tiistai 21. helmikuuta 2017

Laiskemman aamiaiskulho

Ihailen ja epäillen katselen kauniiisti aseteltuja smoothie- ja aamiaiskulhoja Instagramissa ja mietin, että kellä on oikeasti käyttää niin paljon aikaa muutaman cashew-pähkinän ja muiden raaka-aineiden asetteluun, varsinkin kun ne sitten kahmaistaan yhdellä lusikallisella naamaan aamulla.

Vähän tietysti kadehdinkin, koska omat aamuni ovat aika kaoottisia, on kyseessä sitten viikonloppu tai arki. Itse valitsen kulhoon sikinsokin kaadetut kamat, koska niin ehtii lukea Hesaria pidempään.

Mutta yritin minäkin yhtenä päivän asetella. Ja vaikka asetelmi on surkea, maku tässä oli niin hyvä, että jaampa oman aamiaiskulhoni sisällön.


Pohjalla:

1 dl Fazerin Sadonkorjuu-puuroaineista(ihan kingi). 2-3 dl kookos/mantelimaitoa tai kookosvettä

Tämä sekoitetaan ja jätetään imeytymään latten tekemisen ajaksi.

Päälle:

Noin 1 rkl kurpitsansiemeniä, noin 1 rkl auringonkukansiemeniä, muutama cashew-pähkinä, 2 dl sokeroimatonta puolukkasurvosta, 2 rkl kookosmannaa. 1 rkl hunajaa kaiken päälle.

Sitten vaan latte viereen, Hesari eteen ja lusikoimaan.

Huomenta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti