pysty ajattelemaan kuin tätä meemiä, kurkkaa).

Kun menee lehdistötilaisuuksiin, niin annosten jakaminen on aina vähän kiusallista aluksi, jos et tunne toista, jonka kanssa se jaetaan. Onneksi minä istuin Valtterin vieressä, jonka kanssa jakamisemme meni oikein oivallisesti :).  Jaoimme sekä ruuat, että Fiskarsin Metsän Henki -nimisen maisteluoluen, joka muuten sopi aivan kaikkiin annoksiin.

(Join kyllä vinkkuakin)

Kuusi Palaa- on konsepti, missä on erilaisia pieniä annoksia, joita voi sitten tilata yksittäin tai setteinä. Ne voi syödä yksin tai jakaa, jota suosittelen, koska niin pystyy maistamaan useampaa. Annosten koko on juuri kaksi suupalaa, joten se on oiva jaettava kahdelle. Meille katettiin erikseen pienet lusikat, joka teki jakamisesta helpompaa, kiitos siitä.

Maut olivat hyviä, eniten pidin kalaisista annoksista, ja tietysti tartarista(syön aina tartarin, jos se on jossain tarjolla).

Pääruoka on yksi parhaista pääruuista mitä olen maistanut. Yleensä ravintolassa on parasta alku- ja jälkiruuat, mutta tämä oli kyllä ahven&korvasieniravioli -annos rieslingillä maustetun beurre blanc -kastikkeen kanssa oli taivaallista. Yleensä annos tulee lautasella, mutta me saimme sen jaettavilla vadeilla. Joten santsasin. Oli pakko kun oli niin hyvää.

Jälkkärin kaikki saivat oman, hyvä niin, koska mokkapalasta inspiraation saanut suklaa-annos olisi ollut aika kauhea, jos kaikki olisivat kuopineet sitä yhteisestä astiasta. Nyt se oli kaunis kuin koru.Ja hyvä myös.

Lähtiessäni kurkkasin tutut baarista ja sain vielä oman raparperilla maustetun juoman.

Tämänkin ravintolakäynnin perusteella jaettavuus toimi. Ruokaa oli tarpeeksi, se oli helppoa ottaa nätisti astioista ja keskustella siitä vieressä istuvien kivojen tyyppien kanssa. Joten kyllä vaakani kallistuu siihen suuntaan tämänkin jälkeen, että jaettavuus ihastuttaa, ainakin minua.

Miksi omia saavutuksia kannattaa juhlia?

Olen huomannut, että Suomessa usein menestyminen kätketään ja sitä ei ainakaan suureen ääneen julisteta muille. On sitten kyse taloudellisesta menestyksestä, jostain yksittäisestä isosta tai pienestä saavutuksesta tai kunnianimityksestä, sitä pidetään itsekehuna, jos itse kertoo siitä muille, joko livenä tai edes sosiaalisessa mediassa.

Kulttuurisesti kokonaan ja geneettisestikin puoliksi unkarilaisena minun on vaikea ymmärtää tässä suomalaista vaatimattomuutta. Usein pohditaan, kannattaako edes järjestää juhlat jos saavuttaa jonkun tutkinnnon tai kunniapalkinnon. Harvemmin edelleen somessakaan näkee päivityksia tai juhlintaa tyyliin vaikka"minä voitin X-palkinnon","väitöskirja hyväksytty parhaan arvosanoin" tai "sain kunniamaininnan X". Jos näitä tämäntyylisiä päivityksiä löytyy, ne ovat yleensä aina ryhmäsaavutuksia. Ja jos juhlat järjestetään, sen tekee joku muu.

Miksi omia saavutuksia on niin vaikea kertoa ja juhlistaa? Kun katson ympärilleni, suurin osa työkavereista, ystävistä ja perheestä tekee kovaa työtä omien unelmien saavuttamiseksi. Kun unelma vihdoin saavutetaan tai työ palkitaan, sitä pitäisi minusta ehdottomasti julistaa ja juhlia.

(Tämä on eri asia kuin itsekehu, jota suomalaiset ei onneksi mielestäni myöskään tee.)

Minä sanon, että omalle itsetunnolle tekee hyvää, kun kovan duunin jälkeen saavuttaa jotain, niin ilmoittaa siitä itse (vaikka somessa tai livenä) ja juhlii sitä näyttävästi. Saavutukselle kannattaa järjestää juhlat, hankkia jotain himoittua tai muuten huomioida oma saavutus. Nimittäin jos ei omia saavutuksiaan huomioi tarpeeksi, ei anna kunniaa myöskään sille kaikelle työlle, mitä on saavutukseen laittanut. On se sitten kunniapalkinto, valmistuminen tai joku yksittäinen iso työ, sen merkityksen selventäminen itselleen julistamisen ja juhlinnan kautta, on iso osa oman työn ja onnistumisen tunnustamista.  Ja onnistumisen tunnustaminen itselleen saa olon tuntumaan paremmalta ja motivoi myös tavoitella unelmiaan tulevaisuudessa.

Juhlikaa siis ihmiset omia saavutuksianne ja julistakaa ne maailmalle! Mitä useampi tekee sen, niin sen parempi, niin ehkä turhan vaatimattomuuden aika muuttuu.

On myös hyvä, että on olemassa palkintoja, joilla tunnustetaan  taitavien saavutukset. Olin tällä viikolla todistamassa monen ammattilaisen palkitsemista ravintola-alan Pro Gaalassa, josta myös seuraavat juhlintakuvat ovat. Näissä juhlissa tulee aina valtavan hyvä olo kaikesta palkitsemisesta ja onnesta mitä näki, joka minusta välittyy hyvin kaikista alla olevista kuvista. Palkitut (ja ehdokkaat) ovat tehneet kovaa työtä ja ovat niin ansainneet kaiken suitsutuksen mitä juhlissa saivat. Hyvä kaikki te. Erikoisen iloinen olen, että opetyökaverini Henkka palkittiin Pro Opettajana.

Juhlitaan enemmän onnistumisia!

Lempipaikkojani Kööpenhaminassa

Minulla on paljon erilaista kirjoitettavaa, mutta tässä kun istun kipeänä lempipaikassani Torvhallernessa Kööpenhaminassa, niin olen niin väsynyt, että syvien ajatusten sijaan ajattelin laittaa kuvakatsauksen miltä täällä näyttää.Täällä on ihanaa, varsinkin nyt, kun joulukoristeetkin ovat jo ylhäällä.

Kyse on siis Köpiksen isoimmasta kauppahallista, joka on ehdottomasti lempipaikkojani. Paikka on täynnä ruokaa, niin kotona kokattavaa kuin paikalla syötävää. Lisäksi sieltä saa oluita (Mikkeller&Freds Bottleshopkin on siellä, mutta hinnat kalliimmat kuin olutkaupoissa yleensä) monestakin paikkaa sekä erinomaista kahvia ja teetä. 

Minä syön aina fish&chipsit bissen kera, mutta on täällä mm. erinomainen sushipaikkakin. Kahviloita on joka makuun ja tanskalaisia viinereitäkin. 

Tämä on maailman paras paikka.