maanantai 29. kesäkuuta 2015

Lempimerkit


Sitä vaan, että kahden lempivaatemerkkini, Odd Molly ja Maison Scotchin alet ovat edelleen päällä.

Hyvä alennukset ja kivat kamat.



ODD MOLLY-ALE. (klik)

MAISON SCOTCH-ALE. (klik)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Vadelmaa ja vaahtokarkkeja kakussa

En pidä vaahtokarkeista, mutta olen huomannut että ne ovat erinomaisia leivonnan raaka-aineita. Vaahtokarkista saa ihanan pehmeää koostumusta ihan mihin leivonnaiseen vaan. Helposti.

Ja koska olen riman alta menevä ja suoraviivaisuutta rakastava, tämähän minulle sopii.

Olen käyttänyt suklaabrowniessa jo kauan vaahtokarkkeja kosteutta luomaan. Nyt löysin jostain jenkkilehdestä reseptin, jossa vaahtokarkkeja käytettään vadelmien kanssa.  Vähän reseptiä muuttamalla tästä tuli yksi kesäleivos-suosikeistani.



Vadelma&vaahtokarkkimoussekakku

Pohja:
2 dl sokeria,  100 g sulatettua voita, 2 kananmunaa, 31/2  dl jauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl vanijasokeria, 1 dl appelsiinimehua, 1 dl kermaa.

Vatkaa sokeri ja voi, lisää munat vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan puolet kuivista, sekoita, lisää kerma. Sekoita. Lisää loput jauhot, ja mehu. Laita leivinpaperin päälle uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Vadelma&vaahtokarkkimousse
1 pss (noin 200g) pakastevadelmia, dl vettä, 4 rkl sokeria, noin 1 pss (150g) vaahtokarkkeja (jos isoja, niin leikkaa pieniksi saksilla), 4 dl kuohukermaa. Lisäksi koristeluun tuoreita vadelmia.

Laita pakastevadelmat, vesi ja sokeri kattilaan, kuumenna ja keitä pari minuuttia. Paseeraa liemi huolella siivilän läpi. Kuumenna liemi kiehumispisteeseen taas, nosta kattila syrjään ja lisää vaahtokarkit. Sekoittele, kunnes seos on tasaista. Vaahdota kerma ja sekoiota varovasti karkkimassan joukkoon. 

Levitä karkkiseos pohja päälle tasaiseksi ja anna jäähtyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia. Leikkaa kakku valmiiksia annospaloiksi ja koristele vadelmilla. 

Sitten vaan juhlimaan, niin kuin me tehtiin synttäreillä

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Niin helppo grillijälkkäri, koska kesä.


Grillata pitää kun on kesä. Vaikka olisi kylmä ja märkää.

Näin me grillataankin pienellä asvalttipihalla Munkkisaarenkadun takiksella. Pallogrillillä, tottakai.

Grillimme pienuuden ja grillauspaikan huomioiden kaikki grilliherkut ovat hyvin helppoja. Kuten tämän jälkkäri.




Grillattuja vaahtokarkkeja ja itse tehtyjä kaurakeksejä. Helppoa.

Tämä ja muita takapihan vaivattomia pallogrillireseptejä tuolla (klik).

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Paras takeaway minkä tiedän - ravintola Ani

Aina ei jaksa kokata. Tai lähteä ulos syömään. Silloin täytyY olla vakkari takeaway-mesta, sellainen josta tilaa aina saman annoksen ja jonka ruoka on aina yhtä hyvää.

Meille se on ravintola Ani Telakkakadulla.

Täältä tilaamme joka kerta saman jutun; mezelautanen kahdelle. Tästä kahden hengen setistä syö ruhtinaallisesti neljä henkeä. Ja jää siitä vähän iltapalaakin.





Paikassa on myös noutopöytä, jonka olen syönyt kerran. Tämä mezelajitelma on parempi. Tämä on ihan paras takeaway, joka on semisti terveellinen ja täynnä makuja ja aromeja. On erilaisia tahnoja, grillilammasta, munakoisosalaattia, kanavarrasta, mustekalarenkaita, paistettua riisiä (skidien lemppari), grillattuja vihanneksia, naan-tyyppistä leipää, moussakaa, lihapullia ja hummusta. Oi.

Sitäpaitsi palvelu on ihanan henkilökohtaista - henkilökunta muistaa meidät, mitä kastikkeita emme halua, että tahdomme tuplamäärän sipulirenkaita ja että jälkiruokabaklava on tärkeä. Kerran soitettiin jopa perään, kun baklava unohtui.

Kandee mennä.

RUOKA RAVINTOLA ANI
LASISSA RUOSNIEMEN PANIMON SIHTEERI
MESSISSÄ SKIDIT



lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kesäfarkku ja kesäherkku


Löysin aivan kingit kesäfarkut, jotka sopivat niin kesäillan hengailuun kuin niityllä hyppimiseen. Farkut jotka näyttävät farkuilta mutta ovat sisäpuolelta verkkarikangasta. Nerokasta. Tuntuvat verkkareilta päällä mutta näyttävät täysin farkuille. Suloista huijausta.

Dieselillä on ollut samanlaiset Jogger Jeansit, mutta ne ovat aika kalliita. Mutta nyt löysin kohtuuhintaiset Espritiltä. Boyfriend Skinnyt.  Ostin kahdet.






Arlan Luonto + rahkajugurtit ovat uusi suosikki myös. Hyvin vähän makeita (sitruuna on paras) ja kermaisia. Ja niiden mainoksessa on pääosassa maman oma beatles-tukkainen poika! Katso vaikka! (klik). Söpö, vaikka itse sanonkin.

PAIKKA MUNKKISAARI
LUSIKASSA ARLAN JUGRTIT SAATU JUSSILTA, KIITOS
BIISI GET JIGGY WITH IT

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Fenkolisalaatti Björkin kirjan mukaan - JUHANNUKSEKSI


Aivan törkeän hyvä herkku vaikka grilliruuan seuraksi löytyy uudesta Tomi Björkin keittokirjasta.

Tämä keittokirja on paljon parempi kuin ensimmäinen, tuntee että siihen on uhrattu enemmän aikaa ja vaivaa. Ensimmäinen keittokirjakin oli ihan kiva, mutta siinä oli vähän virheitä ja kiireen tuntua.

Tässä kirjassa taas ihan kaikki on kohdallaan.





Niin kuin tämä fenkoli-tilli-pinjasiemensalaatti.  Rouskuva, pehmEä, mausteinen ja raikas. Grilliruuan viereen täydellinen.



Kirja on tosi kiva. Suosittelen. Siinä on myös takuurapeiden ranskalaisten ohje.




Empä tietystikään kerro fenkolisalaatin ohjetta. Ostakaa kirja, niin tiedätte!

KIRJA: TOMI BJÖRK;HUIPPUKOKIN KOTIRUOKAA 2, SAATU ARVOSTELUKAPPALEENA
MIELI: TRALLALLAA
LASISSA: BROOKLYN AMERICAN ALE

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Alfons Pizza - Hyvää pizzaa Eirassa!


Hyvä pizzapaikka on aina aarre. Pizza on nääs perusruokaa, jolla saa perheen kuin perheenkin ruokittua nopeasti. Itse olen hyvin kranttu pizzan suhteen, minua ei enään vuosiin ole saanut ketjupizzerioiden ja epäilyttävien halpapizzapaikkojen kävijäksi.

Hyvä pizza kyllä kelpaa. Siksi aina käymme koko perheen voimin tutustumassa, jos lähelle aukeaa uusi pizzamesta. Tällä kertaa tutustuminen suoritettiin koko aamupäivän kestäneen Linnanmäki-reissun jälkeen, mukana oli ihana kummipoika myös.  Olimme kaikki ihan loppu, ja vatsamme kiljui ruokaa.

Siispä astuimme sisään Alfons Pizzaan Vuorimiehenkadun kulmassa.



Hyvä paikka.


Kaunis, moderni sisustus. 


Ihanat lautalattiat ja isot ikkunat. 


Yksinkertainen, mutta laadukas juomalista. 



Isot puupöydät, joiden ääressä voi hassutella.





Ja avokeittiö, jossa nuori pizzakokki pyöritti pizzataikinaa juuri oikein, heittäen sitä ylös korkealle.
Sekä hyvä ja nopea palvelu.



Erinomaiset pizzat, leivottuna hapanjuureen speltistä ja luomuvehnästä. Täytteet laadukkaita, eivätkä pizzat uineet juustossa. Skideille sai pizzat toivomusten mukaan.

Erittäin hyvä paikka. Meidän kaikkien mielestä.

Mennään toistekin.

PAIKKA: ALFONS PIZZA
PIZZA: ALCHINO
LASISSA: KUIVAA VALKOVIINIÄ
PAIKAN MUSIIKKI; SUNNUTAI-FIILIKSEN MUKAINEN

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Taste of Helsinki- lasten kanssa

Meillä lapsia on raahailtu mukana ihan vauvoista asti erilaisissa tapahtumissa ja riennossa. Tarkoituksena että tietysti näin pääsemme perheenä paremmin eri paikkoihin, toisen ei aina tarvitse jäädä kotiin lapsia vahtimaan. Ja näin skidit oppivat olemaan paikoissa ja käyttäytymään.  Vauva-aikana tämä oli helppoa, molemmat käyttäytyivät vaunussa hyvin. Taaperoaika oli tässä hyvin haastavaa. Mutta nyt 4- ja 6-vuotiaiden kanssa, meillä on jo aika kivaa koko ajan.

Tänä vuonna vierailumme skidien kanssa Taste of Helsingissä. Heti torstai iltana.




Tietysti skidien kanssa joutuu tekemään vähän kompromissejä. Katselen muiden Taste of Helsinki-postauksia kauniine ruokakuvineen. Ei ihan onnistunut itseltä.

Lasten kanssa homma menee nimittäin näin:  Pienempi on lahjottu festareille jäätelön lupauksella. Eli ekaksi etsimään jädeä. Sitten istutaan ja syödään. Erittäin hyvät Kolmen Kaverin jädet, mustikka&kardemumma ja valkosuklaa&punaherukka.




Sitten tietysti juodaan. Mama haluaisi ottaa kuvia fiiliksestä ja ruuasta, mutta ei olla päästy ruokakojuille asti. Lohdutukseksi itselle, otin oluen. Istuskeltiin, juteltiin, hengattiin ja tavattiin tuttuja.  Skidit teki teltan kuvassa olevan pylvään ympärillä olevasta mustasta muovista ja istui siellä.




Eka ruokakoju, jahuu. Katsottiin sen perusteella, mitä maistuisi kaikille. Pastorin pitkään kypsennetty mustekala ja misomajoneesi ja lohi&katkarapucheviche avokadolla kelpasivat pienen tuumaustauon jälkeen. Hyviä olivat, raikkaita ja keveitä. Skideiltä erikoisplussa mustekalan rapealle peruna-oliivikakulle.

Kaskiksen ylikypsä possunkylki, bbq-soosi oli skidien mielestä niin hyvää, että ostimme sitä kaksi annosta. Ja Andi nimesi sen "namiruuaksi".




Skidien mielestä parasta festareilla olivat Fatboyn säkkituolit. Ehdin hakea ja syödä Patronan annoksen tiikerirapua, ja vaahdotettua suolakeksiä. Kameraa en ehtinyt kaivaa laukusta.

Hauskaa meillä oli, vaikka ei kauhean ruokapainotteista. Mutta muuten mukavaa.

Ja tänään lauantaina pääsen sitten Taste of Helsinkiin yksin.

Olen puhumassa Taste of Helsingin lavalla klo 18 oluesta ja ruuasta Helsinki Food Companyn emännöimänä, ihanien Teresan ja Johannan kanssa. Kivaa!

Tule sinäkin.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kesä-vloggaus! Makeantulinen grillikastike oluesta


Nyt on kesä, se sanotaan kalenterissa. Grillaamaan siis.

Duuniin tehty pikku vloggaus kertoo meikäläisen lempigrillikastikkeen.





video


Kesä on mielentila. Sanon kun lähden töihin ilman sukkia.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

10 parasta kesäruokaani


Aikoinaan Gloria-lehdessä oli artikkelisarja, jossa julkisuuden henkilöt kertoivat kymmenen parasta reseptiään ja liittivät siihen aina jonkun muiston. Minusta sarja oli kiehtova ja mietin usein mitkä minun kymmenen parasta ruokaani olisivat.

Sain mahdollisuuden kertoa viisi parasta kesäruokaani Glorian Ruoka&Viini-lehdessä, joka on vähän sama asia.  Ja sain kertoa ne Sannalle, joka on lehdessä toimittajana ja jonka olen tuntenut todella kauan. Meillä oli ihanaa sekä haastattelussa että kuvauspäivänä meillä kotona.

Ja nyt ne viisi parasta kesäruokaani ovat juuri kesän Glorian Ruoka&Viinissä.



On fenkolisalaattia, lohta ja kirpeää rapukastiketta.




Mikan keksimä olutpesto.




Pekonimajoneesi ja olutBBq-kastike kaikelle grilliin. Jälkkäriksi siideripannareita ja mansikoita.




Sekä fetahummus, uusi suosikkini. Näistä reseptit ja kertomukset ovat lehdessä, joten kannattaa katsoa kesän Glorian Ruoka&Viini.

Bonarina jaan toiset viisi parasta kesäreseptiä. Tarinoineen, tottakai.

Uudenlainen avokado-kurkku-feta-salaatti on kohta-kälyni Marin veljen käsialaa. Mari tuli veljeni kanssa käymään viime juhannuksena Misun landella ja opetti tämän salaatin meille. Ihanaa sekä lisäkkeenä että ihan ruisleivän päällä.

Ystäväni Nellan rakastama oluinen maapähkinäkastike on syntynyt, koska unohdin ostaa toisen kastikkeen ainekset aasialaishenkiseen kala-annokseen ja piti improvisoida siitä mitä kotoa löytyy. Rakastan maapähkinävoita, joten rakastan tätä kastiketta. Minusta se sopii kaikkeen, grillaukseen, salaatteihin, sekä myös suoraan kulhosta syömiseen.

Landella Unkarissa syömme tätä unkarilaista katuruokaa koko ajan. Lapset osaavat jo itse mennä ja pyytää myyntikojusta Lángosia.  Ihanaa, rasvaista, makuisaa. Tulee lapsuuskesät mieleen aina kun tunnen lángosin tuoksun.

Viime vuonna tyttäreni syntymäpäiville tein perus-suklaakakkureseptistäni uuden, kirsikkaisen suklaakakun. Tyttäreni rakastaa kirsikoita, joten kakku sopi myös hengeltään synttäreille, kuten myös maultaan.

Unkarilainen jääkahvi on omaa luokkaansa. Se on pakko juoda kerra kesässä, yleensä landella Balaton-järven uimarannalla.

Tein keväällä yhteen blogikamppikseen grillattua ulkofilettä, luumupähkinä-vinegretteä ja salaattia. Se oli ihanaa.  Jotenkin grillatun lihan maku, tahmaisten luumujen aromi ja rapear pähkinät toimivat vaan niin hyvin yhdessä. Nam.

Olipa tämän listaaminen kivaa. Ehkä talvelle uudelleen? Mutta ei ajatella sitä nyt, NYT on kesä. Jahuu.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Aamiaissuosikki avokadomunat ja Sitä parempi Soppa - kirjasuositus!


Hyvää huomenta! Aamiainen, tuo lempiruoka-ajankohtani, on juuri nyt.

Uusin aamiaissuosikkini on ehdottomasti avokadomunat. En ollutkaan tiennyt, että avokadoja voi myös lämmittää, mutta aina oppii uutta. Tämän uuden asian opin Jotain Maukasta- blogin Marin uudesta keittokirjasta Sitä Parempi Soppa.



Kananmunat laitetaan koverrettuihin avokadonpuolikkaisiin ja sitten vaan uuniin.




Avokadomunat näyttävät kauniilta, ovat helppoja ja maistuvat juuri niin hyviltä kuin viikonloppu-aamiaisen pitää maistua. Paahdoin seuraksi kinkkua ja ruisleipätikkuja, joilla dippailin puolikovaa kanamunaa avokadon sisällä. Oi.

Yksi vinkki/varoitus; Tähän kuuluu sitten laittaa suolaa!



Helpon ja hauskan reseptin voi katsoa Marin kirjasta, jossa avokadomunien ulkonäkökin on vähän kauniimpaa luokkaa kuin minun toteutukseni.  Ja Marin kirjassa on niin monta muutakin hyvää reseptiä!



KIRJA MARI MOILANEN SITÄ PAREMPI SOPPA: SAATU ARVOSTELUKAPPALEENA
LAUTANEN: VINTAGE-ARABIA TEHTAANKADUN FIDASTA
MIELI: VIIKONLOPPUINEN

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kesä, kesä, kesä - olut!


Nyt on kesä. Ja perjantai. Kyllä. Kaikki varmaan pohtii, mitä olutta joisi. Minäpä tiedän.




Ja niin tiedät sinäkin, jos kurkkaat tänne. (klik)

JUOMA VEHNÄOLUT
PAIKKA PAQUILA
MIELI KESÄINEN

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäjuomaa synttäreilä


Esikoiseni, tuon kesän lapsen synttäreitä juhlittiin vähän etuajassa. Perhe ja kaverit kokoontuivat, lapsia tässä seurassa rupeaa olemaan jo yhtä paljon kuin aikuisia. Hassua.

Tällä kertaa kivennäisveden ja oluen lisäksi oli janojuomana uutta tuttavuutta - koivunmahlajuomaa. Mintunmakuisena. Sain tölkeissä tätä uutta herkkua, jäähdytin sen, lisäsin vähän limesiivuja ja mintunlehtiä. Ja homma oli valmis. Ihanan raikasta, ei liian makeaa - täydellistä kesäjuomaa.




Synttäritarjoilut pidän simppelinä. Juustoja, Unkarista tuotua makkaraa, leipää, keksejä, tiikerikakkua ja meillä aina juhlissa tarjoiltuja unkarilaisia juustotankoja.  Latteja aikuisille.




Hyvää oli.



Jälkiruuaksi kakkua lapsile ja aikuisille vadelmamousse&suklaabrownie. Todella jees. Resepti tulossa.



Itse päivänsankari. Jo 7 vuotta. Samassa mekossa kuin kaksi vuotta sitten. Niisk.


Mekko Accessories
Koivunlehtijuoma saatu Dovkanilta
Unkarilaiset jutut tehnyt oma mama