maanantai 7. tammikuuta 2013

Talvipuutarha - hupia skideille ennen ja nyt


Kun on kotoisin Töölöstä Olympiastadionin kupeesta, on varmasti hengannut skidinä talvisin Talvipuutarhassa, Töölönrannan vieressä. Koululaisina mentiin sinne aina, jos oli liian räkäinen keli ulkona tai pulkkailun lomassa tuli kylmä.



Hieno Talvipuutarha on edelleen. Tai siis jälleen, koska paikka remontoitiin pari vuotta sitten kokonaan uusiksi. Sisäänastuessa trooppinen ilmanala on aina yhtä yllättävää.

Hauskaa on, miten paikka elää vuodenaikojen mukaan. Nyt päällä oli vielä hetken joulukoristelut.



Talvipuutarhassa on hassuja kasveja.



Kaktushuone täynnä piikikkäitä ystäviä. Ja trooppinen lämpötila täälläkin.



Paras paikka on aulan suihkulähde, jonka päälle johtavat portaat. Tässä me leikittiin ennen linnanneitoa (joka tulee portaita alas. Ja tulee jälleen. Ja taas. Koko iltanpäivän ajan.)



Portaiden päältä, tasanteelta näkee koko Talvipuutarhan. Andi tykkää tästä yhtä paljon kuin minäkin pienenä. Täällä oli pienenä myös hyvä piirtää.



Ja suihkulähteessä on edelleen kaloja. Jee! Kun olin pieni, paikassa oli myös papakaijoja, mutta niitä ei enään ole. Tilalla on lihansyöjäkasveja.



Viimeisessä salissa on levähdyspaikkoja kukkien ja kasvien lomassa. Aina hyvä. Kahvilakin paikasa on.



Kun olin koululainen, näissä syvennyksissäkin oli toimivat suihkulähteet. No, kauniita ne ovat näinkin.



Tälläinen olisi kiva meillekin. Jos meillä olisi nelimetrinen seinä.



Kannattaa käydä. Skidien kanssa tai ilman. Eväät mukaan. Ja paperia ja kynät. Voilá!


Talvipuutarha avoinna:
ti klo 9-15
ke-pe klo 12-15
la-su 12-16

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti