Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kasvattanut kesäkurpitsan, enkä edes yhtä vaan pari. Tosin en ihanihan yksin, mutta silti. Pieni askel jollekin puutarhurille, minulle megaharppaus jos ei oikea ihme.
Munkkisaaressa idätetty, landella kasvanut kesäkurpitsapari saapui viikonloppuna takaisin Munkkisaareen. Katsokaa kun söpöjä. Valmistimme ne huolella.
Muuten, kaikki
paneerattu ja uppopaistettu ruoka menee oivasti varsinkin humaloidun
oluen kera, koska oluen katkeruus pyyhkiin rasvan "kalvon" suusta ja
rasva taas pehmentää katkeroita. Itse paneerissa olut toimii myös hyvin,
antaen kivaa makeutta sille ja hieman keventäen paneerin määrää koska
sitä ei tartu liikaa paneerattaviin ruokiin. Paneerauksessa oleva olut
pitää vaan olla sellaista ettei siinä ole liikaa katkeroita, oman
kokemuksen mukaan vaalea kotimainen monipakkauslager on tähän parasta.
Tässä on nyt pareetattu kesäkurpitsaa, mutta kana, lohi, muut kasvikset,
marinoitu tofu - kaikki käy paneerattuna!
Olutpaneeratut kesäkurpitsaviipaleet
1 iso tai pari pientä kesäkurpitsaa
Jauhoja
1 kanamuna
1/2 dl vaaleaa lagerolutta
Korppu/pankojauhoja
Öljyä paistamiseen
Leikkaa kesäkurpitsat viipaleiksi, suolaa ne ja anna seistä noin 15 minuuttia. Sekoita kulhoon olut ja kanamuna, levitä laakeille lautasille toiseen jauhoja ja toiselle korppujauhoja. Pyörittele kesäkurpitsaviipaleet ensin jauhossa, sitten kanamunaseoksessa, sitten korppujauhossa. Paista rapeaksi runsaassa öljyssä. Syö sellaisenaan tai dippaa majoneesiin. Juomaksi vaalea pils, lager tai sessio IPA.
Ps. Oli ihan törkeän hyviä. Tietysti, kun oli itse kasvatettuja.