lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lempikahvila uudistettuna - Kaffaroastery


Olen pitkään käynyt aamuisin hakemassa mukaan duunimatkalle, joka minulla on joka aamu se 45 minuuttia(huoh), hyvän, kuuman latten Kaffaroasterystä, joka on kivenheiton päässä kotoa.  Paikka on auko jo kello 7.45 joten hyvin ehtii hakea kahvia ennen duuniinmenoa.

Kaffaroastery nököttää lempikauppani Mokon vieressä ja aikaisemmin kahvila oli niin pieni, että kahvin mukaanottaminen oli helpointa, koska yleensä kaikki istumapaikat oli jo varattu.

Mutta nyt, tilanne on muuttunut. Moko meni remonttiin, ja samalla Kaffaroastery sai lisää kaivattua kahvilatilaa.




Nyt kahvilassa viihtyy hetken, vaikka olisi tilannut kahvin mukaan. Näin minäkin tein tällä viikolla. 




Samalla kun istuskelee, voi seurata kahvilan oman paahtimon toimintaa. 




Kahvitellessa voi myös tarkastella oman kotikahvilan puutteita. Minä ainakin haluaisin kahvimyllyn. Kahvilatoiminnan lisäksi Kaffaroasteryssa on laaja valikoima itsepaahdettua kahvia(tietysti), KeepCup-mukeja, kahvinvalmistusvälineistöä ja muuta kivaa. 




Tai sitten kahvilassa voin vaan istuskella. Uusiutuneessa paikassa tarjolla on myös leivonnaisia ja suklaata. 

Nasta paikka. Kandee käydä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti