Natuviinejä, hernepestoa ja jälkiruokaa

Alkuviinit eli natural viinit eli natuviinit ovat hiipineet varkain sydämeeni eivätkä niinkään korvaamaan "tavallisia" viinejä, vaan ikäänkuin oluen ja viinin välijuomaksi. Kun en tiedä tekeekö mieli olutta vai viiniä, niin valinta kohdistuu välillä natuviiniin.

Natuviinin maku on perinteisen viininystävälle vähän outo, mutta hapanoluiden ja hedelmäisten saison-oluiden sekä maalaissiidereiden ystäville taas tutumpi. Natuviineissä usein hallitsevat hieman rikkimäiset ja hieman happaman etikkaiset aromit, joita noissa edellämainituissa esiintyy.

Ranskasta alkunsa saanut viiniliike on nyt levinnyt ympäri maailmaa ja Suomessakin on jo ravintoloita, joissa saa vain natuviinejä. Kyse on ollut aikoinaan toisen maailmansodan jälkeen vastareaktiosta maatalouden teollistumiseen eikä ehkä niinkään paluusta menneisyyteen, kuten se usein esitetään. Natuviineistä kiistellään paljon, ja kun olen itsekin niitä paljon maistanut, niin joukossa on niin hyvinkin oudonmakuisia, jopa vähän pervessin hassuja, englantilaisittain "funkyja" makuja, ja natuviinit voivat olla jopa voimakkaasti tallimaisia ja jopa lantamaisia. Nämä maut saattavat työtää pois useita juojia. 

Sain testiin fiskarilaiseen Noita Wineryn alkuviinit. Valkkarissa on Riesling-rypäleitä ja punkussa taas  Blaufränkisch-rypäleitä, molemmat luomutilalta Itävallan Burgenlandista. Rypäleet on ostettu, tuotu Fiskarsiin, käytetty ensin viiniin, sitten viinin mäski on laitettu oluen sekaan ja lopuksi mitä jää, niin on tislattu.

Noita Wineryn valkkari on kevyen hedelmäinen, puhtaan makuinen ja hieman valkoherukkainen. Suutuntuma on hauskan pirskahteleva. Ehdottomasti natuviinien helpommasta päästä.

Valkkarin kanssa keksin hauskan hernepestotahnan, jota vedettiin ystäväni Tatun kanssa lounaaksi fetan kanssa ruisleivällä. Hyvin sopi valkkari tähän.

Hernepestofeta-leivät

Hernepesto
1 pss pakasteherneitä
Vettä
1 tl kuivattua meiramia
Suolaa ja mustapippuria

1/2 pkt fetaa
Ruisleipää

Laita kattilaan vettä ja anna veden kiehua. Lisää pakkasesta kattilaan herneet kypsymään. Anna kiehua viitisen minuuttia ja kaada vesi pois. Laita herneet kulhoon meiramin, suolan ja pippurin kera. Sekoita rakeiseksi sauvasekoittimella. Käytä pastaan, salaattiin tai leivän päälle. Tai syö suoraan kulhosta.

Punkku on taas miedon herukkainen ja happamahko, maultaan kevyt ja hieman musteinen. Tähän kokattiin taas ystäväni Annukalta saadusta briejuustosta ja mansikoista aika kiva jälkkäri. Tässäkin punkussa maku on kevyt ja helposti omaksuttava.

 

Uunibrie ja punkkumansikkahillo

1 brie -juusto

Punkkumansikkahillo
1/2 pss pakastemansikoita
1 dl kevyttä punkkua
1 dl sokeria

Laita hillon ainekset kattilaan ja keitä noin 15-20 minuuttia. Hillo saa jäädä aika valuvaksi. Lämmitä uuni 180 -asteeseen, laita brie leivinpaperin päälle uunipellille ja laita uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes brie on pehmeää ja valunut hieman ulos kuorestaan.
Tarjoa heti hillon ja natu-punkun kera. Lisänä voi tarjota patonkia.

Lisää natuviinejä ajattelin käydä juomassa Helsinki Natural Wine -tapahtumassa Korjaamolla. Nyt viikonloppuna. Nam!

Kuinka rakastuin Islantiin

En ole mikään luontoihminen.  Matkailen paljon, ja eniten minua yleensä sykähdyttää kaupunki, sen baarit ja ravintolat, meininki ja kiihkeä tahti. Jos menen luontoon, teen sen liikunnan kautta. Rakastan juoksua, surffausta, ratsastusta ja kaikkea ulkona tapahtuvaa liikuntaa.

Luontosuhdetta Suomessa vaikeuttaa lisäksi se, että en ole metsäihminen. Koen metsän hieman pelottavaksi, kun ei näy horisonttiin ja lyhyenä ihmisenä tunnen jotenkin ahdistavana kun puut kaartuvat kaukana pääni päällä. Rakastan sitä että näkee pitkälle, sitä että lähellä on vettä ja tyrskyjä. Luonnosta lempiaineeni on kivi.

Pääsin Icelandairin kutsumana tutustumaan Islantiin parin päivän ajan, ja ajattelin etukäteen että Reykjavikin kaupunkihumu on se, mikä minuun tulee eniten vaikuttamaan. Olin niin väärässä.  Toki kaupunki oli ihana ja siitä on tulossa oma postauksensa vinkkeineen, mutta se mikä minuun vaikutti kaikkein voimakkaimmin oli Islannin luonto. Se oli karua, kivistä, komeinen vuorineen, ja vettä oli kaikkialla niin maan alla, kuin pinnassakin. En ole nähnyt mitään näin alkukantaisen kaunista Portugalin kivisiä surffirantoja lukuunottamatta.

 

Islanti on pieni maa, joten kahdessa päivässä ehtii paljon. Pääsimme kiertämään nk. Golden Circle -kierroksen, joka on hyvä läpikatsaus maan luontoon. Kiersimme autolla luontokohteelta toiselle (tässä olin niin onnellinen, että olin jättänyt edellisen yön diskoilun väliin), ja saimme hyvin aikaa ihastella kohteita. En ole mikään nähtävyys -ihminen, mutta kyllä tämä luonto kohahdutti sieluani, niin että välillä jopa unohdin kuvata, oli niin kaunista.

Paikannimiä ei minulta kannata kysyä, mutta tämä oli Islannin kuuluisin vesiputous, jossa on itse asiassa kaksi eri vesiputousta yhdistyneenä. Vesi katoaa kohisten suureen kanjoniin ja purskahtelee sieltä höyrynä.

Kävimme katsomassa geysireitäkin. Kiehtovaa. Ja kun rakastan vettä kaikissa olomuodoissaan, niin tämä oli kyllä bucket list -kamaa.

Veteen ei saanut koskea, koska osa geysireistä on todella kuumaa. Ilma tuoksui hieman rikiltä ja tulee fiilis että samanlaista täällä on ollut jo aikojen alusta lähtien.

Islannissa ei ole puita, käytännössä kaikki puut ovat istutettuja. Vihanneksia ja hedelmiä viljellään paikallisesti suurissa kasvihuoneissa, koska saarelle on hankala roudata kamaa. Kaikkea hallitsee kivi ja vesi. Rakastan.

Kävimme kansallispuistossa ja parhaiten jäi uskomattomien maisemien lisäksi jäi se että tähän lampeen hukutettiin ennen kuolemantuomion saaneet naiset. Miehet taas hirtettiin kahden lähellä sijaitsevan lohkareen väliin. Kuolemantuomioita ei niinkään jaeltu, vakavasta rikoksesta oli että vietiin vuorille ja hyljättiin. Islannin ilmasto on niin raaka että sinne syyllinen sitten kuoli.

Islannin luonto on kauneutensa lisäksi myös arvaamaton. Saarella on useita tulivuoria, jotka saattavan purkautua ja itse saari on kahden mannerlautan risteyskohdassa. Luonnonmullistukset voivatkin osua Islantiin koska vain. Saari on täynnä kanjoneita ja aukkoja, jotka ovat muodostuneet luonnonmullistusten myötä. Osasta niistä purkautuu höyryä, toisista vettä. On kiehtovaa nähdä miten kylmässä ilmassa kuuma vesi höyrystyy ilmassa. Islantilaiset itse sanovat, että kuumat vesilähteet ovat se syy, miksi saarella on yhä elämää. Muuten sää on rankka, maasto karu ja elinolo vaikeaa, mutta luontaisesti maasta tuleva kuuma vesi on se mikä on pitänyt islantilaiset saarella. Sitä käytetään kaikkialla, se mahdollistaa sähkön ja lämmön sekä on ihan saaren selviytymisen elinehto.

Lisäksi sää muuttuu äkillisesti jopa ajaessa saarta pitkin. Lähdimme auringonpaisteessa, vuoria ylittäessä oli sankka Ja hieman pelottava sumu, jolloin näkyvyys putosi lähelle nollaa ja ajoimme vain kolmeakymppiä.  Nähtävyydet saimme taas nauttia auringonvalossa.

Kun palasimme kierrokselta rannikolle, huomasin miten meren läheisyys vaikuttaa vahvasti Islannissa. Kivet muuttuvat myös tummemmiksi ja tuuli on ihan erilainen.

Tuossa yllä on muuten pieni geysirallas, jossa paikalliset liottavat jalkojaan lenkin jälkeen. Kelpaisi Kaivopuistoonkin.

Kävimme myös islanninhevostilalla. Oi. Islantiin ei muuten saa tuoda hevosia, että tämä, useiden tutkimusten mukaan lähellä "alkuperäistä" hevosta oleva kanta ei muutu.

Ilmasta käsin Islanti näyttää alkukantaiselta ja juuri sellaiselta millaiselta kuvittelen maapallon olleen ennen ihmistä, miljoonia vuosia sitten. En yleensä ihaile korkeapaikan kammon takia lentokoneesta maisemia, mutta nyt oli pakko. Maisema on kiehtova ja saaren keskiosat asumattomia sään kateuden takia. 

Islannissa voi hyvin viivähtää pari päivää vaikka matkalla New Yorkiin, koska pelkkä luonto on sen arvoinen, että se kannattaa kokea. En olisi uskonut, että rakastun näin voimakkaasti luontoon, mutta on todettava, että suunnittelen jo matkaa takaisin.

Ps. Lisää Islanti-kamaa tulossa ensi viikolla. Silloin keskitytään kaupunkiin....