keskiviikko 14. elokuuta 2013

Uusi kahvilelu! JA KAHVIARVONTA!


Varmaan on kaikille tullut selväksi, että RAKASTAN kahvia. Meillä tämä ihana musta neste keitetään joka aamu ennen duuniinlähtöä mutteripannussa ja lattemaito vieressä kattilassa. Old school style.

Olen kuitenkin viime aikoina miettinyt, olisiko joku näppärä kapselikone ehkä helpompi vaihtoehto aamuiselle kahvisäädölle? Ja kuin taivaan lahjana, sain BLOGIN KAUTTA kokeiluun Nescafén Dolce Gusto Melody-kapselikahvikoneen. Ja paljon kapseleita. Hurraa.



Enkä saanut vaan konetta, vaan sain erikoiskoneen. Viime syksynä on järjestetty Euroopan laajuinen suunnittelukilpailu, jossa Nescafé Dolce Gusto Melody -koneelle haettiin uutta ilmettä. Voittajaehdotuksella verhoillusta koneesta valmistettiin vain rajoitettu erä, jonka minä sain kokeiltavakseni ja joka on nyt myynnissä Nescafén Dolce Guston omassa verkkokaupassa.  









Ihis. On.


No, miten kone sitten toimii? Hyvin. Ja helposti. Aamulla jotenkin tottumuksen vuoksi tulee tehtyä välillä kahvi mutterissa joten oikeasti kone puolustaa paikkaansa pienessä keittiössämme varsinkin iltapäivisin.

Kaikkihan tietää, kun on tuonut skidit tarhasta, Pikku Kakkonen alkaa ja välipalat on lyöty jälkikasvun eteen... Niin sitä huohahtaa ja haluaa piristystä helposti ja nopeasti. Joten nyt käyn kapselikorilla valikoimassa, mitä hyvää sitä joisi. Tällöin on ihanaa, että on helppoutta ja juomavaihtoehtoja.  Jos tarvitsee nopean kofeiinitankkauksen, niin espressoa. Ja jos haluaa nauttia, niin Vanilla Latte Macchiatoa. Tai Cappuccinoa. Tai Ice Lattea. Valinnan vaikeus.Oih.

Käyttö on idioottivarmaa, en lukenut alussa ohjeita: Koneeseen laitetaan vesi irrotettavaan säiliöön, napsautetaan kone päälle, avataan hopeanvärinen lippa ja vedetään hopenvärisestä rinkulasta kahvipesä ulos. Kapseli sinne, läppä takaisin alas, koneen päältä valitaan joko kuuma tai kylmä valmistuslämpötila ja juoman valmistus alkaa. Ja kun kone on valuttanut sinun mielestäsi riittävän määrän juomaa, suljet koneen päältä katkaisimen, tyhjennät kapselin pois ja siinä se juoma on. Nopeasti. Sen ehtii sitten juoda ennen kuin Pikku Kakkonen loppuu...






Parasta kaikessa on, että tällä koneella saa sekä kylmiä että kuumia juomia. Viimeisinä kuumina päivinä oma suosikki on nimittäin ollut Persikka Nestea. Rakastin tätä juomaa jo silloin kun sitä myytiin pullossa meidän maahantuomana. Nyt olen nostalgisoinut sen kanssa melkein joka päivä.

Lisäksi Andi rakastaa tätä. Maman tyttö.  Niimpä kahvikoneen kuvissa komeilee tämä persikanmakuinen jääte.

Iltaisin käytän konetta myös; ruuan jälkeen koneeseen on usein livahtanut Chocochino. Vähän niin kuin jälkiruuaksi. Kerran laitoin siihen vähän Jallua. Hyvää.  Pari jälkkäridrinkkiäkin on syntynyt, laitan ne tänne myös. Lisää siis vielä tulossa, kun tässä ehtii.

MUTTA TÄRKEIN: Sain myös ARPOA yhden Nescafé Dolce Gusto Genio-kahvikoneen/katso täältä) erilaisine kahvimakuineen jollekin onnelliselle! Jee!

Joten, jos haluat osallistua arvontaan, niin kommentoi tätä postausta ihan miten vaan. Arvonta päättyy viikon kuluttua 21.8.

Viva la coffee! jonka voimalla tätäkin postausta kirjoitetaan



42 kommenttia:

  1. Oii mikä arvonta! Kahvia menee ja paljon ja olisi kiva saada uusi keitin :) Tällä onnistuisi tuo miehisempi puoliskokin keittelemään aamukaffet :)

    VastaaPoista
  2. Tuollaista kelpaisi katsella uuden asunnon tasolla, ja oij! Jäätee on parasta :)

    VastaaPoista
  3. Oi oi oi, vasta kahvimaailmaan päässeenä tämä olisi oiva laite, kun en kahvinkeitintäkään omista 8)

    VastaaPoista
  4. Voi apua, tämän tahtoisin voittaa :)

    lumikukka80 ät hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahvikupponen maistuis muuten juurikin nyt! :)

    VastaaPoista
  6. Onpas hauskan näköinen laite!:) Ja kahvikoneesta olen jo pitkään salaa haaveillut, joten pakko osallistua myös arvontaan.;)

    VastaaPoista
  7. sairaan hienon näköinen Dolce Gusto. Itsekin vakiintunut mutterikahvittelija, mutta kyllähän tollanen olis jees :)

    VastaaPoista
  8. Onpa tyylikäs kahvikone =) Arvontaan siis mukaan ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanan söpö laite:) Tuollainen sopisi keittiööni;D

    VastaaPoista
  10. Mutterikahvi on paraskahvi, mutta mä taas en jaksa ikinä aamuisin. Tällänen vekotin kyllä toimis, ELI MULLEMULLEMULLEMULLE! :)

    VastaaPoista
  11. ooh. tollasen jos saisi o.o <3

    VastaaPoista
  12. Oi, erityisesti noi kylmät juomat houkuttaisi. Jäälatte, mmmm...

    annesavol@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Let's get some coffee so we can be hyper-aware of how little we're going to get done today! omnomnom :) peltma(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. HALUAN, ihana vekotin !
    dacoconutt@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Tähän on kyllä pakko osallistua. Meillä on kyllä jo yksi Dolce Gusto, mutta se voisi sitten muuttaa siskolle (jolla ei tällä hetkellä ole kahvikonetta ollenkaan) ja meillä olisi uusi hieno :-)

    VastaaPoista
  16. Jee, Ehdottomasti mukana! Minäki rakastan kahavia.

    VastaaPoista
  17. Oi, tämä olisi loistava synttärilahja :D Mukana!

    VastaaPoista
  18. Tämä pelastaisi syysaamuni. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa.
    Ihana vekotin kelpais kyllä kolmen kahvikissan
    huusholliin.

    VastaaPoista
  20. Jotain luksus kahvikonetta oon haaveillut jo tovin, mutta aina rahat käytetään johonkin "tärkeämpään". Ihana piristys olisi tällainen arkeen! :)

    VastaaPoista
  21. Luksuskahvikone kelpais tällekin kahvin suurkuluttajalle :)

    VastaaPoista
  22. Tuo olisi kahvikissalle aivan mahtava laite! Ollut toiveena/hankintalistalla jo kauan.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Varmasti tälle olisi käyttöä joten osallistun. :)

    VastaaPoista
  24. Hyvä ja hauska kirjoitus niin kuin aina :-) Kahvikonekin on ihan omistajansa oloinen!

    VastaaPoista
  25. Oi oi, sopisi meidänkin kotiin tuo ihana väripilkku:)

    VastaaPoista
  26. Aivan ihana arvonta! Voi kun onni suosisi kerrankin :)

    VastaaPoista
  27. Nain montaa kommenttia en ole nahnyt koskaan! Siispa yksi lisaa! Mutta vain laakkeeksi, vain laaakkkeeeksiiii....

    VastaaPoista
  28. Kaffe on namia. Hyvä kahvi aina vaan namumpaa.

    VastaaPoista
  29. Oi tahtoo tämän! Mukaan :)
    millamagia30@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Namnamnam!! Salaa kateellinen sulle tosta koneesta!!

    VastaaPoista
  31. Kahvihullu ilmoittautuu mukaan! :)

    VastaaPoista
  32. Uusi asunto ja sinne uusi kone. Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  33. Kiva arvonta, tuo olisi ihana voittaa. Mukaan siis :)
    whateverneed@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Viimeisenä mahdollisena päivänä näköjään löysin tämän arvonnan, mutta onneksi ehdin vielä mukaan :) lumikkinen2@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Uusi kahvifani koittaa onneaan...

    tuisku@hotmail.com

    VastaaPoista