perjantai 28. syyskuuta 2018

Lämmin nektariini&fetapaistos ja parmankinkkukanaa


Joskus tekee vahingossa niin hyvää ruokaa, että itsekin yllättyy. Tässä viimeksi kävi niin.

Tein kaapista löytyneistä jämistä nektariini&feta-paistoksen ja parmankinkulla&yrttivoilla täytettyjä kanafileitä.

Hyvää oli.


Nektariini&fetapaistos

2 bataattia, 3 nektariinia, 200 g fetaa, 1 dl manteleita, 1 pnt salviaa, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria

Kuori ja paloittele bataatit ihan pieniksi kuutioiksi. Öljyä uunivuoka ja laita bataatit vuokaan. Paista uunissa 180-asteessa  noin 20 minuuttia. Leikkaa nektariinit lohkoiksi ja lisää ne sitten vuokaan fetan ja manteleiden kanssa. Paista vielä noin 10-15 minuuttia, lopuksi mausta suolalla ja pippurilla sekä salvialla.



Yrttiset, parmankinkulla täytetyt kanafileet

4 kpl kanan rintafileitä, noin 200 g parmankinkkua, noin 50 g pehmeää voita, 2 rkl raastettua parmesanjuustoa, 1 pnt timjamia, suolaa ja mustapippuri.

Pilko parmankinkku pieneksi ja sekoita voihin. Mausta voi pieneksi leikatulla timjamilla, parmesanilla, suolalla ja pippurilla. Nuiji kanafileet ohueksi.  Täytä fileet parmankinkkuvoiseoksella ja rullaa. Kiinnitä hammastikuilla. Laita uunivuokaan ja paista 180-asteessa noin 20 minuuuttia.

Sitten vain kaikki pöydälle, olutta lasiin ja SYÖMÄÄN!

Ps. Tähän kannattaa valita ruokajuomaksi joku greippinen NEIPA-tai tummahko APA- olut. Hyvin sopii myös makeahko, ranskalaistyylinen siideri.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Treffeillä ravintola Hugossa


Harvoin minä käyn treffeillä. Harvoin pyydetään ja vielä harvemmin pääsen.

Nyt kuitenkin olin. Ja vielä Oulussa, ravintola Hugossa. 

Hauskasti ekoilla treffeillä, samalla jo puolivuotisen suhteen kunniaksi. Parisuhteen voi siis aloittaa treffailematta. Mutta se on sitten toinen tarina.





Ravintola Hugon menu perustuu raaka-aineiden puhtaisiin makuihin, joten minimalistisen skandikeittiön piirissä ollaan.

Ruokalista oli hauskasti tablettimuodossa, ja jokaisessa pöydässä oli pyörylä, johon ne tabletit tuettiin. Pidin tästä, helppo käyttää(ja ravintolalle päivittää vaikka jos tuote loppuu kesken illan) ja ei haitannut ravintolan tyyliä.



Tämä annos oli kerrassaan täydellinen. Savulla maustettu porotartar, timjamimajoneesi, frittijäkälä ja pikkelöityjä kanttarellejä. Parhaita annoksia, mitä olen ikinä syönyt.






Kokonaisuutena ilta oli ihana. Kaikki annokset olivat todella hyviä, erikoisesti tietysti jäi mieleen jo mainittu tartar ja ruusua sisältänyt jälkiruoka. Spesiaalia oli myös viini, mitä ruokien välissä tarjoiltiin sekä erittäin hyvä palvelu.

Parasta oli kuitenkin seura <3.