tiistai 21. marraskuuta 2017

Olutta ja ruokaa kolmella setillä

Hotelli Havenissa järjestetään nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti olut ja ruoka-illallisia. Olen haikaillut sinne pitkään ja nyt vihdoin pääsin. Illallisella on aina joku esittelemässä oluita ja kertomassa niistä. Sama henkilä on tietysti valinnutkin oluet koko menulle.

Tällä kertaa oluista oli kertomassa André Brunnsberg, kotiolutaktiivi ja oluttuomari. Oluet olivat pääosin Belgiasta, joka onkin Andrén lempiolutmaa, mutta maistettiin me muitakin. Sattumalta kävi myös niin, että illallisseura oli erittäin mieleistä, joten kaikin puolin nämä olut ja ruoka-kinkerit olivat erittäin onnistuneet.

Aperitiiviksi André oli valinnut Rodenbachin Caracter Rougen, jolla hän voitti minun ja Nellan sydämet puolelleen heti. Tämä on nimittäin eräs lempioluitani, syvän marjainen, kirpeä belgialainen sour ale. Saa Alkosta aina välillä, silloin kannattaa sitä hamstrata.




Alkuruuaksi oli  todella kaunis annos pororiimiä. Annos oli niin kaunis, että sitä oli melkein synti syödä. Söin silti. Oluena norjalaisen Nogne O:n Skog och Märk-ale, joka oli pelkästään juotuna minulle liian makea, mutta suolaisen poron kanssa aivan täydellinen. Tämä oli todella onnistunut makupari.



Pääruokana meillä oli mehevää kuhaa, tervamaustettua röstiperunaa, sieniä ja juurespyrettä. Iso ja täyttävä annos. Sen kanssa tarjoittiin minulle tuntematonta Zinnebir-nimistä belgialaista alea, joka osui nappiin pelkän kalan kanssa, mutta lisukkeet olivat hieman liian voimakkaita sille, se vähän katosi muiden makujen alle. Mutta ei hätää, koska edellisen annoksen olut sopi myös tähän (joka oli kiva meille, jotka olivat sitä vähän jättäneet).




Juustojen kanssa oli kaksi olutta, black IPA italialainen Black Hop Sun sekä klassikko, Malmgårdin Barley Wine.  Paahteinen IPA  oli kiva pelkän juuston ja vadelman kanssa, mutta barley wine vei voiton koko juustoannoksen kanssa, siinä kun oli myös makeita elementtejä.  Aivan ihanan kaunis annos syötävine kukkineen.


Varsinainen jälkiruoka oli mallascreme brulé, maitosuklaajäätelöllä ja mallasmurulla. Sen kanssa yksi suosikeistani norjalaisen Lervigin 3 Bean Stout, joka on muuten pelkästäänkin oiva jälkkäri. Yhdessä hieman ehkä raskas pari, mutta hyvä silti.



Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, André oli valinnut oivat oluet ja palvelu oli taidokasta.

Parasta oli kuitenkin seura. Kiitos kaikille. Kyllä se on niin, että hyvä seura kruunaa illallisen.

Kuuntele aiheesta myös olutradio-ohjelma Kippiksen jakso, jossa hotelli Havenin hovimestari Alexander Winberg kertoo enemmän olut ja ruoka-illallisista. 
Jos kiinnostaa osallistua hotelli Havenin olut ja ruoka-ilallisille, seuraa hotellin Facesivua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti