lauantai 4. helmikuuta 2012

Jälleen Ravintolapäivä Punavuoressa!

Samoiltiin tällä kertaa Katrin kera läpi Ravintolapäivän Punavuoren antimien. Itselläni oli hyvät pari tuntia aikaa syödä kaikkea, ennen kuin Mika siirtyi Talviklassikkoilemaan.

Aloitettiin Loundry Roomista, Roban lopusta.




Siellä oli keittoja ja leipää.




Otettiin tulista bataattikookoskeittoa. Ihanaa, samettista ja maukasta. Ja kuumaa.

Sitten jälkkärille.




Cafe Kanelissa oli Cupcake Cornerin piste. Muffareita, minimuffareita ja cake popseja. Mielenkiintoinen oli Salted Caramell, tumma karamellimuffinssi, tuorejuustokuorrutus ja pekonimuruna. Outo mutta HYVÄ. Jengi jonotti ja muffinsseja meni.

Ja sitten eteenpäin.




My o Myn tiloissa Erottajalla, oli Laboratoryn pullapiste.




Tosin tällä kertaa pullat tarkoitti mini-hampurilaisia; poro, muikku tai punajuuri. Hyviltä näyttivät. En maistanut (olin aika täynnä muffinsseista...). Staili kokonaisuus.

Ja lopuksi vielä Rikhardinkadulle joraamaan Teresan ja Johannan kanssa.




Darwin Foodsin toimistolla oli uuniomena-smoothie ja disko-bileet.





Me ei jorattu, juotiin seinäruusuina smoothieta. Me laiskat.




Ja sitten juoksin kotiin lastenlikaksi, että Mika pääsee palelemaan Stadikalle.

Aika kylmä oli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti