tiistai 14. syyskuuta 2021

Viikon resepti: Tummalla oluella höystetty tatti&cheddarvoi

 

On taas kulunut hieman aikaa viime postauksesta. On ollut hieman kiirettä, stressiäkin ja vaikka mitä. Nyt kuitenkin tuntuu taas olevan enemmän aikaa ruuanlaitolle, joten otetaan uudellen hanskaan Viikon Resepti. Lupaan taas yritttää kirjata näitä, ihan itsellenikin, kun ei aina niitä muuten muista.
 
Uudelleenaloituksen kunniaksi jaan sekä Bella Table-ruokayhteisön inspiroiman tatti&olut&cheddarvoin reseptin että oman sienitarinani(älä pelkää, se on lyhyt).
 

 
 
En pidä sienestämisestä. Vihaan hirvikärpäsiä enkä tunnista mitään sieniä. Mutta kollegani Henry Lybäck löysi minulle kolme herkkutattia kun vaelsimme metsässä pitäen villiyrttikurssia. Itse kuitenkin tatit poimin. Joten olen sitten kai sienestänyt, Resepti on ihana, olen ihan vähän harkitsemassa metsään palaamista että saan tatteja lisää.
 
 
Tummalla oluella höystetty tatti&cheddarvoi
 
  • 2 dl pehmeää voita
  • Mahdollisimman paljon herkkutatteja, ainakin kolme isoa
  • 1dl tummaa, hennosti humaloitua olutta, vaikka tummaa lageria (minulla Teerenpelin Laiskajaakko)
  • 2 rkl timjamisilppua (salvia käy myös, mutta vähän vähemmän)
  • 2/3 dl ihan pieneksi raastettua cheddarraastetta(minulla Jukolan)
  • Suolaa ja paljon mustapippuria
 
Putsaa ja paloittele tatit. Paista kuivalla pannulla pyöritellen, että neste irtoaa. Laita mukaan reilu nokare voita ja olut. Paista neste pois, niin että tatit saavat reilusti väriä. Jäähdytä. Sekoita sauvasekoitimella kaikki ainesosat, maista ja mausta. Käytä kaikkeen, leivän päälle, pastaan, riisin kera, pihvin päälle tai syö kulhosta dipaten siihen mitä vaan(kuin mä). Juomaksi joko sama olut kuin ruuanlaitossa tai kiva, raikas APA. Kotimaista olutta, tänään tottakai. Omenasiiderikin sopii hyvin!
 

 
 
Ps. Kuuntele myös Bella Tablen Kia Arpian haastattelu Radio Helsinki Maanantaikappaleen 30.8. jakso. Sieltä tämä inspiraatio tuli, ja monta muutakin!