sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Yksin vanhemmuudessa


Tänään on äitienpäivä. Ensimmäinen, jonka vietän käytännössä yksinhuoltajana, en enää osana ydinperhettä. Siksi haluankin kirjoittaa muutaman sanan äitiydestä ja vanhemmuudesta, jota pyöritetään yksin.

Minulla on kaksi lasta ja periaatteessa viime elokuuhun asti, perhettä on pyöritetty kahden aikuisen voimin. Siitä lähtien arkea on eletty yhden vanhemman perheenä. Nyt on jo vähän perspektiiviä siihen, miltä tämä tuntuu ja mitä kaikkea se vaatii.






Suurin ja vaikein asia yksin vanhempana toimimisessa on vastuu ja pelko, että pärjääkö yksin. Pärjääkö taloudellisesti, pärjääkö kasvattajana ja pärjääkö itse, niin että lapset voivat nojautua aina vanhempaan. Oma elämä täytyy välillä laittaa hieman telakallekin, että jaksaa. Pärjäämisenpelko on välillä suuri ja valvottaa öisinkin. Minulle, joka ajattelin että perhe on tiimi, joka on hitsautunut yhteen ja pärjää yhdessä, tämä oli suurin pettymys vanhemmuudessa. Pelko pärjäämisestä täytyy vain selättää, joka kerta. Ja joka kerta se on (ehkä) vähän pienempi. Ja kun sen selättää, niin saa aina vähän enemmän varmuutta. 

Kun toista aikuista ei ole, niin täytyy myös omat menot miettiä niin, että lapsille on hoitaja. Se käytännössä tarkoittaa, että joka kerta täytyy punnita, onko meno niin tärkeä, että kannattaa mennä. Itse luovuin kissanristiäisistä, omista aikaansidotuista harrastusmenoista ja muista joita en kokenut välttämättöminä. Minun menoni ovat lähinnä työmenoja.  Sovimme myös lasten kanssa, että he voivat olla hetkiä jo kaksinkin, jos täytyy.  Onneksi lapset ovat jo koululaisia ja tottuneet reissaamaan kanssani ympäriinsä, joten monessa työmenossa he ovat olleet mukana. Kaveritapaamiset järjestän myös niin, että lapset tulevat mukaan. He ovat tuttu näky Viiskulman Brewdogissa, jossa tapaamme usein niin työ- kuin vapaa-ajan tuttujakin, kuin Radio Helsingissä Kippis-ohjelman nauhoituksissa.  Lisäksi minulla on sellainen onni kuin oma äiti, joka hoitaa lapsia niin paljon kuin pystyy. Ilman häntä en selviäisi. 


Toinen asia yksin vanhemmuudessa on asioiden jakaminen.  Kahden vanhemman perheessä on kiva jutella lasten kehittymisestä ja pienistä hauskoista sattumista. Yksin niistä ei voi jutella. Onneksi
minulla on paljon perheellisiä ystäviä, joiden kanssa asioita voi jakaa ja toisaalta Facebook jossa (lasten nimiä mainitsematta) jaan näitä vanhemmuuden iloja. Soitamme niin perhepaniikkipuheluita kuin iloiaiheiden jakamista näiden ystävieni kanssa.

Jaksaminen on asia, mistä täytyy pitää ihan itse huolta. Kun lapset ovat koko ajan luonasi, niin kaikki aamiaiset, välipalat, illalliset, suihkut, nukuttamiset, läksyt, murheet, tappelut, asioiden etsimiset ja muut pikkuasiat vievät kaiken aikasi. Olin yllättynyt, miten paljon väsyneempi ihminen on illalla, kun on vanhemmuudessa yksin. Vieläkin välillä haikailen sitä, että pystyin tekemään iltaisin duunia. Nyt olen niin väsynyt, ettei se vaan suju. Sitten täytyy vaan miettiä toisenlaisia toimintapoja. Me olemme lasten kanssa sopineet, että minä teen töitä aamulla aikaisin. Silloin on rauhaa, lapset ovat aamuisia aika omatoimisia ja pää on virkeä.  Jaksamisen kanssa on välillä vähän vaikeaa, mutta ei onneksi ylitsepääsemätöntä ja nyt koko ajan on helpompaa, kun asiat ovat loksahdelleet paikalleen ja oma tapa tehdä asioita on löytynyt.

Yksinolo on harvinaista herkkua, mutta toisaalta en kaipaa sitä niinkään paljon. Myöskään perinteisen parisuhteen rakentaminen on ehkä tässä tilanteessa vaikeaa, mutta kun päästää irti siitä, että se olisi ainoa parisuhteen malli, niin pystyy miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä eniten työstöä minulta on vaatinut se seikka, etten enää ikinä saa takaisin ydinperhettä. On tulevaisuuden perheeni sitten millainen tahansa, ydinperhe se ei enää voi olla. Se on surullista, mutta se pitää vaan hyväksyä.



Älkää ymmärtäkö väärin, yksin vanhempana toimimisessa on myös todella paljon hyvää. Perheestä hitsautuu hyvin toimiva yksikkö, lapset ovat itsenäistyneet ja tekevät kotitöitäkin. Kasvatusperiaatteista ei tarvitse riidellä, vaan sinä päätät ne. Aikataulut voi myös hyvin itse miettiä ja sovittaa perheen yhteisiin menoihin.  Me olemme lasten kanssa luoneet kolmihenkisen perheemme kanssa runsaasti erilaisia perinteitä, matkustaneet yhdessä ja tehneet ihan uusia asioita kolmistaan.

Haluan myös sanoa, etten vaihtaisi osia mistään hinnasta. Haluan olla lasten kanssa kaiken sen ajan jonka pystyn. Lasten kanssa oleminen ja kolmistaan perheeksi kasvaminen on ollut ihan parasta. Pieni Munkkisaaren perheemme on ihan ykkönen!

On täysin eri asia jäädä yksin vanhemmaksi kuin aloittaa vanhemmuus yksin. Siksi halusimme Oimutsimutsi- Elsan kanssa keskustella millaista on kun toimit vanhempana yksin mutta erilaisilla lähtökohdilla. Puhumme myös millaista on, kun lähivanhempana onkin joku toinen kun toinen kuin sinä. Mukana keskustelussa oli myös Iidan matkassa - blogin Iida, joka odottaa lasta yksin.
Kuuntele Elsan ja Anikon Kupla -podcast tästä! 

torstai 10. toukokuuta 2018

Haaveet toteutuu - retki Hailuotoon

Meillä kaikilla on haaveita, joista ei edes tiedä mistä ne ovat lähtöisin. Minulla on teinistä lähtien ollut haaveena päästä Hailuotoon.

En oikeastaan edes tiedä miksi. Ehkä koska rakastan merta, kalliota ja saaria, ehkä nimen kiehtovuuden takia, ehkä siksi että olen joskus lukenut siitä, ehkä siksi että pidän sitä jotenkin kesyttämättömänä paikkana.

Viime viikonloppuna pääsin Hailuotoon. Ja se oli juuri sellainen kuin olin kuvitellut. Karu, merellinen, tuulinen ja ihana.




Hailuodossa on myös panimo, jonka takia siellä matkaseurueeni kanssa olinkin. Hailuodon Panimo on vanhassa rakennuksessa saaren keskellä. Kesällä sinne on tulossa baari ja kauppa 1800-luvun aittaan. En kestä.










Hailuoto on  jo 2000 vuotta sitten kohonnut merestä ja 1800-luvulle asti ollut itse asiassa kolme erillistä saarta. Kiehtovaa on, että maan kohoaminen jatkuu edelleen ja ennen pitkää saari on kiinni mantereessa eli häviää. Asutusta paikassa on ollut jo tuhat vuotta, kalastajia lähinnä. Nyt siellä asuu noin 1000 ihmistä.



Paistettuja ahvenia ja perunaa miinus viidessä asteessa ulkona. Hyvää mutta niin kylmä!




Hailuodon nimi on kiehtonut minua paljon ja tässä on hyvä kirjoittaa siitäkin. Vanha tarina kertoo Hailuodon saaneen nimensä haaksirikkoisten pyytäjien riemunkiljahduksesta heidän nähdessään maata: ”Hai! Luoto”.Tämä ei kuitenkaan ole totta, vaan nimi on ollut alun perin Haililuoto, josta se jo varhain lyhentyi muotoon Hailuoto. Sana haili, joka seudun murteessa oli jo unohtumassa, merkitsee ’tuoretta silakkaa’. Nimi on samalla yhdistettävä Karjalassa esiintyviin vastaavanlaisiin Hai-, Haili-alkuisiin paikannimiin. Se tekee myös perämeren Hailuodosta karjalaisen nimen. 

Kuitenkin 1800-luvullakin Hailuotoa kutsuttiin asiakirjoissa ja muutenkin sen ”virallisella” nimellä Karlö, vaikka Hailuotokin vilahtelee välillä 1500-luvulta lähtien. Nimeä Karlö on selitetty ”Karjalansaareksi”, mutta yhtä todennäköistä on että se johtuu ruotsin sanoista karl ’mies’ ja ö ’saari’, luultavimmin siksi että se on ollut ennen asuttamistaan pyyntimiesten, ”hailinpyytäjien”, valtakuntaa. Ruotsinkielinen nimi osoittaa, että myös pohjoisin ruotsalaisheimo, helsingit, liikkuivat pyyntimatkoillaan Perämerellä. Pääosin Hailuodon asuttivat lounaissuomalaiset 1200-luvulta lähtien. Heille, kainulaisille, Perämeri oli ”Kainuun meri”. Sana kainu merkitsi ’alavaa maata, niittyä’.




Hailuodosta löytyy pari ravintolaa ja aivan ihana kahvia ihan sataman vierestä. Söpö!

Hailuoto on kokonaisuudessaan niin kokemuksen arvoinen. Menkää, menkää!

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Viime hetken vappuvinkit ja vappumuistot


Vappu on ollut aina minun juhlani. Rakastan sen kepeyttä, toivoa kesästä ja seurallisuutta.

Olen viettänyt vappua Helsingissä aina. Lapsena katsottiin Mäntymäeltä vappumarssia, teininä taas sekoiltiin Hietsussa.

Sitten tulivatkin haalarivaput, joita rakastin. Olin aktiivinen osakunnassa, ainejärjestössä ja kaikessa muussakin, joten vaput vietettiin haalareissa isolla porukalla juhlien. Välillä monta päivää. Vakiopaikka vappupäivänä oli aina Ullanlinnanmäki, jossa katettiin osakunnan silliaamiaista yleensä jo viideltä aamulla. Oi nostalgiaa.

Ravintola-alan vuosina vappu on hauskaa mutta haasteellista. Ravintola Helmestä muistan, kun tupa oli täynnä vappuaattona, sitten yöllä tehtiin kuun vaihtumisen takia inventaario, sitten seuraavana päivänä vuorossa oli kaksi vappulounaskattausta ja suomidisco illalla. Oli se kyllä ihanaakin. Tosin silloin vannoin, etten ikinä mene ravintolaan vappulounaalle. Ja se on pitänyt.

Lasten myötä vapusta tuli enemmän perhejuhla ja vietimme monet vaput muiden pienten lasten perheiden kanssa Koffin puistossa. Siellä skidi söivät hiekkaa ja me brunssia. '

Viimeisimpinä vuosina olemme viettäneet vappua Pakilassa ystävien luona. Tarjolla on ollut hyvää ruokaa, kuplivaa ja paljon keskusteluja. Lapset ovat olleet jo niin isoja, että viihtyvät keskenään, joten meille on jäänyt kivasti aikaa vaihtaa kaikki kuulumiset.

Tänä vuonna vietän ensimmäistä kertaa vappua pois Helsingistä, vähän erilaisessa perhepiirissä ja vähän uudessa tilanteessa muutenkin. Hieman jännittää. Mutta koolla on kivaa seuraa, paljon lapsia, hyvää ruokaa ja kuplivaakin, niin ei ehkä tule Helsinkiä ikävä :)

Tässä alla sitten niille kaikille samanlaisille viime hetken toimijoille hieman vappureseptejä ja aivan kingi simankorvaajajuoma.

Hauskaa vappua!




Katso siiderimunkki-resepti ja muita vappukattausruokia. 


Helppo, nopea ja simanoloinen sitruunalimonadi vapuksi.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Miten seksistä voi puhua?

On olemassa aiheita, jotka ovat kaikille aikuisille yhteisiä, mutta joista on kuitenkin jotenkin vaikea puhua. Raha on sellainen.

Toinen asia on seksi.


Minulla on kaksi luomusti ex-puolison kanssa hankittua ja itse synnytettyä lasta, joten olen todistettavasti harrastanut seksiä ainakin kaksi kertaa (harrastanut seksiä on muuten jotenkin todella typerä sanonta, ihan kuin se olisi samaa kun vaikka huovuttaminen. Heh). Oikeasti sitä monen poikaystävän, kahden avomiehen ja yhden aviomiehen jälkeen voi sanoa, että muutama kerta seksiä siinä on ollut lisääkin.

Silti minun on vaikea keskustella tuntemattomien kanssa seksistä. Ja tuttujenkin kanssa sitä mielellään keskustelee vain yleisellä tasolla. Ja ihan läheistenkin ystävien kanssa on yllättävän vähän keskustellut tästä aiheesta. Tämä varmaan vaihtelee, mutta kun olen kysellyt omilta kavereilta, ystäviltä, niin mies kuin naispuolisilta, niin yllättävän vähän siitä ystävien kesken keskustellaan henkilökohtaisella tasolla seksistä. Olen pohtinut tätä, että miksi? Kun seksi on kuitenkin jollakin tasolla läsnä hyvin monen aikuisen elämässä, joko toisen kanssa tai vaikka yksinkin.

En tiedä miksi, mutta kun ajattelen että joudun juttelemaan seksistä henkilökohtaisella tasolla, niin se vähän laittaa minut kiemurtelemaan sisäisesti vaikka muuten kyllä puhun ihan mistä vaan aika estottomasti.  Mutta seksi on kuitenkin niin intiimi kokonaisuus, jossa on niin paljon asioita, jotka voivat aiheuttaa hämmennystä. Vaikka osa ystävistä on erittäin läheisiä ja ollut mukana koko elämäni ajan, tästä aiheesta ei ole puhuttu kauheasti. En tiedä onko se sukupolvikysymys vaan vain sattunut näin. Kun kyselin muilta, niin tuntuu että suurin osa meistä ei puhu seksistä kuin ehkä yhden tai kahden ystävänsä kanssa. Pikkutuhmia naureskeluja tai perinteisiä saitko-kysymyksiä kyllä tehdään laajemmaltikin, mutta itse oma seksielämä on hyvin vähän keskusteltua omissa piireissä.

Seksissä tuntuu monella olevan (olen tätäkin kysynyt monelta)  haasteita jutella ihan sen oman puolison tai partnerikin kanssa. Ei se minustakaan ole kovin helppoa. Mutta kun yleensä seksi on erilaista eri ihmisten kanssa, niin oman kokemuksen mukaan siitä vähän joutuu puhumaan, että kaikki menisi hyvin. Seksihän on usein parisuhteessa se osa, mikä muuttuu tutustumisen myötä vielä paremmaksi. Varsinkin jos siitä pystyy kommunkoimaan sen kanssa jonka kanssa sitä tekee. Tämän kyllä huomaa iän ja kokemuksen myötä.

Oman partnerin lisäksi seksistä kuitenkin kannattaisi puhua ystävien kanssa samasta syystä kuin muistakin omaa elämään liittyvistä asioista, jos se ystävistäkin tuntuu luontevalta. Silloin huomaa ettei ole omien pohtimisten kanssa yksin, vaan muilla on samalaisia asioita mietittävänä.

Onneksi osa ihmisistä osaa puhua seksistä luonnollisesti. Ystäväni Elsa on yksi heistä. Ihailen ja vähän kadehdinkin häntä tästä(kin) syystä.

Kuuntele kun me Elsan kanssa puhumme seksistä sekä henkilökohtaisella että vähän yleiselläkin tasolla Radio Helsingin Elsan ja Anikon Kuplassa. Luvassa tietoa suomalaisten seksitavoista ja vähän omiakin muistoja. Ekaa kertaa minäkin puhun näin avoimesti tästä julkisesti(vähän jännitti). Klikkailet tästä vain!


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Pari kuvaa Caenista

Duunin merkeissä pääsee paikkoihin, mihin ei muuten tulisi mentyä. Kävin calvados-asioissa(hih, tästä lisää myöhemmin) pienessä ranskalaisessa kaupungissa nimeltään Caen.

Se mitä rakastan mm. Ranskan ja Italian pikkukaupungissa on historian läsnäolo. Vaikka noin perusilmeeltään Caen on vähän kuin ranskalainen Kouvola, mutta erona on se, että historia on joka kadunkulmassa läsnä; vanhoja raunionpalasia, muureja, pari pientä linnaa ja Vilhelm Valloittajan hautapaikkakin läytyy kaupungista.












Ihastuin tähänkin linnamaiseen taloon niin että voisin kyllä ostaa sen. Jos sen saisi jotenkin vaikka Punavuoreen...

Matkustaminen kyllä kannattaa. Aina.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Oodi lempimekolle ja IVANA HELSINKI - 20%

Yhteistyössä Ivana Helsinki.  

On vaatteita. Ja on VAATTEITA. Jonkun vaatteen kun laittaa päälleen, niin kaikki tuntuu oikealta. Ihan kun löytäisi sen oikean. Ja minä löysin. Tämä Leola-mekko on maailman ihanin.








Olen lyhyt, isorintainen ja pyöreä eikä muotoonommellut mekot sovi ikinä. Onneksi poikkeus vahvistaa säännön.  Ivana Helsinki, joka on ollut lempimerkkini niin kauan kun vaatemerkki on ollut olemassa(minulla on edelleen harmaa mekko merkin ihkaensimmäisestä mallistosta) pelasti minut taas. Sain pukea täydellisen mekon kaikilla tavoilla; mekko oli malliltaan kuin päälleni ommeltu, kuvioina simpukoita joita surffityttönä rakastan, paljetteja koska olen luonteeltani harakka ja vielä kaiken päälle mekossa on kunnon taskut. Voiko enempää toivoa? No ei.

Välillä sitä kun kipuilee oman peilikuvansa kanssa, niin sopivan mekon kanssa sitä vaan elämä tuntuu paremmalta. Olen käyttänyt mekkoa niin iltapukujuhlissa korkkareiden kanssa, lehdistötilaisuudessa tennareiden kera ja varsikenkien parina baarissa. Voisin pukea tämän joka päivä päälleni. Se saa minut tuntemaan itseni kauniiksi. Tämänlaisen vaatteen löytäminen on harvinaista.

Koska olo oli niin hyvä, napattiin kasa kuvia meidän takapihalla sekä minusta että  Oimutsimutsi-Elsasta, joka on aina niin ihana kuvissa. Elsa valitsi oman Ivana-mekon, jossa on fossiileita kuvattu kivissä(vanhana arkeologina sydämeni hypähtää).

On muuten hassua, että vaikka oma olo oli hyvä, sitä aina vähän kateellisena katsoo toista, joka näyttää aina niin paljon paremmalta. Kuvaussession jälkeen Elsa sanoi ihan samaa. Mikä siinä on, että omissa kuvissaan näkee vain virheitä ja muiden kuvissa kauneutta? (Elsa on kyllä aina kuvissa niin onnistunut, ajattelen yhä kun näitä katson).







Koska rakastan Ivana Helsinkiä niin paljon kun voi vaatemerkkiä rakastaa, haluan levittää tätä rakkautta. Nyt koodilla Aniko20 saa -20% koko nyt huhtikuun ajan normaalihintaisista aikuisten vaatteista.  Kaikki kevään uutuudet ovat nettikaupassa, kandee kurkistaa! (Voisin ottaa ne kaikki).

PS. Sitten kun on se hyvä mekko päällä, voi mennä treffeille. Kuuntele Elsan ja Anikon Kuplan Deittipodcast, jos tarvitset vähän vinkkejä(sieltä löytyy myös osio, mitä ei kannata tehdä...).