Ajatuksia siivoamisesta ja kurkkaus Munkkisaareen

Kevätaurinko paistaa ja se tietysti tarkoittaa, että kaikki lika ja pöly näkyy kotona. Näin myös Munkkisaaressa. Joten minä huokaisin ja aloitin lasten hiihtoloman siivoamalla ja puunaamalla kämppää.

En pidä siivoamisesta, mutta rakastan siisteyttä. Ei ole helppoa. Olen supersiistin äidin kasvattama, ja minä olin lapsuuskotona aina se, joka oli laiskin siivoamaan ja jonka huone oli sotkuisin. Muistan, kun silloin päätin, että minä en sitten ainakaan siivoa himassa, saa olla ihan niin sotkuista, kuin on. Haha. Ei mennyt ihan niin.

Edelleen kaikki laukkuni, paperini ja kaappini ovat suloisessa(hih) sotkussa, mutta kotona haluan että on raikasta ja siistiä. Minua ei niinkään haittaa pölypallot, mutta kamojen täytyy olla edes jossain järjestyksessä. Tärkeää on aina keittiön ja kylpyhuoneen siisteys. Eniten siivouksessa pidänkin siivousaineiden ostamisesta- Saatan pitkään arpoa marketissa, otanko vihreän omenan vai kukkatuoksuisen siivousaineen. Tuoksut ovat nimittäin hyvin tärkeitä minulle siivoamisessa. Siivousaineiden tuoksujen täytyy olla raikkaita mutta ei liian fairysia. Ja se joka on keksinyt vaniljatuoksuiset sivousaineet, täytyy palaa helvetissä. Ärsyttävintä taas siivoamisessa on kamojen paikalleen laitto. Siksi en ole ikinä edes miettinyt kunnolla siivoojan palkkaamista, koska tämä osa lankeaisi minulle joka tapauksessa.

Omille skideille pyrkii opettamaan siivouksen tärkeyden. Tässäkin kyllä täytyy todeta, että oman äitini esimerkki on (onneksi) vaikuttanut enemmän kuin omani,  ja vaikka pääsääntöisesti sitä kiljuu lapsilleen, kun ne ei laita mitään paikalleen, niin välillä hekin osaavat yllättää. Viimeksi kun tulin kotiin työpäivän jälkeen, esikoinen imuroi. Ihan itsestään. Koska "isoäiti opetti". Heillä on toivoa.

Joka kerta ahdistaa aloittaa siivous todella rankasti. Niin tälläkin kertaa. Mutta pari tuntia siihen menee, niin sitten fiilis on ihan eri. Olen aina pitänyt pienistä asuinneliöistä, tietysti kun on Helsingin keskustan tuntumasta kotoisin ja asunut keskustassa koko aikuisikänsä, niin ei sitä isossa asunnoissa ilman lottovoittoa pääse asumaan, mutta minä ihan oikeasti pidän siitä, että asunto on pieni ja kaikki siellä asuvat ovat näin lähellä toisiaan. Toinen hyvä puoli pienissä asuinneliöissä on tietysti se, että siivottavaa on vähemmän. Parissa tunnissa pystyy vetämään koko kämpän jonkinlaiseen paraatikuntoon. Katsokaa vaikka!

Siivouksen jälkeen on hyvä mieli ja aperitiivin paikka. Tervetuloa kevät!

Miksi omia saavutuksia kannattaa juhlia?

Olen huomannut, että Suomessa usein menestyminen kätketään ja sitä ei ainakaan suureen ääneen julisteta muille. On sitten kyse taloudellisesta menestyksestä, jostain yksittäisestä isosta tai pienestä saavutuksesta tai kunnianimityksestä, sitä pidetään itsekehuna, jos itse kertoo siitä muille, joko livenä tai edes sosiaalisessa mediassa.

Kulttuurisesti kokonaan ja geneettisestikin puoliksi unkarilaisena minun on vaikea ymmärtää tässä suomalaista vaatimattomuutta. Usein pohditaan, kannattaako edes järjestää juhlat jos saavuttaa jonkun tutkinnnon tai kunniapalkinnon. Harvemmin edelleen somessakaan näkee päivityksia tai juhlintaa tyyliin vaikka"minä voitin X-palkinnon","väitöskirja hyväksytty parhaan arvosanoin" tai "sain kunniamaininnan X". Jos näitä tämäntyylisiä päivityksiä löytyy, ne ovat yleensä aina ryhmäsaavutuksia. Ja jos juhlat järjestetään, sen tekee joku muu.

Miksi omia saavutuksia on niin vaikea kertoa ja juhlistaa? Kun katson ympärilleni, suurin osa työkavereista, ystävistä ja perheestä tekee kovaa työtä omien unelmien saavuttamiseksi. Kun unelma vihdoin saavutetaan tai työ palkitaan, sitä pitäisi minusta ehdottomasti julistaa ja juhlia.

(Tämä on eri asia kuin itsekehu, jota suomalaiset ei onneksi mielestäni myöskään tee.)

Minä sanon, että omalle itsetunnolle tekee hyvää, kun kovan duunin jälkeen saavuttaa jotain, niin ilmoittaa siitä itse (vaikka somessa tai livenä) ja juhlii sitä näyttävästi. Saavutukselle kannattaa järjestää juhlat, hankkia jotain himoittua tai muuten huomioida oma saavutus. Nimittäin jos ei omia saavutuksiaan huomioi tarpeeksi, ei anna kunniaa myöskään sille kaikelle työlle, mitä on saavutukseen laittanut. On se sitten kunniapalkinto, valmistuminen tai joku yksittäinen iso työ, sen merkityksen selventäminen itselleen julistamisen ja juhlinnan kautta, on iso osa oman työn ja onnistumisen tunnustamista.  Ja onnistumisen tunnustaminen itselleen saa olon tuntumaan paremmalta ja motivoi myös tavoitella unelmiaan tulevaisuudessa.

Juhlikaa siis ihmiset omia saavutuksianne ja julistakaa ne maailmalle! Mitä useampi tekee sen, niin sen parempi, niin ehkä turhan vaatimattomuuden aika muuttuu.

On myös hyvä, että on olemassa palkintoja, joilla tunnustetaan  taitavien saavutukset. Olin tällä viikolla todistamassa monen ammattilaisen palkitsemista ravintola-alan Pro Gaalassa, josta myös seuraavat juhlintakuvat ovat. Näissä juhlissa tulee aina valtavan hyvä olo kaikesta palkitsemisesta ja onnesta mitä näki, joka minusta välittyy hyvin kaikista alla olevista kuvista. Palkitut (ja ehdokkaat) ovat tehneet kovaa työtä ja ovat niin ansainneet kaiken suitsutuksen mitä juhlissa saivat. Hyvä kaikki te. Erikoisen iloinen olen, että opetyökaverini Henkka palkittiin Pro Opettajana.

Juhlitaan enemmän onnistumisia!