Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Miksi omia saavutuksia kannattaa juhlia?



Olen huomannut, että Suomessa usein menestyminen kätketään ja sitä ei ainakaan suureen ääneen julisteta muille. On sitten kyse taloudellisesta menestyksestä, jostain yksittäisestä isosta tai pienestä saavutuksesta tai kunnianimityksestä, sitä pidetään itsekehuna, jos itse kertoo siitä muille, joko livenä tai edes sosiaalisessa mediassa.

Kulttuurisesti kokonaan ja geneettisestikin puoliksi unkarilaisena minun on vaikea ymmärtää tässä suomalaista vaatimattomuutta. Usein pohditaan, kannattaako edes järjestää juhlat jos saavuttaa jonkun tutkinnnon tai kunniapalkinnon. Harvemmin edelleen somessakaan näkee päivityksia tai juhlintaa tyyliin vaikka"minä voitin X-palkinnon","väitöskirja hyväksytty parhaan arvosanoin" tai "sain kunniamaininnan X". Jos näitä tämäntyylisiä päivityksiä löytyy, ne ovat yleensä aina ryhmäsaavutuksia. Ja jos juhlat järjestetään, sen tekee joku muu.

Miksi omia saavutuksia on niin vaikea kertoa ja juhlistaa? Kun katson ympärilleni, suurin osa työkavereista, ystävistä ja perheestä tekee kovaa työtä omien unelmien saavuttamiseksi. Kun unelma vihdoin saavutetaan tai työ palkitaan, sitä pitäisi minusta ehdottomasti julistaa ja juhlia.

(Tämä on eri asia kuin itsekehu, jota suomalaiset ei onneksi mielestäni myöskään tee.)

Minä sanon, että omalle itsetunnolle tekee hyvää, kun kovan duunin jälkeen saavuttaa jotain, niin ilmoittaa siitä itse (vaikka somessa tai livenä) ja juhlii sitä näyttävästi. Saavutukselle kannattaa järjestää juhlat, hankkia jotain himoittua tai muuten huomioida oma saavutus. Nimittäin jos ei omia saavutuksiaan huomioi tarpeeksi, ei anna kunniaa myöskään sille kaikelle työlle, mitä on saavutukseen laittanut. On se sitten kunniapalkinto, valmistuminen tai joku yksittäinen iso työ, sen merkityksen selventäminen itselleen julistamisen ja juhlinnan kautta, on iso osa oman työn ja onnistumisen tunnustamista.  Ja onnistumisen tunnustaminen itselleen saa olon tuntumaan paremmalta ja motivoi myös tavoitella unelmiaan tulevaisuudessa.

Juhlikaa siis ihmiset omia saavutuksianne ja julistakaa ne maailmalle! Mitä useampi tekee sen, niin sen parempi, niin ehkä turhan vaatimattomuuden aika muuttuu.

On myös hyvä, että on olemassa palkintoja, joilla tunnustetaan  taitavien saavutukset. Olin tällä viikolla todistamassa monen ammattilaisen palkitsemista ravintola-alan Pro Gaalassa, josta myös seuraavat juhlintakuvat ovat. Näissä juhlissa tulee aina valtavan hyvä olo kaikesta palkitsemisesta ja onnesta mitä näki, joka minusta välittyy hyvin kaikista alla olevista kuvista. Palkitut (ja ehdokkaat) ovat tehneet kovaa työtä ja ovat niin ansainneet kaiken suitsutuksen mitä juhlissa saivat. Hyvä kaikki te. Erikoisen iloinen olen, että opetyökaverini Henkka palkittiin Pro Opettajana.

Juhlitaan enemmän onnistumisia!





























maanantai 9. huhtikuuta 2018

Oodi lempimekolle ja IVANA HELSINKI - 20%

Yhteistyössä Ivana Helsinki.  

On vaatteita. Ja on VAATTEITA. Jonkun vaatteen kun laittaa päälleen, niin kaikki tuntuu oikealta. Ihan kun löytäisi sen oikean. Ja minä löysin. Tämä Leola-mekko on maailman ihanin.








Olen lyhyt, isorintainen ja pyöreä eikä muotoonommellut mekot sovi ikinä. Onneksi poikkeus vahvistaa säännön.  Ivana Helsinki, joka on ollut lempimerkkini niin kauan kun vaatemerkki on ollut olemassa(minulla on edelleen harmaa mekko merkin ihkaensimmäisestä mallistosta) pelasti minut taas. Sain pukea täydellisen mekon kaikilla tavoilla; mekko oli malliltaan kuin päälleni ommeltu, kuvioina simpukoita joita surffityttönä rakastan, paljetteja koska olen luonteeltani harakka ja vielä kaiken päälle mekossa on kunnon taskut. Voiko enempää toivoa? No ei.

Välillä sitä kun kipuilee oman peilikuvansa kanssa, niin sopivan mekon kanssa sitä vaan elämä tuntuu paremmalta. Olen käyttänyt mekkoa niin iltapukujuhlissa korkkareiden kanssa, lehdistötilaisuudessa tennareiden kera ja varsikenkien parina baarissa. Voisin pukea tämän joka päivä päälleni. Se saa minut tuntemaan itseni kauniiksi. Tämänlaisen vaatteen löytäminen on harvinaista.

Koska olo oli niin hyvä, napattiin kasa kuvia meidän takapihalla sekä minusta että  Oimutsimutsi-Elsasta, joka on aina niin ihana kuvissa. Elsa valitsi oman Ivana-mekon, jossa on fossiileita kuvattu kivissä(vanhana arkeologina sydämeni hypähtää).

On muuten hassua, että vaikka oma olo oli hyvä, sitä aina vähän kateellisena katsoo toista, joka näyttää aina niin paljon paremmalta. Kuvaussession jälkeen Elsa sanoi ihan samaa. Mikä siinä on, että omissa kuvissaan näkee vain virheitä ja muiden kuvissa kauneutta? (Elsa on kyllä aina kuvissa niin onnistunut, ajattelen yhä kun näitä katson).







Koska rakastan Ivana Helsinkiä niin paljon kun voi vaatemerkkiä rakastaa, haluan levittää tätä rakkautta. Nyt koodilla Aniko20 saa -20% koko nyt huhtikuun ajan normaalihintaisista aikuisten vaatteista.  Kaikki kevään uutuudet ovat nettikaupassa, kandee kurkistaa! (Voisin ottaa ne kaikki).

PS. Sitten kun on se hyvä mekko päällä, voi mennä treffeille. Kuuntele Elsan ja Anikon Kuplan Deittipodcast, jos tarvitset vähän vinkkejä(sieltä löytyy myös osio, mitä ei kannata tehdä...). 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Uusi Primula kulmilla


Muutin kotoa pois 19-kesäisenä ja asetuin silloin töölöläiselle minulle niin tuntemattomaan Viiskulmaan asumaan. Kun pidin 16-neliöisessä luukussani tuparit, juoma loppui kesken. Ja sitä käytiin hakemassa laseittain salaa Viiskulman Old Skipperistä. Minä palautin kaikki lasit seuraavana päivän.  Tämä toistui kolmissa tupareissa.

Sittemmin syötiin monta kertaa ruokaravintolan puolella pizzaa, ystävien, poikaystävien ja biletuttujen kanssa. Siellä kaikki pizzat oli nimetty laivateemalla, paras oli legendaarinen pizza nimeltään Hinuri. joka meitä aina nauratti. Varsinkin Harria.

Mikan kanssa käytiin paikassa sekä ennen skidejä että niiden kanssa. Kunnes paikka myytiin Restelille. Mutta nyt koko homma on mennyt uusiksi. Omistajat ovat vaihtuneet, ja nyt paikkaa isännöi Skifferin jengi.

Olemme tehneet paluun ravintola Primulaan.




Ravintola Primula on skandinaavinen bistro, jossa on lounasta, iltaruokaa ja brunssi. Selkeä, kiva ja perinteinen sisustus.




Listan lisäksi päivän annokset, niin kuin hyvään bistroon kuuluukin. Ja hyvä kotimaisten ja pohjoismaalaisten oluiden valikoima. Sekä Brooklynin oluita.




Ruokalista on painettu sanomalehtimäiseen muotoon, jossa takasivulla myös paikan historia. Ja vitsejä. Plussaa niistä.




Vanha takka säilytetiin, samoin skidien lempipaikka eli koroke.




Leipäpöytä ja muiden tuijottelu on hyvää puuhaa, kun odotetaan ruokaa.




Minä join alkuruuaksi Bloody Maryn. Yhdessä jaettiin kahden perheen kera kasa ranskalaisia. Täällä ranskalaiset ovat juuri oikeita, rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Ja niitä on paljon.




Pizzat ovat taattua Skiffer-laatua. Ja Evil Twinin Low Life Pilsneriä lasissa.

Kaikki annokset ovat isoja, joka ilahduttaa isonälkäistä perhettä.




Espoon Lehtiset ja me sunnuntai-dinnerillä. Kyllä meillä oli mukavaa. Kandee käydä Primulassa.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

The time of my life- Ruisrock 2015


Olipa viikonloppu. Täydellinen festarikesä. 2015 Ruisrock.




Paljon jengiä.

Auringonpaiste koko ajan.




Hyvä meininki.




Hieno House of Beer-baari. Duunimme tulos ja tapaamispaikkamme koko festarin ajan.




Aivan törkeän hyvää jääkahvia kärrystä.




Parhaat festarikaverit.




Kivoja pikkubaareja.




Vihreitä levähdyspaikkoja.




Perjantai-illan huumaa.



Festarigraffoja.




Hieman väsynyt lauantai-lounas.



Viilentävä lauttamatka festareille.



Karri-koira ja Ruudolf. Oujes.



GinTonicit ja mojitot.




Tanssittava Pharrel ja energinen Haloo Helsinki. Ja poikien mielestä aivan maaginen Kingston Wall Freakout!



Lauttamatka takaisin.

Bändejä, naurua, pizzaa, hengausta, juttelua, tuttuja, uusia kavereita, lisää naurua. Siitä oli festariviikonloppu tehty.

Iso kiitos mun Mikalle, Nellalle, Pekalle ja Sampalle.