keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Vuosi 2022

 

Vuorossa pakollinen vuosipäivitys. Taas tapahtui vaikka mitä. Otetaas muutama kohokohta kuukausittain. 
 
 
 
Tammikuussa tuomaroin Himabissejä, aina hauskaa.Restonomien opetus osaksi etänä, se oli kyllä äääh. Tein myös sekä Maanantaikappale -ohjelmaa Radio Helsinkiin että Kaupunkikaljat -radio-ohjelmaaTopin kanssa(saimme tehdä sitä Radio Majavassa toukokuun loppuun, superkivaa). Tietokone hajosi, sucked.
Helmikuussa sain loppuun Alkoholijuomien valmistus-tutkinnon HAMIssa ja tein näytön Askon kanssa tilauksesta. Kylpyamme toi uutta iloa elämään pandemian keskelle. Mikan kanssa opetimme alkoholin saloja, lempihommaa. 
 

 
 
Maaliskuussa olin mukana Ylen Kieltolakidokkarissa ja sain toteuttaa yhden unelmani, leffa- ja sarjamusaohjelman radioon. Panimonaisten kanssa tehtiin 4. PinkBoots-bisse. Juhlittiin FBSK:n vuosijuhliakin. Selkä meni, koska Jyri nauratti ja se on kipeä edelleen (välillä parempi, välillä huonompi).
Huhtikuussa kävin ekaa kertaa elämässäni Bambergissa, tuossa yhdessä olutpyhiinvaelluspaikassa. Siellä satoi lunta ja oli kylmempi kuin samaan aikaa Suomessa. Mutta oli oli hyvää. Pääsiäinen Peräseinäjoella, söin kanamunia koko ajan. Juhlin työkamujen ja muiden kivojen kanssa PRO Gaalassa. Opin käyttämään ruskistettua voita. Jatkoin Olutliiton puheenjohtajana. 
 
Vappuna Lehtiset valloittivat Peräseinäjoen(osa 1) ja toinen lapsistani ajoi mönkijän ojaan. Pidimme
Marian kanssa valmistujaiset.Henkan kanssa samoilimme opiskelijoiden kanssa metsissä villiyrttikurssin tiimoilta ja Espoossa ruoka-ja juomakulttuurihommissa. Istutin tokaa kertaa elämässäni vihanneksia ja yrttiä omaan laatikkoon( kaikki vihannekset delas). 
 

 
Kesäkuussa käytiin Duran Duranin keikalla( keikka hyvä, järjestelyt sucked). Pääsin tekemään Radio Helsingin aamua( se on niiiin ihanaa). Sain elämäni ekan isomman apurahan keskiolutväikkäriin. Hoidettiin Olutliiton kanssa toista kertaa Suomen Paras Olut-kisa, (yli 400 olutta ja yli 50 tuomaria, huh). Kesän ekat musafestarit antoivat lupauksen normaaliin paluusta, Elsan kanssa fiilisteltiin. Jussi Misun landella, kuten aina. Olin DJ-hommissa ekaa kertaa 10 vuoteen. 
 

 
 
Heinäkuussa elämäni ekassa Provinssissa kaatosateessa. Kuvattiin hauska juttu Olupostille. Hungarossa crazyhungarianfamilymeiningit ja bissefestarit, Jyri ekaa kertaa mukana( ei järkyttynyt pahemmin, vaikka oli muovimukitkin festareilla). Käytiin kaksistaan Tihanyssa, ihan kuin välimerellä. Otin parin viikon loman oluesta( kypsytti tiettyjen negameininki ja nurkkakuntaisuus) ja se teki hyvää. SOPPssa bissetastingsettiä ja stadissa ihana kesä. 
 
Elokuussa Flow ja CoolHeadin Gardenfestit. Gorillazin keikka aivan timanttia, Bikini Kill: n näkeminen oli pitkäaikainen unelma. Tero tuli Suomeen, illallinen sen ja Tyden kanssa on aina ihana (ollaan tunnettu lukiosta ja yhä kuin oltaisiin siellä kun tavataan). Kyröfesteissä superkeikkaelämyksenä Kissa. Mulla putosi junassa housut nilkkoihin ja hiusväri vaihtui tummemmaksi. Aloitin Beer Sommelier-opiskelun. Pyöräiltiin Tampere läpi opetushommissa Henkan ja Marjaanan kanssa. Vetäisin kuun lopussa festaribaarityökeikan Suvilahdessa, edelleen oli taito hallussa myydä ihan sikana viinaa nopeasti. Tein suunnitelmat keittokirjaa varten. 
 
Syyskuussa tehtiin sahtia Olutliiton kanssa. Kävin Hallertaun humala-alueella, missä sai kouria humalaa paljain käsin, Drinktecmessuilla ja Ingolstadtissa sekä Münchenissä. Hengasin siellä Marian ja Mallaskosken miesten kera. Ikinä en ole ollut noin paljon Saksassa. Syysflunssa iski ja söin vaan maapähkinävoita. Sakke kirjoitti jutun missä kerroin tehokkuuteni salaisuuden. Söin erinomaisen olut ja ruoka- illallisen ja tuomaroin joku yli 100 olutta Itävallassa. Söin myös joku 30 osteria BarLaurean synttäreillä( ihan parasta). Keräsin ravintolaslangisanoja ja kirjoitin siitä jutun.
 

 
 
Vedettiin skidien kanssa lihaton lokakuu 3 huijauspäivällä. Selkä meni taas. Kokkasin törkeän hyvää kurpitsakeittoa Olutpostiin. Valtakunnallisessa Kotiolutkilpailussa Johannan kanssa tuomarointiin yhdessä. Olin yksin syyslomalla ja soitin Curea. Crazyhungarianfamily valloitti taas Peräseinäjoen. Hoidettiin Henkan ja opiskelijoiden kanssa ravintola-alan yrityksen henksubileet opintojaksona, hyvä w12 tunnin loppurutistus. Kerroin unpopular mielipidettä urasta somessa. Opin tosi paljon panimosanastoa saksaksi. 
 

 
 
Marraskuussa kuvasin ja join erinomaisen Bloody Maryn Goldfishissä. Pitkäaikainen unelmani, Laurean baariluokka valmistui ja siitä tuli superhieno(juomaopetus saadaan niin seuraavalle tasolle nyt). Kävin Dublinissa, siellä oli ihana koiranpentubaari ja European Beer Consumers Unionin kokous, jossa juotimme sahtia kaikille. Pääsin yhteen unelmabissemaahani Belgiaan, Billys Craft Beer Festeille ja unelmapanimooni Rodenbachille. Tuomaroin juustoja ekaa kertaa elämässäni(sai syödä juustoja ihana sikana!). Jäin Laureasta opintovapaalle. Käytiin katsastamassa Espoon ja stadin panimoita Olutpostin matkalla. Radion aamut jatkuivat ja sinne tuli uusi osio Safkis missä ruoka ja juoma pääosassa(jeeeee). Kävin katsomassa että Turun tori on valmis. Valmistuin radiotoimittajaksi. 
 

 
Joulukuussa kuulin nauhalta valaiden hihkumista , koko perhe sairasti megaflunssan, kävin valmistumassa Bambergissa olutsommelieriksi. Olin tosi väsynyt. Juhlin ja kokoustin FBSK: n kera. Haudattiin Donut Island ja käytiin Jyrin kanssa uudessa baarissa. Opintojuttuja journalistiikan saralla. Keräsin materiaalia väikkäriä varten ja säädin kaikkea muuta. Kävin läpi kuvat vuodesta 2008 keittokirjaa varten ja koostin kaikki siihen tulevat reseptit. Vietin crazyhungarianfamilyjoulua Parkanossa, Jyrikin tuli. Vedin välipäiväaamut radiossa ja flunssa jylläsi himassa. Matkustin uuden vuoden viettoon Peräseinäjoelle.
 
Kauheasti on taas tapahtunut.

1 kommentti: