tiistai 8. lokakuuta 2013

Italianlippu-pasta (lihaton, tottakai)


Sain isooooon kasan Myllyn Paras-pastoja. Kiva, koska perheen ruokavalioon kuuluu pasta noin kerran viikossa. Aina vähän erilailla varioituna. Pasta on nimittäin siitä hyvä, että se toimii pohjana ihan mille mauille vaan. Joten jääkaapin sisältöä voi käyttää hyvin luovasti. Tai ainakin me käytetään.

Nyt tein #lihatonlokakuu - meiningillä pastan, jossa ihan sattumalta komeilee Italian lipun värit. Makupuolella crossataan leveästä Italina&Kreikan-akselilla, mutta ei se haittaa. Maku on nimittäin hyvä!





1 pss Myllyn Paras Pestopastaa, 1 iso kesäkurpitsa hienoksi raastettuna, 1 sipuli pieneksi pilkottuna, 2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pienittynä, hieman tuoretta timjamia, 1 prk luomutomaattimurskaa, oliiviöljyä paistamiseen, 1/2 paketti fetaa, makeaa paprikajauhetta, 1 rkl hunajaa, suolaa ja mustapippuria. Jos pidät tulisesta, käytä vähän chiliä tai chipotlea.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Valmista kastike kuullottamalla sipulit öliiviöljyssä korkealaitaisessa kasarissa. Lisää paprikajauhe ja anna hetken paahtua (paprikasta saa näin enemmän makua ruokaan). Purista neste kesäkurpisaraasteesta (älä heitä nestettä pois) ja lisää raaste. Kuullottele hetki, ja lisää aurinkokuivatut tomaatit. Anna kuullottua kunnolla. Lisää sitten tomaattimurska ja kesäkurpitsaneste, anna kiehahtaa, lisää hunaja ja mausta. Anna hautua kasaan. Aikaa menee koko ruuassa parikymmentä minuuttia yhteensä.

Kun pasta on valmista, valuta se, laita takaisin kattilaan ja aseta tarjolle.  Voit tarjoilla kastikkeen erikseen tai pastaan sekoitettuna. Murustele fetaa pastan ja kastikkeen päälle. Koristele timjamilla.

Ja nauti. Pestolta vivahtava pasta, makean sakea kastike ja viileä, suolaisen hapan feta sopivat oivasti yhteen. Tai jopa puoli kahteen (tirsk).

Ps. Lautasen on suunnitellut AD-serkkuni vain meille. Nimikköastiastomme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti