maanantai 1. toukokuuta 2017

10 asiaa jota et tiennyt minusta ja arvonnan tulos!



Joku mut tähänkin haastoi. Eli kymmenen asiaa, jota kaikki ei tiedä minusta:

1 .  En osannut tehdä ruokaa ollenkaan, ennen kuin täytin kolmekymmentä. En siis ollenkaan. En osannut keittää edes perunoita tai nakkeja. Yleinen vitsi kaveripiirissäni on yhä tapaus, kun soitin kaverille kysyäkseni miten perunat keitetään ja kun hän sanoi että ne laitetaan kattilaan, laitoin perunat sinne ilman vettä.

2. Nakerran kynsinauhojani, se on tosi ärsyttävää, mutta en pysty lopettamaan. Tapa kulkee suvussa, enoni ja veljentyttäreni tekee samaa.

3. Minulla on kirja-unelma(taas). Keittokirja unkarilaisesta keittiöstä. Siis unkarilaista kotiruokaa, ei mitään turistihössötyksiä. Tämä unelma on tullut nyt viimeaikoina, ja mietin juuri miten sen toteuttaisin. .

4. Teininä olut oli minusta niin pahaa, että sekoitin siihen puolet kokista, että sain sen alas ( kohtuukäyttöä :) ).

5. Unelma-ammattini oli pitkään arkeologi. Olen suorittanut yliopistolla arkeologian pääaineopinnot, mutta vaihdoin alaa, koska suurin osa arkeologeista ei tee töitä arkeologina. Ironista kyllä, vaihdoin yhteiskuntahistoriaan, jossa alanäkymä ovat täysin samat.

6. En pidä kastikkeista. Pyydän aina kaikki ruuat niin, että saan kastikkeen erikseen. Myös hampurilaisessa pyydän kaikki kastikkeet erikseen, majoneesinkin. Mika tykkää, koska yleensä hän saa kastikkeeni.

7. Minusta oli yllättävää että äidinrakkauteen kuuluu niin paljon huolta ja pelkoja lapsista. Nykyään tähän kuuluu, etten kestä lukea tai katsoa mitään missä lapsilla menee huonosti. Jos vahingossa katson leffaa, jossa lasta kiusataan mitenkään tai lapsi on surullinen, näen siitä painajaisia viikon. Myös silloin kun asia ei ole ollenkaan vakava, vaikka leffassa lapsi itkee hetken. Tämä on tullut vasta omien lasten myötä, ja aika tylsää, koska monet hyvät kirjat ja leffat sisältävät hetkiä, jossa lapset ovat surullisia, enkä voi katsoa tai lukea niitä.

8. Minulla on aina kylmä kaulasta. Siksi omistan kaapillisen (kyllä) huiveja. Jaloista en palele laisinkaan. Voin olla -20 asteessa pelkissä farkuissa, mutta kesälläkin minulla on aina huivi mukana, jos tulee kaulasta kylmä. Huivi mukana on muuten aika käytännöllistä, sen voi aina levittää viltiksi, tai siihen voi kuivata/putsata lasten kädet.

9. Minulla on ollut silmälasit teinistä lähtien, mutta en suostunut käyttämään niitä kuin kotona, joten olin aika puolisokea. Pysäytin mm. kaikki bussit, koska en nähnyt mikä bussin numero oli, ennen kuin se pysähtyi. Sain piilolinssit lukiossa ja kun nelisen vuotta en enää pystynyt käyttämään niitä, leikkautin silmäni. Paras päätös ikinä.

10. Tykkään hassuista, semisalaisista yksityiskohdista, kuten tämäntyyppisistä listoista. Kaikki behindfhescenes-matsku on parasta. Rakastan Jennifer Anistonia, Geri Halliwellia ja Amy Schumeria ja on hauska "stalkata" heitä Instagramissa, ja muita julkkuja. Stalkkaaminen on nykyään niin helppoa, kun on tuo sosiaalinen media.

Ekstrana:

11. Yksi unelmistani on päästä esiintymään televisiossa. Vakkaristi. Oma juoma/ruoka/ravintola/muukiva-ohjelma olisi kyllä kiva. Että saa tarjota.

Ja sitten Ihan Ulkona-kirjan arvonnan tulos. Tattaraa, voittaja on tällä kertaa Nicolas Nordstöm. Onnea (otan yhteyttä)!

Kuva:Sami Repo

4 kommenttia:

  1. Ja yhtäkkiä huomenna unelmat voi toteutua. Koskaan ei tiedä! <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Unkarilainen kotikeittokirja, sellaiselle olisi tilausta! :)

    VastaaPoista