Näytetään tekstit, joissa on tunniste lande. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lande. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Rapujuhlat landella

Vuosittaisten rapujuhlien aika oli taas syyskuun alussa Misun landella. Samaan aikaan siellä elettiin sadonkorjuun aikaa, josta saimme paljon satoa ja safkaa. 




Rapujuhlat menivät perinteisesti; Söimme rapuja, joimme olutta ja lauloimme. Tai siis minä ja Misu lauloimme(osakunnan snapsilauluja) ja muut pyörittelevät silmiään. Myös skidit. Hauskaa oli.



Ilma oli ihana.





Aamukahvit joka päivä terassilla.



Syötiin kesän viimeiset makkarat.


Käytiin Hartolan Markkinoilla. Ne ovat Suomen suurimmat yksipäiväiset markkinat. Mitä siellä ei ole, ei tarvitse.


Misun kaverit tarjosivat meille markkinaletut ja kahvit.




Sen aikaa Mika sai hengata yksin mökillä.



Skidit tykkäsivät mökkeilystä



Misu teki kuuluisaa juustokakkua. Mustaherukkahillokkeella. Marjat tietysti omista puskista.



Puutarha kukoisti vielä.



Sienistä Mika teki kingin ohraton pihvien kylkeen.



Hyvät juhlat. Taas kerran.

Ps. Blogista löytyy edellisten vuosienkin juhlat. 

lauantai 29. elokuuta 2015

Lande ja kirpeä piirakka


Meillähän ei ole omaa landea Suomessa, vaan kesämökille matkaamme Unkariin. Eräänlaiseksi sijaislandeksi on vuosien mittaan osoittautunut Misun mökki, Vietämme siellä juhannukset ja loppukesästä syömme siellä rapuja. Joten sinne suuntaamme tänäänkin, kesän päättäjäisiin ja saksiniekkojen pariin.

Pieni fiilistely siis Juhannukselta sallittakoon. Kesän loppumisen ja Misun landen kunniaksi.

Kohta olemme taas tuolla. Ihanaa.






















Tätä elämä on mökillä aina. Ruokaa, skidejä, seuraa, lepoa, kahvia, herkkuja, Afrikan Tähteä, ja välillä hevosiakin. Näin oli myös viime vuonna (klik).  Ja  monta vuotta sitä ennen.

Ps. Aivan paras jälkkäripiirakka tehtiin ensi kertaa juhannuksena. Kuvassa raparperin kanssa, mutta todettu toimivan myös kirpeän omenan tai puolukan kera. Helpon ja hyvän reseptin kirjasin Helsingin Uutisiin. (klik).