Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Hedelmistä ja vihanneksista enemmän makua

Seuraa helppo vinkki, joka on tuonut minulle paljon iloa. Näin tämän vuosia sitten jossain ohjelmassa, en kuoleksenikaan muista missä. 

 Mutta vinkkiin: Paahdan usein hedelmiä ja kasviksia vähän pannulla, niistä saa paljon enemmän makua irti. Omenalohkot, viinirypäleet, kaikki toimii näin. Kun hedelmät ja vihannekset paahtuu, niihin tulee enemmän makeutta ja samalla salaatteihin tai jälkiruokiin saa kivaa kylmän/kuuman fiilistä.


 
Tässä kesäaamuna Peräseinäjoella kreikkalaista/turkkilaista jugurttia, pähkinää, hunajaa ja pikkunokareessa voita paahdettuja aprikooseja, vähän voikukkaa, josta tulee kivaa happamuutta. Aika ihana. Kädessä Antti Tuomaisen Majavateoria, edessä kaurapelto. 


sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Viikon resepti: Kaurajuustoleipäset aamiaiselle

Välillä kun 'hyvä äiti"-fiilis yllättää (tänään näin kävi), teen näitä juustokauraleipäsiä sunnuntai-aamuksi. Megahelpot ja skidit rakastaa näitä. Sopii aamu-tai iltapalaksi, voilla, leikkeleillä, juustolla tai millä vaan!



Kaurajuustokeipäset

2 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
Suolaa ja mustapippuria
2 dl juustoraastetta(gouda, emmental, cheddar, kaikki juustojämät käy)
2,5 dl maitoa tai piimää
0,5 dl miedon makuista öljyä

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet, lisää juustoraaste, sekoita. Lisää neste ja öljy, sekoita.
Tee leivinpaperille uunipellin päälle kahdella lusikalla(taikina on tosi tahmaista) pieniä kekoja. Paista noin 15 minuuttia, kunnes päältä hieman paahtuneita. Syö heti kuumana.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Viikon resepti: Aamiaispelti parsalla

Superhelppo ja hyvä viikonloppuaamiainen Teresa Välimäen inspiroimana.


Aamiaispelti

  • 4 kanamunaa
  • 1 pkt pekonia
  • Nippu vihreää parsaa
  • 1 dl parmesania raasteena
  • 1/2 dl korppujauhoa
  • 200 g herkkusieniä
  • Paprikajauhetta
  • Öljyä
  •  Suolaa ja mustapippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese parsat juoksevan veden alla ja taivuta niitä yksi kerrallaan  että napsahtavat varresta poikki. Käytä vaan ne päät jossa nuppu. Sekoita parmesanraaste ja korppujauhot. Pese ja leikkaa herkkusienet.

Laita uunipellille leivinpaperi ja leikatut herkkusienet ja parsat pellille. Penslaa sienet oljyllä ja sirottele päälle suolaa ja paprikajauhetta. Sirottele parsojen päälle parmesansekoitusta.

Muotoile pellille kahdesta pekonisiivusta aina "kuppi". Laita kupin sisään rikottu kanamuna ja paista aamiaispeltiä kunnes parsat ovat kypsiä.

Syö heti️.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Aamiaisvohveleita ja kirjasuositus- Hanya Yanagihara Pieni Elämä

Ajattelin nyt pyhien kunniaksi ilahduttaa kahdella asialla, josta olen ollut onnellinen viime aikoina.

Ensimmäinen on vohvelit. Kaivoin syksyllä todella vanhan ja luultavasti hyvin paloturvallisesti arvelluttavan, entisen poikaystävän lapsuudenkodista 1980-luvulta peräisin olevan vohvelirautani kellarista ja siitä lähtien olemme lasten kanssa tehneet vohveleita joka toinen viikko. Tässä yksi aamiaissuosikeistani, nokkosvohvelit pekonin ja siirapin kanssa.



Omenanokkosvohvelit

3 dl maitoa, 2 kanamunaa, 2 dl omenamehua, 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1/2 tl suolaa, 1 rkl kuivattua nokkosta, 2 rkl sokeria, 50 g voita paistamiseen. Lisäksi 200 g pekonia siivuina, 200 g smetanaa, vaahterasiirappia

Sekoita taikinan ainekset ja anna turvota 15 minuuttia. Kuumenna vohvelirauta ja paista vohvelit voissa.

Levitä pekoni uunipellille leivinpaperin päälle. Laita kylmään uuniin ja laita lämpö 200 asteeseen. Pekonit kypsyvät noin 10 minuutissa. Tarjoile vohvelit kuumina pekonin, vaahterasiirapin ja smetanan kanssa.


Toinen asia, joka on tehnyt minut viime aikoina onnelliseksi on se, että olen löytänyt taas kirjojen lukemisen. Se oli pitkään hukassa. Kun lapset olivat pieniä, ei minulla ollut aikaa keskittyä pitkään mihinkään, kun kohta jo huudettiin apua tai passausta. Tuntui myös, etteivät aivot pystyneet ottamaan vastaan mitään ajattelua vaativaa. Luin siis vain lyhyiä dekkareita ja muita kirjoja, jotka pysyi ahmaisemaan ajattelematta mitään. Nyt kun lapset ovat jo koululaisia, olen taas valmis syventymään myös ajattelua vaativiin kirjoihin. Jipii.

Hanya Yanagiharan Pieni Elämä on kirja, joka on ihastuttanut, ahdistanut, ajattelettanut ja tullut uniin. Kirja kertoo neljästä miehestä, ystävyyksistä ja on samalla teos menneisyyden käsittelemisestä ja inhimillisen sietokyvyn rajoista. Tarina on kauhea, lohdutonkin, mutta silti se oli pakko lukea. Jätin kirjan jo monta kertaa kesken, mutta minun oli pakko palata sen pariin. Tätä kirjaa ajattelin paljon ja ajattelen yhä. Tämä kirja kannattaa lukea, vaikka se välillä tuntuu pahalta.

Loppuun yhteenvetona: Paista siis vohveleita ja ota hyvä kirja viereen. Syö kerrankin lukien samalla, se on ihanaa!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Puurohistoriani ja puuroa monella tavalla


En ole ikinä ollut puuron ystävä. En varsinkaan sen jälkeen kun neljävuotiaana tarhan täti pakotti minua syömään sitä.  Puuron limainen rakenne ällöttää ja varsinkin suolaisena en oikeasti ymmärrä, kuka sitä haluaa syödä (yllätys, etten pidä myöskään risotoista oikeastaan).  Unkarissa ei syödä puuroa hiutaleista ollenkaan. Ei meilläkään kotona syöty. Joten ei ihme, ettei harmaa, niljakas kama maistunut.

Kun tulin äidiksi, kaikkialla tolkutettiin, että lapsille pitää sitten antaa puuroa. Noin kuusikuukautisesta (kai, en muista enää) yritin syöttää esikoiselle puuroa, joka ei ollut siitä innostunut. Heti kun hän oppi puhumaan, ensimmäisiä sanoja oli karjua EI puurolle. Samalla kun heitteli sitä puuroa ympäri kämppää(puuro on muuten todella kettumaista pestä pois huonekaluista).  Toisen skidin kanssa luovutin jo aikaisemmin ja jätin puurot melkeimpä kokonaan väliin. Ironista kyllä, tämä jälkimmäinen pitää nykyään puurosta.

Mutta koska pidän itseäni joustavana ja kokeilevana ihmisenä, taivuin testaamaan ystäväni tuomaa puuroa. Ja se sai minut muuttamaan käsityksiäni. Samalla kaikki uudet puurokirjat saivat minut ajattelemaan puuroa eri lailla. Ymmärsin, että puuroakin on monenlaista.

En vieläkään ole puurofani, mutta nyt jo syön sitä. Tosin vähän eri lailla kuin ehkä useimmat.



Lempipuuroni on Fazerin Sadonkorjuupuuro ja OmenaInkivääripuuro(tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen kehu). Syön niitä niin, että laitan puolet ja puolet molempia. En keitä puuroa, vaan laitan kiehuvaa vettä kulhoon ja puuro likoaa siinä. Kuumina (haha) päivinä syön puuron kylmän mantelimaidon kera.

Rakastan soseita ja pähkinöitä, joten usein puuro kuorrutetaan niillä. Hyviä ovat ne tölkissä myytävät sokeroimattomat hedelmäsoseet. Lisäksi on ihanaa, että on anoppi, joka laittaa aina ison kasan marjoja mukaan kun tulemme pohjoisesta Helsinkiin.

Lempilisäkkeeni ovat yhdistelminä:
- Sokeroimatona puolukkasurvos ja hunaja
- Anopin poimimat mustikat ja omenasose, maaähkinöitä päälle.
- Aprikoosisose ja suolamantelit
- Maapähkinävoi ja karpalot
- Kookosmanna ja mangosose
- Puolukka&chiasiemenhillo
-  Kookoshiutaleet ja mansikat
- Kookoskerma ja mandariinilohkot
- Lemon curd ja suolapistaasit
- Hunaja ja chilipähkinät

Syön puuroa aamulla, puoliksi pakosta koska en ole aamiaisihmisiä. Uusin aluevaltaukseni on syödä puuroa myös väli- ja iltapalana. Oho. Eli jotenkin se puuro on päässyt luikertelemaan minunkin ruokavaliooni, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mutta hyvä niin.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Avokadoleipä kymmenellä tavalla

Niin minä, kuin kaikki muutkin ovat kilahtaneet avokadoleipään. Siis leipään, missä on siivutettuja avokadoviipaleita päällä.

Koska kuitenkin pelkkä avokado vähän kyllästyttää, tässä kymmenen vinkkiä mitä muuta sen avokadon lisäksi voi leivälleen latoa. Nämä on kaikki Munkkisaaressa testattuja ja hyväksi havaittuja.



Erittäin hyviä ovat avokadoviipaileiden alle kalkkunameetwursti, fetajuusto, prosciutto-kinkku ja kylmäsavulohi.  Jos haluaa käyttää vain levitettä, maustamaton tuorejuusto on ihanaa tai sitten piparjuurituorejuusto. Maapähkinä- tai cashewpähkinävoi käy myös avokadoviipaleiden alle.

Vähän enemmän vaivaa jos näkee, niin voi tehdä avokadohummusta sekoittamalla muussattua kypsää avokadoa(tätä teen, jos avokado on pikkaisen liian kypsä) hummukseen ja maustamalla sen tilkalla limelehua ja hyppysellisellä suolaa. Päälle voi laittaa vielä tuoreita yrttejä(jos avokado on raaempi, niin hummuksen voi laittaa alle, ja avokadot päälle siivuina). 

Toinen hyvä leipä on sellainen, missä cheddar-juustoa on sulatettu uunissa leivän päälle ja sitten vaan viimeistellään herkku avokadoviipaleilla ja mustapippurilla.(Myös edellisen päivän pizza on tosi hyvää jälleenlämmitettynä avokadosiivujen kera)

Oiva ja pelkistetty versio avokadoleivästä on Kahvila Kuumasta pöllitty ja muokattu: Suolaista voita, avokadoviipaleita ja paahdettuja seesaminsiemeniä.

Leipänä itse suosin yleensä ruisleipää (paitsi pähkinävoitapauksessa, jolloin paahtoleipä on parasta). Oma suosikkini viime aikoina on ollut Fazerin ruisjuuresleipä, joka on kivasti vähän makeaa. Minä kun aina laitan avokadon päälle hieman suolaa ja mustapippuria.

PS. Lopuksi avokadovinkki: Itse en osta syöntikypsiä avokadoja vaan sen halvemman pussin, jossa on raakoja avokadoja. Kypsytän avokadot itse keittiön pöydällä omenoiden joukossa, koska silloin ne itse asiassa kypsyvät tasaisemmin kuin ne valmiiksi kypsät. Pussista riittää noin kuudeksi päiväksi ja pääse vähän halvemmalla.  

tiistai 21. helmikuuta 2017

Laiskemman aamiaiskulho

Ihailen ja epäillen katselen kauniiisti aseteltuja smoothie- ja aamiaiskulhoja Instagramissa ja mietin, että kellä on oikeasti käyttää niin paljon aikaa muutaman cashew-pähkinän ja muiden raaka-aineiden asetteluun, varsinkin kun ne sitten kahmaistaan yhdellä lusikallisella naamaan aamulla.

Vähän tietysti kadehdinkin, koska omat aamuni ovat aika kaoottisia, on kyseessä sitten viikonloppu tai arki. Itse valitsen kulhoon sikinsokin kaadetut kamat, koska niin ehtii lukea Hesaria pidempään.

Mutta yritin minäkin yhtenä päivän asetella. Ja vaikka asetelmi on surkea, maku tässä oli niin hyvä, että jaampa oman aamiaiskulhoni sisällön.


Pohjalla:

1 dl Fazerin Sadonkorjuu-puuroaineista(ihan kingi). 2-3 dl kookos/mantelimaitoa tai kookosvettä

Tämä sekoitetaan ja jätetään imeytymään latten tekemisen ajaksi.

Päälle:

Noin 1 rkl kurpitsansiemeniä, noin 1 rkl auringonkukansiemeniä, muutama cashew-pähkinä, 2 dl sokeroimatonta puolukkasurvosta, 2 rkl kookosmannaa. 1 rkl hunajaa kaiken päälle.

Sitten vaan latte viereen, Hesari eteen ja lusikoimaan.

Huomenta!

maanantai 2. toukokuuta 2016

Erilainen, hyvä brunssi - LieMi

Punavuoressa on niin kivoja ruokapaikkoja, etten yleensä jaksa vaeltaa kauhean kauaksi ravintolaan. Vaikka pitäisi. Koska kun sitä menee oman kaupunginosansa ulkopuolelle, pääsee kokemaan kaikkea uutta.

Kävimme nimittäin testaamassa Kalliossa olevan LieMi-ravintolan brunssin. Kannatti.




LieMi-ravintolan brunssi on nimittäin hyvällä tavalla erilainen. Aasialaishenkinen.  Oli ihania samosoja. Oi. Ja kevätkääryleitä dippeineen. Tykkäsin. Ja muita, raikkaan tulisia ja monimuotoisia makuja. Dumplingeja. Fritattuja jättikatkarapuja. Kaikkea hyvää. 




Pöydässä on toki myös eurooppalaisempaakin brunssiruokaa, kuten erilaisia salaatteja, hyvää leipää ja vaikka lohimoussea. Erikoisen iloinen olen, että lapsille löytyy runsaasti erilaista ruokaa, kuten rapsakaksi paistettua kanaa, karjalanpiirakoita ja hedelmiä. Varmaan joidenkin lapset syövät mitä vaan mutta meidän skidit tykkäävät ruuasta mistä näkee mitä se on. Siksi parhaiten kauppansa tekevät selkeät maut ja tutut ruuat. Ja kun skidit tykkää, niin vanhemmatkin voi syödä rauhassa. Tämän olen oppinut. 




Omat suosikkini LieMi-brunssilta olivat mm. vietnamilaiset kesäkääryleet, jotka tosin vedin samosa-dipin kera sekä raikas papaija-salaatti.




Tonnikalasalaatti oli tosijees.




Ravintolan sisustus vetoaa myös. Punaista, valkoista, metallia ja ihan kingi kyltti.




Jälkkäripöytää kiitän eniten runsaasta hedelmätarjonnasta. Kaikki hedelmät ovat valmiiksi viipaloitu suupaloiksi, joten sekä aikuisten että lasten on helppo ottaa niitä. Usein ärsyttää kun hedelmät on jätetty kokonaiseksi ja eikä niitä silloin tule otettua. Nyt hedelmiä tuli napsittua koko ajan.




Oli siellä jälkkäripöydässä muutakin hyvää kuin hedelmiä. Kaikki oli suupalakokoa, josta kiitän.




Kaksi täyttä lautasellista jaksoin syödä. Ja jälkiruuat päälle. Ja vaikka olin ihan täynnä, olisi tehnyt mieli syödä vielä lisää. Juomaseurana maapähkinävoita sisältävä maukas Donut Island Confirmation Beer. Suosittelen jo ihan etiketinkin takia. Ja jos saatte oluen käsiinne, lukekaa kyseisen etiketin tarina oluen takaa.

Vietimme mukavan keskipäivän Kalliossa, syöden, juoden ja jutellen.

Jos ruokaisampi brunssi houkuttelee ja kaipaat hieman erilaisia makuja, niin LieMi-brunssille vahva suositus. Lauantaisin klo 11-15. Kandee mennä.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Mustikka&maapähkinämuffinsseja hyvää aamuun


Nyt kun ollaan taas terveitä (jahuu), tekee mieti kaikkea hyvää ja terveellistä. Kuten mustikkamaapähkinämuffinssejä.

Parhaita nämä ovat lämpimänä, aamukahvin kera. Hesari vieraan vaan. Tai uusi kirjasuositukseni, Colm Toibinin Brooklyn.  Rakastan kirjaa jo ihan nimen takia, Brooklyn on Punavuoren lisäksi lempikaupunginosiani.









Mustikka-maapähkinämuffinssit

1 dl jauhoja, 1 dl täysjyväjauhoja, 1,5 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl palmusokeria, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl luonnonjugurttia, 1 dl omenamehua, 2 luomukananmunaa, 1 dl kookosöljyä, 1 dl mustikoita, 1 dl sokeritonta maapähkinävoita(onnistuu ilman tätäkin, jos olet pähkinälle allerginen, deluxeversio tehdään Nutellalla) 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nestettä ja kuivia aineita vuorotellen hyvin sekoittaen. Pyörittele mustikat pienessä määrässä jauhoja ja lisää ne taikinaan. Jaa muffinssivuokiin ensin osa taikinasta, laita silmäksi nokare maapähkinävoita ja laita loppu taikina päälle. Paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.

Aijai. 

perjantai 6. marraskuuta 2015

Vihermehu - vinkit


Vuoden masentavin aika, flunssa-aalto, Töitä. Kiirettä. Joten vihermenut kehiin,

Yritän itse juoda joka päivä yhden vihermehun. Sillä saa lisäenergiaa ja vitamiineja luonnollisesti. En itse syö mitään lisävitamiineja tai ravinteita (paitsi D-vitamiinia) purkista, koska en usko että ne imeytyvät niin hyvin kuin ruokavaliosta saadut ravinteet. Vihermehu on oma vitamiinipillerini.

Vihermehuni on aina sellainen,  jossa kasvisten ja hedelmien suhde on 70/30. Eli paljon vihanneksia ja vähän hedelmää makeutukseksi.

Itse en oikeastaan seuraa vihermehuissa mitään reseptiikkaa tai osta vain tätä varten raaka-aineita, vaan teen mehun niistä aineksista, mitä kaapissa on. Mehussa on näin melkein aina selleriä, porkkanaa, lehtikaalia ja omenaa. Näitä meillä aina on. Sitten usein brokkolia, kaalia, salaattia, inkivääriä ja käytännössä mitä vaan vihreää. Välillä punajuurta, kurpitsaa tai retiisiä. Sesongin mukaan.

Yleensä käytän mehuun myös kaikki ruuanlaittojämät, kuten brokkolin varren, porkkanoiden kuoret, yrtinjämät tai jäljelle jääneen salaatin.

Monet laittavat mehuun myös kokonaisia sitrushedelmiä, mutta minä jotenkin aina maistan sitruskuoren mehun joukosta, joten kuorin hedelmät.

Yritän ostaa mahdollisimman paljon luomua, mutta jos vihannes tai hedelmä ei ole luomu, niin sitten pesen sen vaan kuumalla vedellä. En kuori mitään vihanneksia, vaan pesen kunnolla kaiken ja laitan suoraan naatteineen mehulinkoon.

Jotkut käyttävät vihermehuissa myös sipulia. Minä en pysty, sipuli maistuu häiritsevästi läpi (raaka sipuli ei ole muutenkaan herkkuani). Ainoa poikkeus on kun teen tomaatti-selleri-kiinankaali-kurkku-valkosipuli-sipuli-vihermehua(ripaus suolaa mukaan), joka on kuin gazpacho-keittoa. Hyvää.

Marjoja on vihermehuun laita, koska mielestäni niistä ei tule tarpeeksi mehua. Marjat ovat parempia smoothiessa tai sellaisenaan.

Hedelmistä ehdoton suosikkini on omena muutenkin, joten sitä käytän eniten mehuissa. Omena on myös halpaa ja sen maku sopiin kaikkiin kasviksiin. Lisää makeutta tulee myös usein käyttämästäni porkkanasta. Joskus käytän ananasta, mutta se pitää laittaa mehuun aina viimeisenä, koska sen kuidut tukkivat mehustinta. Samoin jos laittaa paljon minttua varsineen.

Mehustimena minulla on Phillipsin Advance Mehulinko. Ihan paras. Helppo putsata, puristaa mehut ulos punajuurestakin ja on nopea. Tykkään. Mehulinko kannattaa muuten putsata mahdollidimman nopeasti, niin se on helpompaa, koska kasvikuidut eivät kuivu kiinni.

Mehu kannattaa juoda heti kun se on valmista. Itse en tee sitä aamusta, koska kun en syö aamiaista, ja mehu tuntuu vähän liian happamalta tyhjään vatsaan. Teen vihermehun iltapäivällä, tuossa viiden-kuuden aikaan kotiintullessani, ikään kuin iltapäiväkahvin sijaan. Koska vihermehu piristää iltapäivällä oikeasti samalla tavalla kuin kahvi.


x




Tässä yksi perusmehuistani:

Lehtikaalia, selleriä, inkivääriä, omenaa ja brokkolia. Nam.

Lisää vihermehuista ja omista kokemuksistani vihermehukuurista (klik). Jos kovasti kiinnostaa, niin liity Facebookissa Juice Finland -ryhmään.

Lisää voit lukea myös Taran Vihermehu-kirjasta.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Miniloma ja juhlaa Hotelli Indigossa


Nykyään olen oppinut lisäämään elämään vähän luksusta. Yksi parhaimmista tavoista on mennä hotelliin yöksi omassa kotikaupungissa. Varsinkin silloin kun on jotain muutakin erikoista ja juhlavaa.  Hotelliyö tekee juhlasta vielä parempaa. Lisäksi on kiva välillä viettää edes vähän aikaa kahdestaan, ilman lapsia. Parhaimmin se menee, kun ei olla kotona. Koska kotona on arkista, tekee mieli sitten pestä pyykkiä ja arvostella toisen tapaa täyttää tiskikonetta. Niin se vaan on. Kun pääsee vaikka yhdeksi yöksi muualle oman miehen kanssa, se vaan tuntuu erilaiselta. Suosittelen. 

Meillä oli veljeni häät pari viikkoa sitten. Kauheasti sukulaisia, häsää ja asioita. Joten kun saimme kutsun kokeilla Hotelli Indigon huonetta, otimme sen ilolla vastaan. Näin juhlat todellakin jatkuivat seuraavaan päivään. 

Varasin valmistautumisajan itselleni. Hotellihuone vain minulle.  Hengähdys ja rauhaa. 




Pitkä suihku, hotellin minttusuklaan tuoksuista suihkugeeliä (arvostan), iso kylpytakki, ihana sänky.




Korut päälle, kaunistautumista ja vanhojen Helsinki-julisteiden selausta.




Hetken istuskelua.




Mietiskelyä.




Ja sitten juhliin! Ihanat juhlat. 




Piiiitkät aamu-unet valkoisissa lakanoissa. Mikan kanssa.




Hotelliaamiainen jonkun toisena kattamana. Ravintola Brödissä.




Sunnuntai-lehtien lueskelua aulassa.




Kiireetöntä aamua kahvin kera.



Sitten hitaasti kotiinpäin.






Kiitos Hotelli Indigo, teitte minilomastamme ja viikonlopustamme ikimuistoisen.

Yhteistyössä Hotelli Indigon kanssa. 


lauantai 12. syyskuuta 2015

Aamiainen Bulevardilla - ravintola Bröd


Hotelliaamiainen on kuin minimatka. Syö sen missä vain, tuntuu että on ulkomailla. Siksi sen voikin nauttia 5 minuutin kävelymatkan päässä omasta kodista, ja silti on päässyt tuntemaan hetkeksi matkafiiliksen.

Olimme viime viikonloppuna isoissa juhlissa ja siksi yötä hotelli Indigossa ja testasimme tietysti aamiaisen siellä sijaitsevassa ravintola Brödissä.  Hauskaa on, että hotelli on todella vain muutaman minuutin päässä kotoa.





'







Aamiainen oli oiva. Pidän ravintolan vaaleasta, vähän Tanskaan vivahtavasta sisutuksesta (tottakai, RAKASTAN tanskalaistyyliä).  Paljon valoa ja erilaisia pintoja. 

Aamiainen on lempiruoka-aikani ja kotonakin teemme joskus niin että syömme todella ison aamiaisen, jolla korvataan luonaskin. Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että aamiaisessa laatu korvaa määrän, parempi että on vähän hyvää kuin iso valikoima yhdentekeviä ruokia. 

Brödin aamiainen oli hyvä. Pekoni oli rapeaa (se on tärkeää), tarjolla oli croissantteja, joita syön aina aamiaisella, hedelmiä oli paljon ja ne oli leikattu sopiviksi paloiksi. Maut olivat hyviä ja aamiaispöytä pysyi kauniissa järjestyksessä koko ajan. Henkilökunta oli ystävällistä ja jaksoi kaataa kahvia väsyneille juhlijoille. Ja muillekin.

Itse pystyi keskittymään vaan olemaan, syömään laiskasti ja fiilistelemään sitä hauskan kansainvälistä oloa, mikä hotelliaamiaisilla aina tulee. 

Nyt kun aamiaiset ja brunssit ovat muotia, ja kaikki brunssipaikat ovat täynnä, niin älkää unohtako, että hotelliinkin voi mennä aamiaiselle, vaikka siellä ei yöpyisikään.  Menkään siis ihmiset hotelleihin aamiaiselle, se on kuin minimatka! 

Kiitos Hotelli Indigolle aamiaisen tarjoamisesta. 

tiistai 25. elokuuta 2015

Kookosta aamiaiseksi


Jos jollakin ei ole vielä tullut selväksi, niin RAKASTAN kookosta kaikissa muodoissaan: öljynä, vetenä, lastuna, vartalovoiteena, drinkeissä, parfyymissä. Missä vaan.

Uusin rakkauteni on kookosvoi. Syön sitä asuoraan purkista, samalla lailla kuin muut addiktit syövät Nutellaa.

Nyt keksin tavan yhditsää kookosvoin myös aamiaiseeni. Hyvä minä!




2 dl rahkaa, 3-6 rkl kookosvoita (maun mukaan). Sekoitetaan. Päälle pähkinöitä, kaakaonibsejä ja marjoja.

Nam.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Aamiaissuosikki avokadomunat ja Sitä parempi Soppa - kirjasuositus!


Hyvää huomenta! Aamiainen, tuo lempiruoka-ajankohtani, on juuri nyt.

Uusin aamiaissuosikkini on ehdottomasti avokadomunat. En ollutkaan tiennyt, että avokadoja voi myös lämmittää, mutta aina oppii uutta. Tämän uuden asian opin Jotain Maukasta- blogin Marin uudesta keittokirjasta Sitä Parempi Soppa.



Kananmunat laitetaan koverrettuihin avokadonpuolikkaisiin ja sitten vaan uuniin.




Avokadomunat näyttävät kauniilta, ovat helppoja ja maistuvat juuri niin hyviltä kuin viikonloppu-aamiaisen pitää maistua. Paahdoin seuraksi kinkkua ja ruisleipätikkuja, joilla dippailin puolikovaa kanamunaa avokadon sisällä. Oi.

Yksi vinkki/varoitus; Tähän kuuluu sitten laittaa suolaa!



Helpon ja hauskan reseptin voi katsoa Marin kirjasta, jossa avokadomunien ulkonäkökin on vähän kauniimpaa luokkaa kuin minun toteutukseni.  Ja Marin kirjassa on niin monta muutakin hyvää reseptiä!



KIRJA MARI MOILANEN SITÄ PAREMPI SOPPA: SAATU ARVOSTELUKAPPALEENA
LAUTANEN: VINTAGE-ARABIA TEHTAANKADUN FIDASTA
MIELI: VIIKONLOPPUINEN