lauantai 16. tammikuuta 2016

Vihermehu-detox 2016 - mitä jäi käteen?


Olin nyt toista kertaa viikon vihermehu-detoxkuurilla. Homma oli siis tuttua, joten tein siitä mielenkiintoista tällä kertaa koettamalla selviytyä hommasta mahdollisimman halvalla ja helposti.




Viime vuoden vihermehu-kokemukset löytyy blogista (klik), joten ne voi katsoa sieltä. Pätivät paikkansa myös tänä vuonna. Lisäksi voi laittaa muutaman huomion: 

- Edelleen minulla ei ollut mitään päänsärkyjä tai muuta, väsytti vain hieman enemmän. Aloitin kuurin juuri torstaina loppiaisen jälkeen, jolloin duunit alkoi. Mutta ajoitin sen siksi siihen, että tiesin, miten hiljaista kuitenkin töissä olisi. Mielestäni vihermehukuuri kannattaa aloittaa silloin, kun töitä ja muuta tekemistä on hieman vähemmän, niin voi lepäillä enemmän. Minä ainakin nukuin paljon. Väsytti, 
- Ihmeellistä miten paljon aikaa oli viikonloppuna, kun ei tarvinnut syödä. Laitoin osan ruuista, Mika teki suurimman kokkauksen. Ehdin sulattaa jääkaapin, siivota, ulkoilla, lukea, ommella ja kaikkea. Ainoa mitä ei tehnyt mieli, oli roikkua koneella (varmaan koska Facebook ja blogit ovat täynnä ruokaa). Itse en kuitenkaan aloittaisi kuuria viikonloppuna, koska silloin on enemmän houkutuksia (lue jääkaappi kotona) kuin töissä. 
- Rakastan iltasyömistä (painonhallintani suurin ongelma), nyt iltaisin pyrin rasvaamaan jalkoja, pitämään naamiota ja teksimään muuta, itseeni liittyvään tekemistä. Kävi vähän raskaaksi ajan myötä(miten jengi jaksaa, se on tylsää), joten sitten vain lepäsin, luin ja katsoin telkkaria iltaisin. Ja nukuin. 
- Nälkä minulla ei ollut ollenkaan, mutta ikävöin kovasti pureskelemista. 
- Neljäntenä päivänä minulla oli voimakasta lihassärkyä selässä ja takareisissä, en tiedä mistä johtui? Voi olla että tästä kuurista, voi olla että duuni-istumisesta. 
- Urheilin parikin kertaa, ihan täysillä, eikä se haitannut mitenkään. En edelleenkään ollut nälkäinen. 
- Vatsa ei mennyt sekaisin, mutta hassua on kun punajuuri värjää pissan täysin punaiseksi :)
- En tavoitellut tällä niinkään laihtumista, vaan herkkunapsimisen lopettamista, joten en punninnut itseäni ennen tai jälkeen. Kasvoista ja vyötäröstä tietysti katosi kamaa, mutta se ei ollut pääasia vaan ruokavalion suuntaaminen terveellisempään suuntaan.
- Kivaa ei ollut koko ajan, varsinkin silloin kun tarjolla oli jotain tosi mieleistä ruokaa. Olin mm. Bocuse Dor-kokin Eero Vottosen kanssa kuvauksissa, missä Eero kokkasi ihanaa ruokaa, joten en pystynyt edes maistamaan. That sucked. Tai kun leivoin lapsille. Ei kiva. Esikoiseni lohdutti minua, "Mama-parka" kun taas toinen skidi kommentoi, "toi on tosi tyhmää". 

Minulle tämä terveellisen elämän totaalialoitus joulun herkuttelun jälkeen sopii. Viikon kuuri on sikäli helppo, että syömisen kielto on ehdoton. Näin on helpompi kieltäytyä herkuista, kun tietää, ettei voi syödä mitään. Kuurin aikana join vaan itse tehtyjä vihermehuja, kofeiinitonta teetä ja päivittäin otin yhden hyppysellisen balilaista merisuolaa. Teelaatuja minulla on useita erilaisia, niin ei kyllästy. Parhaiten mielestäni toimivat nk. lämpimillä mausteilla maustetut teet, kuten kaneli, vanilja, neilikka jne. Laitoin jokaiseen teekuppiin kaneli- tai vaniljatangon lisäaromiksi (Huuhtelin ja käytin niitä uudelleen ja uudelleen). Join teetä myös kylmänä. Vettä join tosi vähän (hups). 

Oma rytmini oli: 1 mehu aamulla ja kuppi teetä. Duunissa litroittain teetä ja toinen, mukaan otettu mehu. Illalla mehu, suolaa ja teetä. '

Mehuihin ostin nyt halpoja raaka-aineita: Punajuurta (2 kg pussi 78 senttiä), porkkanaa luomuna (2 euroa pussi), appelsiineja (89 senttiä kilo), selleriä (2 euroa paketti), omenaa (1,19 euroa kilo), kesäkurpitsaa (noin 1,5 euroa kappale), kiinankaalia, salaattia, kaalia (noin 1 euroa kpl) ja tuoretta inkivääriä. Punajuurta join vain kerran päivässä, muita sekaisin joka päivä. Suhde 70% kasvista ja 30% hedelmää. Kaikki ruuanlaitosta tulleet kasvisjämät käytin myös. Eb liota mitän etikkavedessä (liian kiire aamuisin, vaan pesen kaikki raaka-aineet kuumassa, juoksevassa vedessä ja huuhtelen kylmällä vedellä. 

Huomisin, että kaipaan ruokaa myös käsitteenä, eli siitä puhumista, syömisen odottelua, ruuan näkemistä ja kokemista. Ruoka on ehdottomasti minulle enemmän kuin tankkausaine. Rakastan ruokaa. Lisäksi me syömme joka päivä yhdessä koko perhe, joten oli tylsää istua ruokapöydän ääressä teekuppi kädessä. Ruoka on myös osa ammattiani, joten se on tärkeä minulle monella lailla. Haluan ajatella, syödä hyvin ja fiilistellä ruokaa. 

Olen ajatellut, että teen tämän joka vuosi. Viikko on lyhyt aika, ja vihermehu-detox on yllättävän helppo toteuttaa, kun vaan päättää niin. Vihermehujahan juon päivittäin yhden myös muuten, joten ne ovat arjessa mukana koko vuoden. 

Eli 2017 nähdään taas, vihermehu-detox! 

Ps. Jos vihermehut kiinnostaa, voi mennä myös kuuntelemaan vihermehu-kuningatarta Taraa 6.2. !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti