tiistai 11. syyskuuta 2012

Tatti Tattinen, mitäs sulla tehdään?

En ole sienestäjä. Enkä metsässä ravaaja, niin kuin tuollakin varmaan tuli ilmi.

Mutta sieniä rakastan. Kunhan niitä saa torilta tai Stockalta. Lempisieni on kanttarelli. Mutta kaikki sienet ovat ihania.


Ostin ensimmäisen kerran elämässäni herkkutatteja. Ja mietin, miten ne voi valmistaa.

Googlettamalla selvisi, ettei tatteja peratessa tarvitse poistaa rihmastoa. Siis pesin ja leikkasin vaan huonot kohdat pois. En tykkää sienistä upotettuna kermaan, joten jotain yksinkertaista piti keksiä, jossa sieni maistuu parhaimmillaan. Hm, mitähän....No, tietysti:

Tatti-pekoni risotto!
2 dl risottoriisiä, 1 sipuli pilkottuna, 2 valkosipulin kynttä pienittynä, noin 1 l kasvislientä, 1 pullo kuivaa omenasiideriä(meillä Crowmoor), 1 dl parmesania, voita ja öljyä paistamiseen, rosmariinia, kasa perattuja herkkutatteja, loraus tummaa olutta, rapeaksi paahdettua pekonia.

Paahda pekoni kylmällä pannulla ,niin että pannu lämpenee vähitellen. Laita pekoni talouspapri päälle. Kuullota 1/2 sipulista ja valkosipuli  voin ja öljyn seoksessa, lisää riisi. Kuullota riisiä, niin että se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää pari kauhallista kasvislientä, sekoittele ja anna imeytyä. Toista vuorotellen siiderin ja liemen kanssa. Lisää parmesan, mausta suolalla ja pippurilla ja lisää romariinia maun mukaan.

Freesaa sipuli ja sienet paistinpannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta sekaan hieman tummaa olutta. Tarjoile risotto heittämällä päälle sienet ja pekoni. Hyvä, puolitumma lager-olut seuraksi.

Syksy on tullut, eläköön syksy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti