Vuosi 2018 - melkein nakuna somessa :)

Minulla on jo monta vuotta ollut tapana tehdä blogiin vuosipäivitys. Tämä on hyvä keino itsellenikin muistella vuotta ja miettiä, mitä kaikkea tapahtuikaan. Viime vuosi  2017 meni voimakkaasti miinukselle, mutta mitä tänä vuonna on tapahtunut, ollaanko plussalla vai miinuksella? 

Aloitin vuosi sitten opetustyöni Laurean ammattikorkeakoulussa, missä edelleen opetan elämysalan opiskelijoita. Olen opettanut saman alan jengiä jo vuodesta 2004, mutta nyt se on paljon isompi osa työtäni kuin ennen.  Opettaminen on ihanaa ja opiskelijat varsinkin. Koen opettamisen tärkeäksi työksi, se mitä opetan vaikuttaa niin tulevaisuuden elämysskeneen kuin sen toimijoihin. Opetustyö on hyvin palkisevaa, tuntee että voi vaikuttaa tulevaisuuteen ja voi antaa eteenpäin se mitä itse on oppinut ja kokenut. Laureassa ovat ilahduttaneet myös lähimmät työkaverit, joiden kanssa saa nauraa päivittäin.

Aloitin myös Olutposti-lehden päätoimittajana, työ joka on ollut hauskaa, haastavaa ja erilaista. Nämä molemmat duunit ovat antaneet minulle paljon.

Tammikuussa laitoin blogiin pizzataikinani ohjeen. Edelleen teen tällä pizzaa joka perjantai (hih). Kävimme myös paljon lasten kanssa ravintolassa ja teimme kasvisruokaa kotona. 
Pääsääntöinen yksinhuoltajuus on asettunut uomiinsa ja ilokseni lapset ovat tavanneet myös isäänsä enemmän kuin viime vuonna(on saanut jopa olla välillä yksin kotona).

Kun selaan tämän vuoden blogipostauksia, huomaan miten niitä on vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Osa teksteistä on siirtynyt suoraan Instagram-tililleni tai blogin Facebook-profiiliin, joten ne kannattaa laittaa seurantaan, jos haluaa tietää mitä kuuluu tai saada helppoa reseptiikkaa ja olutsuosituksia.

Helmikuussa juhlimme perheen kesken ja toimitin ensimmäisen lehteni. Samassa kuussa tapahtui jotain, mistä en ole varma, miten paljon täällä sitä haluan avata. Sanotaan nyt vaan, että helmikuun jälkeen olen ollut onnellisempi kuin sitä ennen, vaikka tähän asiaa liittyy myös paljon sellaista, joka on välillä vähän monimutkaistakin.

Olen myös tänä vuonna ollut hyvin kaukana mukavuusalueestani sekä olutjoogavideoiden että bikinikuvien myötä. Mutta kannatti, molemmista tuli hyvä olo. Ikinä en ole ollut niin vähissä vaatteissa  tai puhunut niin rehellisesti omissa kanavissani kuin tänä vuonna.

Idolini näissä kroppahommissa on ystäväni ja Oimutsimutsi-blogin Elsa, jonka kanssa olemme vääntäneet myös (nyt tauolla olevaa) podcastia. Kandee kuunnella. Elsan kanssa puhuttiin myös seksistä. Ei ollut helppoa, mutta Elsassa on jotain, joka saa minutkin uskaltaa tekemään kaikenlaista, mitä en ole ennen tehnyt. 

Olen saanut tänä vuonna tehdä muutenkin töitä ystävien kanssa. Marian kanssa sekä työnteko että vapaa-aika on ihanaa ja mutkatonta. Olemme matkustaneet yhdessä, teemme sekä kirjaa että muita projektejä. Yksi hauskimmista oli tämä pubiruoka- ja olutvideosarja.

Matkustaminen paljastaa paljon ihmisestä. Maria on mitä parhain ystävä ja aivan ihanaa matkaseuraa, koska hän on loputtomasti utelias ja ennakkoluuloton. Olemme molemmat vaihtoehtoisten nähtävyyksien ystäviä, jaksamme kävellä paljon, haluamme tutustua paikallisiin ihmisiin  ja viihdymme kaupungeissa.

Tein työkseni paljon ruokaa tänä vuonna, suurin osa resepteistä käsitteli olutta ja on sen takia Olutpostin olut- ja ruoka-osiossa. Ei toisin kaikki, tässä mm. viikon smoohiet kerralla.

Olen lentänyt enemmän kuin ikinä(siitä onkin hieman huono omatunto). Olen matkustanut työkseni, kirjan takia ja sen helmikuisen tapahtuman vuoksi. Olen ollut niin Tukholmassa, Unkarissa, Ranskassa, unelmaretkelläni Hailuodossa sekä parilla olutfestareilla sekä Tallinnassa että Kööpenhaminassa. Lasten kanssa vietimme aikaa Pyhätunurilla, ensimmäistä kertaa elämässäni ajoin matkan Helsingistä Pyhälle, hoidin kaikki suksivuokraukset yksin ja pidin lapset hengissä koko viikon yksin(no okei, Misu ja Sanna auttoivat). Olin hyvin ylpeä itsestäni.

Kesällä vietin uudenlaista juhannusta riemukkaasti Misun landella ja olin landella Unkarissa. Molemmat ovat olennainen osa kesääni joka vuosi, en luopuisi niistä mistään hinnasta. Misun landella ollaan rakkaiden ystävien kera ja Unkarin landella taas koko crazyhungarianfamilyn kanssa.

Vuoteen kuuluu myös uusien ystävien kuten Teemun löytäminen. Hänen kanssaan olemme tehneet vaihtokauppaa radio-ohjelmiemme kanssa sekä podcastiakin. Aikuisena hankitut uudet ystävät ovat aina mielenkiintoisia, ne kun perustuvat täysin muihin periaatteisiin kuin lapsuusystävät. Minulla on edelleen muutama ystävä, jonka kanssa olemme tunteneet  reippaasti yli 30 vuotta, ja heistä voi puhua enemmän sisaruksina. Aikuisina hankitut ystävät ovat taas sellaisia, jotka perustuvat joko elämäntilanteisiin(äitiysloma) tai jonkinlaiseen hengenheimolaisuuteen. Yksi ystäväkokemus joka vuosi on ehdottomasti Flow. Tänäkin vuonna.

Olen monien muiden ihanien panimoihmisten kanssa kaatanut kaljaa lukemattomilla olutfestareilla, niin Jyväskylän Olutsatamasssa, Helsingin söpöimmässä oluttapahtumassa Korjaamolla, sekä eri kaupunkien Suuret Oluet, Pienet Panimo -festivaaleilla.

Laurean opiskelijoiden kanssa olin ensimmäistä kertaa tekemässä olutfestivaaliruokaa, ensin espoolaisessa Ota Olut -tapahtumassa(missä muuten voitin Suomen Paska Olutvitsi -battlen espoolaisia insinööriopiskelijoita vastaan. Aika saavutus) ja sitten Olutexpossa. Oli mielenkiintoista olla festareiden "toisella puolella", tekemässä ruokaa sekä tapahtuman esillelaittajille että yleisöllekin. Itse kun on aina nirsona kärkäs arvostelemaan oluttapahtumien ruokaa, niin nyt sai tuta millaista on itse vastata festarisafkasta.

Tämä on ollut myös jonkinlaisen itsetutkiskelun vuosi. Viime vuonna tapahtui niin käänteentekeviä asioita, että keskityin selviytymiseen. Tänä vuonna tahti on ollut myös hyvin nopeaa, mutta niin isoja asioita ei ole tapahtunut joten aikaa on riittänyt hieman enemmän myös oman itsen ja mahdollisen tulevaisuuden tutkailuun. Olen ollut koko vuoden hyvin väsynyt, luultavasti sekin on viime vuoden selviytymisen peruja. Olen revennyt sinne ja tänne ja tuntenut koko ajan huonoa omaatuntoa, joko äitinä, työntekijänä, tyttärenä tai ystävänä. Olen ollut urheilematta ja lepäämättä. Tätä yritän välttää ensi vuonna. Mutta ehkä tarvitaan myös vuosia, jossa säntäilee, koska siinä kristallisoituu se mitä haluaa ja mitä ei halua.

Olen saanut valokuvata, juontaa ja kirjoittaa myös free lancerina, ja sitä haluan ehdottomasti jatkaa. Juontopuolella uusia valloituksia olivat drinkkikisan ja hävikki-illallisen juonto sekä olutaiheisten paneelikeskustelujen vetäminen(niitä on muuten tässä kuussa lisää tuolla, vinkvink).

Kirjoituspuolella on ollut niin olutarviointia, juomajuttuja kuin muutakin hauskaa. Eniten kuitenkin olen omasta mielestäni kehittynyt valokuvaamisessa. Olen jo pitkään kuvannut ruokaa ja juomaa(skidejä ja tuttuja myös), mutta tänä vuonna aloitin ihmisten kuvaamisen, joka on mielestäni ollut aina vaikeampaa. Nyt kun sitä on vuoden verran työkseen tehnyt, se tuntuu jo helpommalta.

Olen saanut myös kuvata opiskelijoiden ideoimia annoksia niin messuille kuin pop up -ravintoloihin. Ja tietysti maisaa niitä kuvaksen jälkeen. Näiden annosten perusteella luottamukseni ravintola-alan tulevaisuuteen on erinomainen.

Iloa ja surua ovat tuoneet luottamustehtävät. Kuulostaa tosi aikuiselta(omassa mielessä), mutta vaikutan sekä Heinon Juhlarahaston että Suomen Baarimestariyhdistysen hallituksessa ja olen Olutliiton puheenjohtaja. Kaikki hallituspaikat ovat olleet loistavia oppimispaikkoja, ja koska pidän siitä että saan olla monessa mukana, olen nauttinut niistä kaikista. Toisaalta ensimmäistä kertaa elämässäni, olen kokenut oman aseman näkyvyyden varjopuolen, joka varsinkin somessa korostuu. Itse olen sitä mieltä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset, mutta valitettavasti olen kokenut etteivät kaikki ole samaa mieltä. Silti, hallitustoiminta on sellaista, missä haluan ehdottomasti olla mukana. Ja välillä on kyllä myös aika kivoja juhlia!

Syksyllä tahti oli todella kova mutta ehdin kuitenkin treffeille Ouluun, rapujuhliin Misun landelle, marathoniin Budapestiin(joka ei sitten mennyt putkeen) sekä niin Jyväskylään kuin Amsterdamiin. Blogi päivittyi hitaasti, fiilis kirjoittaa oli syksyllä kadonnut, olen vasta nyt löytänyt sen uudelleen. Reseptejä on myös ollut vähemmän, mutta yksi lempireseptini on tälle vuodelle ollut tämä helppo, halpa ja hyvä ruoka; Lämmin peruna&omenasalatti. 

Kesäkuussa suuri rakkauteni, Radio Helsingin olutohjelma Kippis jäi tauolle. Minulla on sitä kovasti ikävä, joten yritän saada ohjelman taas pyörimään ensi vuonna jotenkin, samalla ettei se haittaa muita duuneja. Tämä on yksi ensi vuoden unelmani. Rakastan radiossa puhumista. Olen onneksi päässyt myös puhumaan muualle, juttelin Maijan ja Sofian kanssa naisista ja alkoholista. Aika diipiksi meni.

Tyttäreni pääsi tanssiaisiin pormestarin kanssa ja tanssivat he koulullakin. En kestä, että minulla on jo noin isot lapset.Tämä on parasta aikaa, lapsista ei tarvitse enää huolehtia niin paljoa, mutta he vielä viihtyvät kanssasi. Samalla tunnen suurta luopumisen tuskaa, joka varmaan pahenee koko ajan, koska ihan kohta he ovat jo teinejä.

Vuoden viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet kurjia. Olen sairastanut koko ajan ja jaksaminen on ollut koetuksella. Yleiskunto on romahtanut ja asioita on rästissä. Syksyllä alkanut putkiremontti on ollut yllätyksiä täynnä ja sen jälkimaininkeja pitäisi hoitaa vieläkin. Kämppä kuin räjähdyksen jälkeen, lasten kanssa hyvin alkanut uintiharrastus pitää aloittaa uudelleen, väitöskirja on uhkaavasti myöhässä ja monet projektit odottavat valmistumistaan tai aloittamistaan. Ainoa hyvä puoli sairastamisessa on ollut, että pääsin taas lukemisen makuun ja se on jotain, mitä aion jatkaa(terveenäkin) ensi vuonna.

Ensi vuodelle on luvassa lasten kanssa olemista, kaikenlaista duunia, reissaamista, pari uutta isoa projektia, kämpän kunnostamista ja parempaa omaatuntoa. Yritän aloittaa urheilun, nähdä PALJON kavereita ja perhettä sekä vähän rauhoittua. Saa nähdä onnistuuko....(haluaisin myös opiskella jotain uutta..)

Kiitos kaikki ystävät, kaverit ja kivat tästä vuodesta.

Ihanaa uutta vuotta!

Salaisia harrastuksia, intoa ja häpeää

Kun kysytään harrastuksia, yleensä kaikki sanovat lukemisen, lenkkeilyn ja matkustamisen. Kaikilla löytyy kuitenkin myös salaisia harrastuksia, mistä ei kauheasti huudella. Näin olen oppinut.

Kun juttelee ihmisten kanssa, heiltä saa kuulla yllättäviä kiinnostuksen kohteita. Siksi rakastan sitä lauantai-Hesarin pitkää henkilökuvaa, kun siinä on aina osio "mistä minua ei tunneta". Siinä yleensä paljastetaan haastateltavasta asioita, joita ei tiedä. Koko haastattelun herkullisin osio. Ydifyysikko saattaa vapaa-aikanaan tanhuta ja kanteleentekijä kytätä Kardashianeita.

Joskus näitä harrastuksia ei paljasteta, koska niistä voi tuntea vähän jopa häpeää. Jos harrastus on jotenkin omasta mielestä nolo. Minulla itselläni on jo vuoden ajan ollut harrastuksena käsilläseisominen. Tällä tietysti tarkoitan sitä, että harjoittelen sitä, että pystyisin seisomaan käsilläni ilman tukea. Nyt harrastus on vasta edennyt asteelle, jossa Eiranrannassa nousen käsilleni seinää vasten ja irrottaudun siitä sekunneiksi kerrallaan. Yleensä tyttäreni, joka rennosti seisoo itse käsillään, pudottautuu siitä siltaan ja nousee ylös, tsemppaa minua. Jostain syystä tunnen tästä harjoittelustani hieman häpeää kun ihmisiä kulkee ohi. En tiedä miksi.

Toinen ikuisuusharrastukseni, joka tuottaa minulle häpeää, on uinti. Rakastan vettä ja uimista, mutta en osaa kroolata. Salainen harastukseni onkin harjoitella tätä kun kukaan ei näe, koska häpeän asiaa.

Minulla on myös kiinnostuksenaiheita, jotka ovat itsestänikin ehkä hieman outoja. Olen intohimoisesti innostunut etruskeista, joka on poiskuollut keski-Italiassa, mm. Rooman alueella elänyt kansa. Googletan ja luen kaiken heistä minkä käsiini saan. Olen käynyt kaikissa etruskimuseoissa, joita olen löytänyt.

Toinen intohimoni on kielitiede, varsinkin etymologia. Sanojen synty kiinnostaa todella paljon, ja se miksi tietyt sanat ovat säilyneet ja toiset eivät. Tästä luennoin myös kyllästymiseen asti omille kavereille.Osaan kertoa mistä tulee suomenkielinen sana hiiri ja mikä luultavasti sen alkuperäinen muoto on ollut 2500 vuotta sitten.

Lisäksi harrastan Jennifer Anistonin asioiden googlaamista, Spartacus-sarjan katsomista sataan kertaan ja olen innostunut nyt ukulelen soittamisesta. Edelliset handlaan kyllä itse, mutta jölkimmäiseen pitäisi löytää joku kurssi....

Kuva Maarit Vaahteranoksa

Tästä kaikesta harrastuksiin liittyvästä tunneskaalasta sekä Pohjois-Koreasta, oksitaanista, suunnistuksesta ja korvakorujen harrastamisesta puhutaan Elsan ja Anikon kupla-podcastissa. Eli aiheena syksyn uudet harrastukset, innostus ja harrastusten häpeä.

Kuuntele tästä. 

Kuva Maarit Vaahteranoksa

Iik, en olisi ikinä tätä uskonut!

Jos joku olisi minulle vuonna 2011 kun aloitin tämän ruokablogin sanonut, että täällä on joskus minusta puolialastomia kuvia, niin olisin vaan nauranut ja sanonut että ei ikinä. Mutta ei pitäisi ikinä sanoa ei ikinä. Koska tässä postauksessa niitä on.

Minulle vartalo on ollut aikaisemmin problemaattinen. Olen aina halunnut olla laiha mutta olen liian mukavuudenhaluinen ja laiska että tekisin sille mitään. En ole mitenkään todella XL-kokoinen, mutta pyöreämpi kuin mikä nykyinen(edelleen aika tiukka)kauneusihanne on. Veikkaisin, että suurin osa suomalaisista naisista on kuin minä. Ei XL, ei mallikokoa, vaan jotain siitä väliltä. Ja kaikki haluavat olla noin 5 kiloa pienempiä.

Olen myös aina halunnut olla vartaloltani eri mallinen kuin olen.  Lyhyt, isorintainen, hieman pyöreä minäni on halunnut olla pitkäsäärinen ja pienirintainen. Niitä ominaisuuksia en kyllä saa, vaikka laihtuisin kuinka.

Olen ollut tästä vielä 10 kiloa isompi ja toisaalta 20 kiloa pienempi. Olen ollut tyytyväisempi omaan vartalooni välillä isompana ja hävennyt sitä enemmän pienempänä, joka on hassua.  Olen ollut  kuvattavana useasti, esiinnyn paljon niin videolla kuin muutenkin, joten minusta on paljon materiaalia, jossa näytän hyvältä ja todella paljon matskua, jossa näytän kauhealta. Molemmat ovat vähän valhetta, oikeasti näytän joltain niiden väliltä.

Synnytysten jälkeen olen ollut pääosin tyytyväinen vartalooni ja viimeisten parin vuoden aikana en ole ajatellut oikestaan enää asiaa ollenkaan. Olen viihtynyt bikineissä ja lyhyissä mekoissa, farkkushortseissa kaikenkokoisena. Silti näidenkin kuvien julkaisu vaatii minulta kyllä vähän rohkeutta ja pari kertaa ajattelin, ennen kuin tämän tein. Mutta kun ihana ystäväni Elsa on puhunut paljon kehopositiivisuuden puolesta, mainonnasta ja näyttänyt upeaa esimerkkiä, niin päätin että antaa mennä.

Elsan kanssa puhumme paljon tästä aiheesta ja siksi teimme aiheesta podcastinkin Radio Helsingin sivuille Elsan ja Anikon Kupla. 

Kuuntele siis Kesäkunto- spessu! 

Ja lopuksi bikinimenovinkki: Elsa järjestää kaverinsa kanssa 17.6. klo 12-15 Joka Kropan Rantapäivän Vuosaaren Aurinkolahdessa. Sinne vaan kaikki!

Yksin vanhemmuudessa

Tänään on äitienpäivä. Ensimmäinen, jonka vietän käytännössä yksinhuoltajana, en enää osana ydinperhettä. Siksi haluankin kirjoittaa muutaman sanan äitiydestä ja vanhemmuudesta, jota pyöritetään yksin.

Minulla on kaksi lasta ja periaatteessa viime elokuuhun asti, perhettä on pyöritetty kahden aikuisen voimin. Siitä lähtien arkea on eletty yhden vanhemman perheenä. Nyt on jo vähän perspektiiviä siihen, miltä tämä tuntuu ja mitä kaikkea se vaatii.

Suurin ja vaikein asia yksin vanhempana toimimisessa on vastuu ja pelko, että pärjääkö yksin. Pärjääkö taloudellisesti, pärjääkö kasvattajana ja pärjääkö itse, niin että lapset voivat nojautua aina vanhempaan. Oma elämä täytyy välillä laittaa hieman telakallekin, että jaksaa. Pärjäämisenpelko on välillä suuri ja valvottaa öisinkin. Minulle, joka ajattelin että perhe on tiimi, joka on hitsautunut yhteen ja pärjää yhdessä, tämä oli suurin pettymys vanhemmuudessa. Pelko pärjäämisestä täytyy vain selättää, joka kerta. Ja joka kerta se on (ehkä) vähän pienempi. Ja kun sen selättää, niin saa aina vähän enemmän varmuutta. 

Kun toista aikuista ei ole, niin täytyy myös omat menot miettiä niin, että lapsille on hoitaja. Se käytännössä tarkoittaa, että joka kerta täytyy punnita, onko meno niin tärkeä, että kannattaa mennä. Itse luovuin kissanristiäisistä, omista aikaansidotuista harrastusmenoista ja muista joita en kokenut välttämättöminä. Minun menoni ovat lähinnä työmenoja.  Sovimme myös lasten kanssa, että he voivat olla hetkiä jo kaksinkin, jos täytyy.  Onneksi lapset ovat jo koululaisia ja tottuneet reissaamaan kanssani ympäriinsä, joten monessa työmenossa he ovat olleet mukana. Kaveritapaamiset järjestän myös niin, että lapset tulevat mukaan. He ovat tuttu näky Viiskulman Brewdogissa, jossa tapaamme usein niin työ- kuin vapaa-ajan tuttujakin, kuin Radio Helsingissä Kippis-ohjelman nauhoituksissa.  Lisäksi minulla on sellainen onni kuin oma äiti, joka hoitaa lapsia niin paljon kuin pystyy. Ilman häntä en selviäisi. 

Toinen asia yksin vanhemmuudessa on asioiden jakaminen.  Kahden vanhemman perheessä on kiva jutella lasten kehittymisestä ja pienistä hauskoista sattumista. Yksin niistä ei voi jutella. Onneksi
minulla on paljon perheellisiä ystäviä, joiden kanssa asioita voi jakaa ja toisaalta Facebook jossa (lasten nimiä mainitsematta) jaan näitä vanhemmuuden iloja. Soitamme niin perhepaniikkipuheluita kuin iloiaiheiden jakamista näiden ystävieni kanssa.

Jaksaminen on asia, mistä täytyy pitää ihan itse huolta. Kun lapset ovat koko ajan luonasi, niin kaikki aamiaiset, välipalat, illalliset, suihkut, nukuttamiset, läksyt, murheet, tappelut, asioiden etsimiset ja muut pikkuasiat vievät kaiken aikasi. Olin yllättynyt, miten paljon väsyneempi ihminen on illalla, kun on vanhemmuudessa yksin. Vieläkin välillä haikailen sitä, että pystyin tekemään iltaisin duunia. Nyt olen niin väsynyt, ettei se vaan suju. Sitten täytyy vaan miettiä toisenlaisia toimintapoja. Me olemme lasten kanssa sopineet, että minä teen töitä aamulla aikaisin. Silloin on rauhaa, lapset ovat aamuisia aika omatoimisia ja pää on virkeä.  Jaksamisen kanssa on välillä vähän vaikeaa, mutta ei onneksi ylitsepääsemätöntä ja nyt koko ajan on helpompaa, kun asiat ovat loksahdelleet paikalleen ja oma tapa tehdä asioita on löytynyt.

Yksinolo on harvinaista herkkua, mutta toisaalta en kaipaa sitä niinkään paljon. Myöskään perinteisen parisuhteen rakentaminen on ehkä tässä tilanteessa vaikeaa, mutta kun päästää irti siitä, että se olisi ainoa parisuhteen malli, niin pystyy miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä eniten työstöä minulta on vaatinut se seikka, etten enää ikinä saa takaisin ydinperhettä. On tulevaisuuden perheeni sitten millainen tahansa, ydinperhe se ei enää voi olla. Se on surullista, mutta se pitää vaan hyväksyä.

Älkää ymmärtäkö väärin, yksin vanhempana toimimisessa on myös todella paljon hyvää. Perheestä hitsautuu hyvin toimiva yksikkö, lapset ovat itsenäistyneet ja tekevät kotitöitäkin. Kasvatusperiaatteista ei tarvitse riidellä, vaan sinä päätät ne. Aikataulut voi myös hyvin itse miettiä ja sovittaa perheen yhteisiin menoihin.  Me olemme lasten kanssa luoneet kolmihenkisen perheemme kanssa runsaasti erilaisia perinteitä, matkustaneet yhdessä ja tehneet ihan uusia asioita kolmistaan.

Haluan myös sanoa, etten vaihtaisi osia mistään hinnasta. Haluan olla lasten kanssa kaiken sen ajan jonka pystyn. Lasten kanssa oleminen ja kolmistaan perheeksi kasvaminen on ollut ihan parasta. Pieni Munkkisaaren perheemme on ihan ykkönen!

On täysin eri asia jäädä yksin vanhemmaksi kuin aloittaa vanhemmuus yksin. Siksi halusimme Oimutsimutsi- Elsan kanssa keskustella millaista on kun toimit vanhempana yksin mutta erilaisilla lähtökohdilla. Puhumme myös millaista on, kun lähivanhempana onkin joku toinen kun toinen kuin sinä. Mukana keskustelussa oli myös Iidan matkassa - blogin Iida, joka odottaa lasta yksin.
Kuuntele Elsan ja Anikon Kupla -podcast tästä! 

Miten seksistä voi puhua?

On olemassa aiheita, jotka ovat kaikille aikuisille yhteisiä, mutta joista on kuitenkin jotenkin vaikea puhua. Raha on sellainen.

Toinen asia on seksi.

Minulla on kaksi luomusti ex-puolison kanssa hankittua ja itse synnytettyä lasta, joten olen todistettavasti harrastanut seksiä ainakin kaksi kertaa (harrastanut seksiä on muuten jotenkin todella typerä sanonta, ihan kuin se olisi samaa kun vaikka huovuttaminen. Heh). Oikeasti sitä monen poikaystävän, kahden avomiehen ja yhden aviomiehen jälkeen voi sanoa, että muutama kerta seksiä siinä on ollut lisääkin.

Silti minun on vaikea keskustella tuntemattomien kanssa seksistä. Ja tuttujenkin kanssa sitä mielellään keskustelee vain yleisellä tasolla. Ja ihan läheistenkin ystävien kanssa on yllättävän vähän keskustellut tästä aiheesta. Tämä varmaan vaihtelee, mutta kun olen kysellyt omilta kavereilta, ystäviltä, niin mies kuin naispuolisilta, niin yllättävän vähän siitä ystävien kesken keskustellaan henkilökohtaisella tasolla seksistä. Olen pohtinut tätä, että miksi? Kun seksi on kuitenkin jollakin tasolla läsnä hyvin monen aikuisen elämässä, joko toisen kanssa tai vaikka yksinkin.

En tiedä miksi, mutta kun ajattelen että joudun juttelemaan seksistä henkilökohtaisella tasolla, niin se vähän laittaa minut kiemurtelemaan sisäisesti vaikka muuten kyllä puhun ihan mistä vaan aika estottomasti.  Mutta seksi on kuitenkin niin intiimi kokonaisuus, jossa on niin paljon asioita, jotka voivat aiheuttaa hämmennystä. Vaikka osa ystävistä on erittäin läheisiä ja ollut mukana koko elämäni ajan, tästä aiheesta ei ole puhuttu kauheasti. En tiedä onko se sukupolvikysymys vaan vain sattunut näin. Kun kyselin muilta, niin tuntuu että suurin osa meistä ei puhu seksistä kuin ehkä yhden tai kahden ystävänsä kanssa. Pikkutuhmia naureskeluja tai perinteisiä saitko-kysymyksiä kyllä tehdään laajemmaltikin, mutta itse oma seksielämä on hyvin vähän keskusteltua omissa piireissä.

Seksissä tuntuu monella olevan (olen tätäkin kysynyt monelta)  haasteita jutella ihan sen oman puolison tai partnerikin kanssa. Ei se minustakaan ole kovin helppoa. Mutta kun yleensä seksi on erilaista eri ihmisten kanssa, niin oman kokemuksen mukaan siitä vähän joutuu puhumaan, että kaikki menisi hyvin. Seksihän on usein parisuhteessa se osa, mikä muuttuu tutustumisen myötä vielä paremmaksi. Varsinkin jos siitä pystyy kommunkoimaan sen kanssa jonka kanssa sitä tekee. Tämän kyllä huomaa iän ja kokemuksen myötä.

Oman partnerin lisäksi seksistä kuitenkin kannattaisi puhua ystävien kanssa samasta syystä kuin muistakin omaa elämään liittyvistä asioista, jos se ystävistäkin tuntuu luontevalta. Silloin huomaa ettei ole omien pohtimisten kanssa yksin, vaan muilla on samalaisia asioita mietittävänä.

Onneksi osa ihmisistä osaa puhua seksistä luonnollisesti. Ystäväni Elsa on yksi heistä. Ihailen ja vähän kadehdinkin häntä tästä(kin) syystä.

Kuuntele kun me Elsan kanssa puhumme seksistä sekä henkilökohtaisella että vähän yleiselläkin tasolla Radio Helsingin Elsan ja Anikon Kuplassa. Luvassa tietoa suomalaisten seksitavoista ja vähän omiakin muistoja. Ekaa kertaa minäkin puhun näin avoimesti tästä julkisesti(vähän jännitti). Klikkailet tästä vain!

Oodi lempimekolle ja IVANA HELSINKI - 20%

Yhteistyössä Ivana Helsinki.  

On vaatteita. Ja on VAATTEITA. Jonkun vaatteen kun laittaa päälleen, niin kaikki tuntuu oikealta. Ihan kun löytäisi sen oikean. Ja minä löysin. Tämä Leola-mekko on maailman ihanin.

Olen lyhyt, isorintainen ja pyöreä eikä muotoonommellut mekot sovi ikinä. Onneksi poikkeus vahvistaa säännön.  Ivana Helsinki, joka on ollut lempimerkkini niin kauan kun vaatemerkki on ollut olemassa(minulla on edelleen harmaa mekko merkin ihkaensimmäisestä mallistosta) pelasti minut taas. Sain pukea täydellisen mekon kaikilla tavoilla; mekko oli malliltaan kuin päälleni ommeltu, kuvioina simpukoita joita surffityttönä rakastan, paljetteja koska olen luonteeltani harakka ja vielä kaiken päälle mekossa on kunnon taskut. Voiko enempää toivoa? No ei.

Välillä sitä kun kipuilee oman peilikuvansa kanssa, niin sopivan mekon kanssa sitä vaan elämä tuntuu paremmalta. Olen käyttänyt mekkoa niin iltapukujuhlissa korkkareiden kanssa, lehdistötilaisuudessa tennareiden kera ja varsikenkien parina baarissa. Voisin pukea tämän joka päivä päälleni. Se saa minut tuntemaan itseni kauniiksi. Tämänlaisen vaatteen löytäminen on harvinaista.

Koska olo oli niin hyvä, napattiin kasa kuvia meidän takapihalla sekä minusta että  Oimutsimutsi-Elsasta, joka on aina niin ihana kuvissa. Elsa valitsi oman Ivana-mekon, jossa on fossiileita kuvattu kivissä(vanhana arkeologina sydämeni hypähtää).

On muuten hassua, että vaikka oma olo oli hyvä, sitä aina vähän kateellisena katsoo toista, joka näyttää aina niin paljon paremmalta. Kuvaussession jälkeen Elsa sanoi ihan samaa. Mikä siinä on, että omissa kuvissaan näkee vain virheitä ja muiden kuvissa kauneutta? (Elsa on kyllä aina kuvissa niin onnistunut, ajattelen yhä kun näitä katson).

Koska rakastan Ivana Helsinkiä niin paljon kun voi vaatemerkkiä rakastaa, haluan levittää tätä rakkautta. Nyt koodilla Aniko20 saa -20% koko nyt huhtikuun ajan normaalihintaisista aikuisten vaatteista.  Kaikki kevään uutuudet ovat nettikaupassa, kandee kurkistaa! (Voisin ottaa ne kaikki).

PS. Sitten kun on se hyvä mekko päällä, voi mennä treffeille. Kuuntele Elsan ja Anikon Kuplan Deittipodcast, jos tarvitset vähän vinkkejä(sieltä löytyy myös osio, mitä ei kannata tehdä...).