perjantai 13. tammikuuta 2017

Vihermehu-kuuri - 5.päivä

Noniin. Seitsemän päivän vihermehukuurista menossa viides päivä. Tuntemukset ovat seuraavia: Kahvia on edelleen ikävä, niin tunne- kuin fyysisellä tasolla. Tämä on hassua, koska vaikka rakastan kahvia, en juo sitä mitenkään paljon, vain kaksi lattea päivässä. Silti kahvia on enemmän ikävä kuin ruokaa. Sitä tunnetta kun höyryävä latte on edessä. Ja ensimmäistä kulausta siitä.

Mietin myös miten monet tekevät tämäntyyppisiä kuureja retriiteissä tai muissa yhteisöllisissä tapahtumissa, joissa jo "ryhmäkuri" eli se että kaikki nauttivat samoja mehuja, helpottaa tätä kuuria. Kun tätä tekee yksin, ihan peruselämän vieressä, hankaluuksia on enemmän. Lapsille pitää tehdä ruokaa joka päivä, juosta duunimenoissa, tehdä töitä ja huolehtia kodin siisteydestä. Ei voi vaan olla, keskittyä itseensä ja joogailla menemään, niin kuin monella retriitillä tehdään. Kuurin alkuvaiheessa väsyttää aika tavalla (ainakin minua), joten se vähän hankaloittaa myös päivittäistä elämistä.

Hyvällä suunnittelulla toki tässäkin pärjää. Vihermehukuuriviikolle ei minusta kannata ottaa paljon tekemistä ja säästää mm. siivoukset seuraavaan viikkoon. Harrastuksia kannattaa miettiä eikä urheilla tarvitse niin kauheasti. Duunit kannattaa pitää myös aika helppoina ja vaikka kasata seuraavalle viikolle enemmän. Jos et ole ennen ollut vihermehukuurilla, kannattaa varata myös aikaa mehujen tekemiseen ENNEN kun olet superväsynyt tai kuna energiatalouden ovat alhaalla, koska silloin luovutat helpommin. Nukkua kannattaa paljon, ja minua on ainakin nukuttanut kuurin aikana tosi hyvin. Kun säästää itseään tämän viikon ajan vähän, selviää paremmin. (Tosin kaikki on yksilöllistä, tee miten itsestäsi tuntuu parhaalta).

Itselläni tämä kuuri on jo kolmas, joten tietää miten alussa väsyttää. Kolmannen päivän aamuna varsinkin. Mutta myös sen, miten väsyminen helpottaa saman päivän iltana. Eilen ja tänään on jo tosi hyvä olla ja kevytkin. Kaksi päivää vielä. Tuntuu aika helpolta.



Tässä yksi lempimehuista, kaali&omena&inkivääri&basilika&sitruuna&brokkoli

5 lehteä kaalia
1 omena
1 kuorittu sitruuna
3 cm inkivääriä
Pari kourallista basilikaa
1/2 brokkoli

Sitten vaan puristimeen tai linkoon.

Itse käytän Philipsin Advance Mehulinkoa. Tykkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti