maanantai 17. marraskuuta 2014

New Yorkin olut-skenessä


New York on kaiken muun ohella(ravintolat klik, shoppaus klik) olutfanin unelma. Todellakin. Olimme siellä juuri vuosi sitten, joten tämä on itsellenikin muistelukirjoitus. Meillä kun oli niin kivaa.



Olutta on New Yorkissa kaikkialla. Jopa kadunseinämillä.



Koska olin kylässä kaupungissa kahden miehen kanssa, suurin osa shoppauksesta oli olutpaikoissa. Ei sillä lailla, että se olisi mitenkään minua haitannut.

Yksi suht lähellä asuinpaikkaamme St. Marks Placea, oli olutkauppa nimeltään New Beer Distributors.


Siellä oli niin PALJON olutta. Hyvää olutta. Ostimme kaikki laukut täyteen olutta. Olisin voinut ostaa niin paljon enemmänkin.



Ja jopa oma portterini. Tosin Ruotsin lipun alla. Hyi kauppa!



Vieressä olevan Whole Foods Marketin bisseosasto oli myös aika jees. Sieltäkin tarttui matkaan yhtä jos toista.



Mielenkiintoista on ,että isot monipakkaukset Whole Foodin olutvalikoimasta puuttuvat kokonaan. Tiedättehän, ne 24-, 18- ja 12- packit, mitä Suomessa ostetaan. Lisäksi niin sympaattista on, että voit ostaa täyttöpulloon hanasta mukaan olutta. Tämä pitäisi lanseerata myös Suomessa!



Kävimme myös McSorley´s Old Ale Housessa, jonka tunnuslause on "We were here, before you were born". Joka on totta, koska pubi on perustettu vuonna 1854. Luultavimmin New Yorkin vanhin edelleen toimiva olutpaikka. Have to respect that!



Sisustuksessa oltiin perinteisellä linjalla lattialla olevaan sahanpurua myöten. Harri ei digannut sahanpurusta. Minusta se oli romanttista.



Riisuttu oli sisutus muutenkin...



Ja kun yleensä olutravintoloissa valikoima on laaja, täällä kysyttiin vain: "Tummaa vai vaaleaa, isot vai pienet?" "Molempia ja pieniä!" Tätä seurasi tuhahdus ja oluet heilautettiin pöytään. 



Kyllä me viihdyttiin. 



Kotona St.Mark Placella oli aika hyvä valikoima olutta koko ajan. Tuli kiire maistaa kaikki ennen lähtöä. 



Harri maisteli oluita NY-tyyliin, paloportailla.  Tanskalaista olutta Evil Twiniltä, jota tässäkin blogissa on juotu. Rakastan sen nimeä, Hipster Ale.



Aivan ihana olutkauppa ja tasting-mesta oli Top Hops downtown:ssa. Sisustus oli juuri sitä mitä pitääkin. 


Oluet olivat taivaasta. Ja pidän aina erityisesti siitä kun oluita saa maistamiskokoa. Tämä oli New Yorkissa onneksi arkea, joten jokaisessa paikassa pystyi nauttimaan paljon pieniä oluita.



Top Hopissa oli olutta. Kaikissa sen muodoissa. 



Paikallisuus näkyi valikoimassa, mutta sehän ei meitä haitannut.



Täälläkin sai olutta mukaan hanasta, kunhan osti täyttöpullon. Tämän niin haluaisin Suomeen, sanoinko jo?



Craft Beer näkyi kaikkialla. Kuten myös Harri.



Kadulta bongattua. Olut, se on iso juttu New Yorkissa.



Kävimme katsastamassa myös West Villagen Blind Tiger-olutravintolan. Tämäkin paikka on toiminut jo vuodesta 1995 ja tarjoilee hyvän valikoiman olutta sekä pubiruokaa.



Istuttiin paikassa koko iltapäivä. Niin viihtyisä se oli.



Ruokana tilattiin sliderietä, tiedättehän, noita miniburgereita. Kanaversio oli ehdottomasti paras; nyhtökanaa mehukkaassa chilimajoneesissa. Oi.



Ja digestiiviksi jaettiin Dogfish Head- panimon Very dark Beer brewed with ridiculous amount of barley. Huh mikä nimi. Ja miten hyvä olut. samettisen pehmeä, mutta tuhti, maussa paahteisuutta ja jopa öljyisyyttä. Lähentelee portviiniä, siksi paras juuri aterian jälkeen.



Sitten jatkettiin matkaa kadun varrella olevaan Murray´s Cheese-juustokauppaan. Tietysti siellä on myös oluita. Omaa portterianikin. Jee. Ja siellä portterin vieressä pilkottaa yksi lempiolutmerkeistäni, japanilainen Hitachino Nest.



Kaupassa on myös joka torstaina olut&juusto-tasting. Ihanaa. Itse rakastan yhdistää olutta ja juustoa, ne sopivat mielestäni paljon paremmin yhteen kuin viini ja juusto, oluen hiilihapon ja katkeron takia, koska katkero tasapainottaa juustojen rasvaisuutta ja hiilidioksidi keventää suutuntumaa.



Välillä lepäiltiin oluen, kirjan ja popcornin kanssa kotona. Eikä minkä tahansa popcornin, vaan tryffelipopcornin. Nam.


Kävelimme paljon ympäri kaupunkia (klik) ja yhtenä, kylmänä päivänä tiemme vei myös keskikaupungilla sijaitsevaan olutkuppilaan nimeltään Rattle n Hum, jossa koettiin taas virkistävä olut-tasting. Tuo vadelma-olut oli niiiiin hyvää. Täällä join myös Evil Twinin Justin Bieberin mukaan nimettyä Justin Blåbaeria, joka on tammikypsytetty hapan berliner weisse mustikoilla. Todella hyvä.



Kuppilassa on tosi maukkaat wingsit. Harri arvostaa. Minä myös.



Brooklynissä samoilimme päivän, ja päädyimme olutta juomaan Mugs Alehouseen, jossa olen käynyt jo aika monta kertaa. Perus-olutpaikka, mutta valikoima täälläkin on tosi hyvä. Niin kuin aika monessa paikassa...



Brooklynin Greenpointissa kävimme myös maailman ihanimmassa olutpaikassa,Torstissa.Tämä paikka on rankattu New Yorkin parhaaksi olutravintolaksi Ratebeerissä. (Toisena muuten Blind Tiger ja kolmantena Rattle n Hum).  Itse pidän erikoisesti paikan hyvin pohjoismaalaisesta ja pelkistetystä sisustuksesta, kauniista maistelulaseista ja osaaavasta henkilökunnasta.

Joimme puoli hanalistaa, koska paikassa niin erikoisia ja hyviä oluita, ettemme vaan voineet lähteä maistamatta kaikkia. Kun ostimme baarimestarilta Evil Twinin Even More Jesus imperial stoutin, hähn toi suklaatryffeleitä sen kanssa. Ihistä. Mutta niin oli olutkin.



Nopeasti olutviikkomme kului. Vain korkit jäivät jäljelle. Mutta älä sure New York oluinesi, vielä me tavataan!

Ps. Pidin tästä kuvasta niin paljon, että se päätyi myös Yks Olut-kirjaan. Siellä se minua muistuttaa New Yorkin matkasta....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti