Iik, en olisi ikinä tätä uskonut!

Jos joku olisi minulle vuonna 2011 kun aloitin tämän ruokablogin sanonut, että täällä on joskus minusta puolialastomia kuvia, niin olisin vaan nauranut ja sanonut että ei ikinä. Mutta ei pitäisi ikinä sanoa ei ikinä. Koska tässä postauksessa niitä on.

Minulle vartalo on ollut aikaisemmin problemaattinen. Olen aina halunnut olla laiha mutta olen liian mukavuudenhaluinen ja laiska että tekisin sille mitään. En ole mitenkään todella XL-kokoinen, mutta pyöreämpi kuin mikä nykyinen(edelleen aika tiukka)kauneusihanne on. Veikkaisin, että suurin osa suomalaisista naisista on kuin minä. Ei XL, ei mallikokoa, vaan jotain siitä väliltä. Ja kaikki haluavat olla noin 5 kiloa pienempiä.

Olen myös aina halunnut olla vartaloltani eri mallinen kuin olen.  Lyhyt, isorintainen, hieman pyöreä minäni on halunnut olla pitkäsäärinen ja pienirintainen. Niitä ominaisuuksia en kyllä saa, vaikka laihtuisin kuinka.

Olen ollut tästä vielä 10 kiloa isompi ja toisaalta 20 kiloa pienempi. Olen ollut tyytyväisempi omaan vartalooni välillä isompana ja hävennyt sitä enemmän pienempänä, joka on hassua.  Olen ollut  kuvattavana useasti, esiinnyn paljon niin videolla kuin muutenkin, joten minusta on paljon materiaalia, jossa näytän hyvältä ja todella paljon matskua, jossa näytän kauhealta. Molemmat ovat vähän valhetta, oikeasti näytän joltain niiden väliltä.

Synnytysten jälkeen olen ollut pääosin tyytyväinen vartalooni ja viimeisten parin vuoden aikana en ole ajatellut oikestaan enää asiaa ollenkaan. Olen viihtynyt bikineissä ja lyhyissä mekoissa, farkkushortseissa kaikenkokoisena. Silti näidenkin kuvien julkaisu vaatii minulta kyllä vähän rohkeutta ja pari kertaa ajattelin, ennen kuin tämän tein. Mutta kun ihana ystäväni Elsa on puhunut paljon kehopositiivisuuden puolesta, mainonnasta ja näyttänyt upeaa esimerkkiä, niin päätin että antaa mennä.

Elsan kanssa puhumme paljon tästä aiheesta ja siksi teimme aiheesta podcastinkin Radio Helsingin sivuille Elsan ja Anikon Kupla. 

Kuuntele siis Kesäkunto- spessu! 

Ja lopuksi bikinimenovinkki: Elsa järjestää kaverinsa kanssa 17.6. klo 12-15 Joka Kropan Rantapäivän Vuosaaren Aurinkolahdessa. Sinne vaan kaikki!

Mites saada ystäviä aikuisena?

Olen siitä kaupungista kotoisin, missä asun edelleenkin. Tämän takia minulla on erittäin hyviä ystäviä, joiden kanssa olen tuntenut yli kolmekymmentä vuotta. Heidän kanssaan ystävyys on melkein sisaruutta, sekä hyvällä että huonolla avalla. Heihin voi luottaa, tapahtuu mitä tahansa ja heille voi kertoa mitä vaan.

Monet meistä kuitenkin muuttavat pois synnyinsuduiltaan tai vieraantuvat ystävistään muuten. Tuntuu että yksinäisyys on lisääntynyt ympärillämme paljon. Monet pohtivat, miten saisi ystäviä.

Itselläni on muodostunut aikuisena useita ystävyyssuhteita, jotka ovat minulle yhtä rakkaita kuin lapsuudenystävätkin, mutta hieman eri lailla. Aikuisiällä ystävyys muodostuu joko työpaikassa olevien samanhenkisten ihmisten kanssa, tietyn elämänvaiheen ympärille (vauva-aika..) tai yhteisten harrastusten mukaan. Sitten kun vaihtaa työpaikkaa, tietty elämänvaihe loppuu ja harrastus ehkä muuttuu, jotkut ihmiset jäävät elämään silti, toiset ei. Ja ne jotka jäävät, niistä tulee oikeita ystäviä.

Minulla on ystävänä entinen pomoni, kollegani, alaiseni, yhteistyökumppanini. Olen saanut ystäviä myös ystävän ystävästä sekä tuttavan siskosta ja ihastuksesta. En pysty selittäämään, miksi juuri nämä ihmiset ovat jääneet elämääni, muuten kuin että meillä jotenkin salaperäisesti kemiat natsaa.'

Ystävät ovatkin minusta eri asia, kuin kaverit ja tuttavat (jotka ova ihania myös). Tuttavia ei tule ikävä, mutta ystäviä tulee. Minusta on tärkeää, että kaikilla on ainakin yksi ystävä. Ihminen on laumaeläin, ja ainakin minä kuivuisin pois, jos minulla ei olisi ystäviä jakamassa kaikkea hyvää ja huonoa mitä elämässämme tapahtuu.

 

Jotkut ystävät tapaa ihan sattumalta. Me Elsan kanssa tavattiin vähän niin. Meillä synkkasi heti. Sekin on ihmeellistä, että joidenkin ihmisten kanssa vaan tiedät, että olette samalla aaltopituudella, vaikka ei ole edes vielä tutustuttu sen kummemmin.

Koska meistä tuli ystäviä ja olemme tottuneet tekemään töitäkin ystävien kanssa, me halusimme myös tehdä jotain kivaa yhdessä. Keksittiin, että tehdään podcasteja joissa olisi vähän sellainen kaverifiilis. Että olisivat ikään kuin kavereitasi luurissa. Niissä puhuttaisi kaikesta, mistä mekin puhutaan omassa elämässämme; hassuista pikkujutuista, isoista surullisistakin asioista, meitä askarruttavista pulmista, lapsista, ruuasta, ulkonäöstä. Ihan kaikesta.

Ja koska Radio Helsinki liittyy oleellisesti siihen, miten me Elsan kanssa olemme tavanneet, niin saatiin mahdollisuus tehdä podcastit radiolle. Podcastin nimi on Elsan ja Anikon Kupla. Ensimmäinen kertoo ystävystymisestä aikuisena, yksinäisyydestä ja siitä miten me löydetään ystäviä. Ja toisemme. Kuuntele tästä! 

Lisäksi tehtiin youtubeen oma kanava, jossa podcasteihin liittyviä videoita. Niitäkin on ensimmäinen ulkona. Täällä. Hui.

Podcasteja tulee joka viikko ja niitä nostetaan myös meidän Faceen, josta voi käydä tykkäämässä.

Käy lukemassa myös Elsan juttu samasta aiheesta! Ja pliis anna palautetta podcastista! Aiheitakin saa toivoa.