torstai 21. kesäkuuta 2012

Jussille grilliin oluella!


Vähän erilaista grillattavaa tehtiin Mikan kanssa duuniin täksi kesäksi. Liisan kanssa kuvattiin.


Thai-lohta&kuhaa kauniissa solmussa ja NAM-maapähkinäkastiketta. Ja vähän muutakin.








Thai-kala voipaperissa

4 ruodotonta kuhafilettä pitkittäin halkaistuna
4 lohifilettä pitkittäin halkaistuna
½ puolikas purjonvarsi suikaloituna
tuoretta korianteria
voipaperia

Liemi
½ limen mehu
½ dl Copenhagen-olutta
3 rkl kalakastiketta
2 tl seesaminsiemenöljyä
2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
1 sitruunaruohon varsi viipaloituna
puolikas chili viipaloituna

Sekoita kaikki liemen ainekset keskenään. Kiedo aina yksi lohi- ja yksi kuhafile yhteen ruusukkeeksi kaksinkertaisen voipaperipalan päälle.  Laita päälle purjosuikaleita. Lusikoi lopuksi lientä päälle. Sido nyytiksi märällä puuvillalangalla. Kypsennä grillissä noin 10 minuuttia. Viimeistele avatessa tuoreella korianterilla.












Kastikkeitakin oli. Maapähkinäkastike toimii kaiken grillattavan kanssa, samoin yrtti-oliivitahna. Tomaattivinegrette aika kiva lisänä tai salden päälle.


Oluella kruunattu maapähkinäkastike

1 dl maapähkinävoita
½ dl sweet chili -kastiketta
1 rkl limemehua
½ dl KOFF-olutta
pari tippaa Tabascoa

Sekoita ainekset yhteen ja säätele tulisuus Tabascolla. Jätä tekeytymään kylmään vähäksi aikaa. Tarjoa thai-kalan kanssa.




Tomaattivinegrette

10 kirsikkatomaattia lohkoina
puolikas punasipuli kuutioituna
1,5 dl oliiviöljyä
½ dl balsamicoa
½ dl Hoegaarden-vehnäolutta
1 tl sokeria
1 tl rosepippuria
suolaa ja pippuria

Sekoita ainekset keskenään. Anna tekeytyä ainakin pari tuntia kylmässä.


Oluinen minttu-oliivitahna

1 valkosipulikynsi pienittynä
1 kesäsipuli varsineen hienonnettuna
2 kourallista kivettömiä kalamata-oliiveja
Kourallinen hienonnettua minttua
Vajaa 1 dl oliiviöljyä
3 rkl KOFF-olutta
Suolaa, pippuria

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.





 




Nämä kuvat omiani kuvauksista, Liisan kuvat ovat todella paljon ihanampia, käy katsomassa niitä täältä

Aika paljon kuvaussäätöä oli.

Mut ruokien teko on helppoa, lupaan sen. Ei muuta kuin grilli tulille ja kylmää olutta seuraksi.

Ihanaa Jussia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti