keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tomaatti ja pinjasiemen meni piirakkaan.


Kun tomaatti ja pinjansiemen meni piirakkaan, ne huikkasi rosmariinin mukaan.




Pohja: 75 g pehmeää huoneenlämpöistä voita, 3 dl vehnäjauhoja, 1,5 tl leivinjauhetta, ripaus suolaa, loraus vaaleaa lageria
Täytteeseen tulee kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä, 1 sipuli suikaloituna, pari valkosipulinkynttä pienittynä, vähän öljyä, 2 rasiaa kirsikkatomaattejja puolitettuna, vähän palmusokeria, mustapippuria, noin desi parmesania ja 3-4 rosmariininoksaa


Tee pohja nyppimällä voin kanssa jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Mausta Lisää olut ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki kylmässä. Painele se sitten piirasvuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.


Kuumenna öljy ja kuullota sipuli ja hienonnettu valkosipuli. Lisää tomaatit ja paahda seosta vielä hetki. Mausta sokerilla,  suolalla ja pippurilla, lisää suurin osa parmesanjuustosta ja sekoita. Kaada täyte piirakkapohjalle ja ripottele loppu parmesanjuusto päälle. Paista uunin alaosassa noin 15-20 minuuttia. Tarjoa huoneenlämpöisenä ja koristele rosmariinilla.

Kaikilla oli kivaa. Myös syöjillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti